Keskusta puolustaa maaseutua ja alkutuotantoa
Jukka Tuori kirjoitti, kuinka porvaripuolueet keskusta mukaan lukien olisivat hylänneet suomalaisen ruoantuotannon, sekä maaseudun puolesta puhumisen (MT 16.10.). Tuorin mukaan kotimaista alkutuotantoa, esimerkiksi maa- ja metsätaloutta, oltaisiin ajamassa alas. Hän väittää myös, ettei keskustalta löydy maatalousosaamista.
Olen seurannut läheltä eduskunnan toimintaa ja toimin aktiivisesti maaseudun neuvontatehtävissä. On ollut ilo huomata, että keskusta käyttää poliittista neuvotteluvoimaa juuri ruuantuotannon turvaamiseen.
Tuloksiakin on tullut. Alkuperämerkintöjen pakollisuus, elintarvikemarkkinoiden reiluutta tutkiva elintarvikeasiamies ja Makeran turvaaminen sekä maataloustukien kuuden prosentin nosto ensi rahoituskaudelle ovat esimerkkejä aikaansaannoksista. Sähköverokin laskee muiden yritysten tavoin EU-minimiin.
Ei ole vihreiden myötäilyä, että kestävä luontosuhde otetaan huomioon viljelyssä. Se on ylisukupolvisuutta, itsellekin ympäristöasiat ovat lähellä sydäntä. On haluttu jättää pellot ja metsät seuraaville paremmassa kunnossa, kuin missä ne itse on saatu.
Toivottavasti kuluttajakin ostaa suomalaisia ruokaa, jonka tuottamisessa on huolehdittu eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista.
Eduskunnan vahvin maatalousosaaminen löytyy ehdottomasti keskustalta. On muun muassa Esko Kivirannan vero-osaamista, on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Anne Kalmarin intohimoista toimintaa suomalaisen ruuan puolustamiseksi ja ministeri Jari Lepän valtiopäivätoimintaa.
Löytyy lisäksi monia muita maatalouden ammattiosaajia ja sekä käytännön osaamista. EU:ssa Elsi Katainen on hoitanut mallikkaasti maaseudun ja suomalaisen maatalouden puolustamisen.
Maaseutu ei ole vain ruuantuotantoa. On hyvä, että maaseutua puolustetaan muutoinkin. Maaseutu ja kaupunki eivät ole vastakkain ja keskusta uskookin monipaikkaisuuteen.
Koronan aikaisten kokemusten vahvistamina suomalaisia siirtyy etätyöhön. Jotkut tekevät muutamia päiviä viikosta esimerkiksi mökiltään. Nämä ihmiset tuovat maaseudun yrityksille tuloja ja luovat uutta työtä.
Yhdestä asiasta olen samaa mieltä Tuorin kanssa. Keskustapoliitikot voisivat paremmin kertoa teoistaan. Valitettavasti ne eivät taida aina ylittää valtamedian kiinnostusta.
Minna Häkkinen
maatalousyrittäjä
maatalousneuvoja
Muurame
Kuka tuulivoimalan purkaa? Kuka maksaa kustannukset?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

