Riku Riihelä aloitti maatalon laittamisen mustasta liedestä. Talossa on myös pyykkihuone ja vintti.
PIENOISMAAILMOJEN RAKENTAJAT
Marja-Leena Viklund rakastaa pikkutarkkaa tekemistä.Mitäpä ei voisi rakentaa pienoiskoossa? Haaveitakin, niin kuin Marja-Leena Viklund tekee. Riku Riihelää kiinnostaa historia ja maatalouskulttuuri.
Marja-Leena Viklund haluaisi asua vaaleanpunaisessa unelmassa, mutta eihän se käy; väri on äitelä suurina pintoina, aikuisten taloudessa. Sitä paitsi miehellä saattaisi olla jotain sanomista asiaan.
Mutta vaaleanpunaisen siivouskomeron aina voi rakentaa, etenkin, jos siitä tulee hyvin pieni.
”Jotkut haluavat ostaa laadukkaita tuotteita, jotkut haluavat tehdä itse”, Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajia vetävä Viklund on havainnut. Itse hän kuuluu jälkimmäisiin.
”Aloitin vuonna 2006, työpaikalla joku harrasti, siitä innostuin ja Kätevä-messuilla liityin tähän yhdistykseen. Aikaisemmin olen tehnyt ristipistotöitä, posliininmaalausta ja silkkinauhakirjontaa.”
Harrastajat eivät panttaa vinkkejä, vaan jakavat niitä keskenään ja oppivat toisiltaan. Turhaa kilpavarustelua ehkäisee se, että jokaisella on erinäköinen projekti menossa ja erilaiset mielenkiinnon kohteet.
”Minä en osaisi kutoa sukkia hammastikuilla, kun en osaa muutenkaan niitä tehdä”, Viklund nauraa.
Hän opetteli käyttämään poraa rakentaessaan ensimmäistä nukketaloa. ”Kyllä se vähän vinkkelis vonkkelis meni, mutta hauskaa oli. Ei muuta kun jouduttiin ostamaan minulle oma pora.”
”On se mies yrittänyt vähän neuvoa; käskenyt hiomaan puuta enemmän ja muistuttanut suorakulman käytöstä. On innostunut itsekin ja rakentanut Röllipeikoille peseytymistilat.” Niiden valtakuntaan Marja-Leena on asetellut myös kalastustarvikkeita ja ihan oikean kuivatun, minikokoisen kalan.
Itse tekemisen mallia
Marja-Leena Viklundin harrastehuoneen ovessa lukee ”Marjan lelula”. Hän tunnustaa, että kerrostaloasunto tuli vaihdettua isompaan ylimääräisen huoneen takia; keittiön pöytä alkoi olla ylikuormittunut.
Vaaleanpunaisten unelmien seassa on Viklundin tulevaisuuden kuva: kahvipannuun rakennettu kahvila.
”Kun jään eläkkeelle, perustan tuollaisen”, nainen heittää.
Haave ei ole kovin kaukainen ihmiselle, joka työssään vastaa päiväkotien ruokapalveluista. Kahvipannupaikkaan lapset saisivat tulla syömään jäätelöä, ja sisustus olisi tietenkin vaaleanpunainen. Leivoksia olisi tarjolla ja kahvia kukkakupeista.
”Seinän tapetoin kankaalla. Katossa on led-valo, se on hyvä. Leivoslautaset olen tehnyt korujen osista, ulkokalusteet rakensin jäätelötikuista”, Marja-Leena esittelee.
Kun hän vei yhden nukketaloistaan näytille kouluun, muutamat tytöt innostuivat rakentamaan omaa taloa pahvilaatikkoon.
”On niin hyvä lastenkin huomata, että voi tehdä itse. Kaikkea ei tarvitse ostaa valmiina.”
Ostetaan, myydään ja vaihdetaan
Uusia ideoita ja tarvikkeita nukkekotiharrastajat hakevat retkiltä ja messuilta. Aarreaitan, vaikkapa sopivia tilkkuja myyvän kangaskaupan löytäminen matkalla on huippua.
”Tämä on Työväen Sivistysliiton alaista opintotoimintaa, ja saamme pientä retkiavustusta”, Viklund kertoo.
Tavaroita hankitaan myös vaihtokaupalla tai ostetaan erikoistuneen käsityön tekijältä suoraan. Samaan aikaan roomboksien eli huonelaatikoiden ja pienoistalojen valmistuessa alkavat laatikot ja kaapit täyttyä tarvikkeista; puulistaa tarvitaan aina ja tapetinpätkiä, rautalankaa, nappeja, vanupuikkoja, muoviputkiloita ja vanhoja papiljotteja, pahvirullia, rikki menneitä koruja, helmiä, korkkeja.
Käteviä työvälineitä ovat muun muassa sakset, kuumaliimapyssy, suorakulma, listaleikkuri, mattoveitsi, pensselit, sivuleikkuri, pihdit ja pinsetit.
Nettisivustoja on useita, niiden kautta voi tilata tavaroita tai koluta ulkomailla käydessään putiikkeja ja kirpputoreja. Viklundin mukaan harrastuksesta saa kalliinkin. Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa; yhteisissä illoissa puuhaaminen on hermolepoa.
”Ystäväpiiri on laajentunut tämän harrastuksen kautta.”
Marjan lelulassa on myös pullapuoti, alusasuliike, lasitalo kahviloineen, kirpputorikin on vanhassa seinäkellossa. Nyt hän rakentaa asuntovaunua miljöineen. Siitä tulee samanlainen kuin perheellä oikeasti on. Paitsi: ehkä sisustukseen tulee vaaleanpunaista.
”Ei ole mitään, mitä ei voisi miniatyyrikoossa tehdä. Vain mielikuvitus on rajana.”
Englantilaiset maailmat
Hollolalaisen Riku Riihelän huoneessa on pikkutarkasti rakennettu englantilaistyyppinen maalaistalo. Sen vieressä on pokaali ja kunniakirja, joista selviää, että työ on voittanut kolmannen palkinnon sekä paikallisessa että pohjoismaisessa Model Expo -pienoismallikilpailussa nuorten sarjassa.
”Talo on jo muuttunut siitä”, 14-vuotias rakentaja kertoo.
Välillä rakennushanke oli pysähdyksissäkin, koska se tuntui hankalalta. Ideoita taloon Riku on saanut kirjoista ja brittiläisistä televisio-ohjelmista. Ensin hän kiinnostui liedestä, siitä ajatus laajeni. Taloon tuli asukas, pyykkäri. Ympärille alkoi kehkeytyä pieni puutarha ja viereen maantie.
”Muurin olisi voinut tehdä sementistäkin, mutta käytin paperimassaa, koska se on tutumpi materiaali.”
Paikan Riku visioi aika pieneksi: eläimiä mahtuu yhden lehmän ja sian verran ja lisäksi kanat ja hanhet.
”En tiedä, olisiko kenties vuokratilallinen.”
Poika aikoo tehdä maatalon navettaan olkikaton ja on sitä varten kerännyt timoteitä kuivumaan. Monet pikkuesineistäkin hän on tehnyt itse, kuten rikkalapion. Joskus hän tuunaa ostamansa esineen mieleisekseen. Ostettu harja on käsin tehty ja uniikki. Kattokruunu on tehty ongenkoukusta. Vohvelirauta on Ruotsin tuliainen.
”Yleensä jos ostan, ostan itse tehtyjä.”
Isompi englantilaiskartano on keskeneräinen.
”Ajoittaisin sen 30-lukuun. Se ei ole ihan viktoriaanista aikakautta eikä ihan nykyaikaa, vaan niiden välistä.”
Riku on tulostanut netistä lattiamateriaaliksi tiilikuvioista paperia ja kylpyhuoneen lattian. Oikeita vastaavia ruokapakkausten päällisiä ja jopa satukirja teksteineen on löytynyt netistä.
”Ne eivät yleensä maksa mitään.”
Tutkimalla tietoa
Pienenä Riku katseli Vilma-siskon nukketaloleikkejä sivusta eikä pikkuveljien tapaan malttanut olla vähän osallistumatta.
”Ikkunatkin tuli ponkautettua ulos”, poika naurahtaa.
Nyt hän rakentaa siskon vanhaan Lundby-taloon 1970-luvun suomalaista kotia. Aikakausi näkyy muun muassa keittiön kirkkaanvihreässä seinässä ja kalustuksen tyylissä. Nurkassa on levysoitin, ja pesukone on pulsaattorimallia. ”Siihen ehkä sopisi 70-luvun parsinavetta. Kaikenlaisia navettakyhäelmiä olen tehnyt.”
Lundby on pienemmässä mittakaavassa, muut maalaistalonsa Riku on itse rakentanut mittakaavassa 1:12.
Riku on siitä onnekas, että kotona on työvälineitä ja tilaa nikkaroida. Kun yläkerta valmistui, pojalle jäi alakertaan huone harrastuksia varten. Ulkoverstas on isän kanssa yhteinen. Kukaan muu perheenjäsenistä ei kuitenkaan rakenna nukkekoteja eikä pienoismalleja.
Arabian astioiden malleja ja ikää poika on tutkinut kodin astioista ja kirjasta. Kirjasto on ahkerassa käytössä, ja etenkin Lahden kaupunginkirjaston varastokirjasto on vanhan tiedon aarreaitta. Riku on kiertänyt maatalousmuseot ja on mieltynyt esimerkiksi Seurasaaren ulkoilmamuseoon.
”En tiedä, tykkäävätkö oppaat, kun kyselen niin tarkasti. Ne taitaa olla enemmän perehtyneitä päärakennuksiin kuin navetoihin”, poika arvelee.
Hänellä on monia vuosikertoja vanhoista maatalousalan lehdistä. Navetan tekniikat, rakennustavat ja karjatalouden kehittyminen kiinnostavat.
”Melkein joka lehdestä löytyy joku kiinnostava artikkeli.”
”Hirveän tarkka se on noiden lehtien kanssa, ettei tule sormenjälkiä”, Vilma Riihelä heittää.
Talon kissalla ei ole asiaa Rikun työhuoneeseen tavaroiden takia, mutta Vilma saa joskus tulla maalausapulaiseksi. Kumpikin piirtää, mutta Riku on nykyisin erikoistunut vesivärimaalaukseen. Ohutkin viiva syntyy pojan mukaan helposti, kun kädessä on riittävän hyvä sivellin; koulussa onneksi sellaisia on, ja opettaja osaa kannustaa.
Hallituksessa voi vaikuttaa
Nuorempana Riku vaikeni harrastuksestaan kavereiden joukossa, korkeintaan hän puhui miniatyyrien valmistamisesta. Poikana siitä olisi helposti joutunut koulukiusattujen listalle, eikä sellaista kukaan halua. Nyt asia ei häntä enää vaivaa. Alan harrastajat ymmärtävät toisiaan.
Rikusta tehtiin Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien hallituksen nuorisojäsen.
”Siinä pääsee vaikuttamaan asioihin.”
Riku keksi ehdottaa sahauskursseja verstaalla, jolloin työvälineiden käyttö olisi mahdollista niillekin, joilla ei ole sahoja ja sirkkeleitä eikä työtiloja omasta takaa. Sahauspäivät ovat suosittuja.
Viime vuonna Riku kävi Tukholmassa alan messuilla. Hän oli siellä omasta yhdistyksestään ainoa osallistuja, muualta Suomesta oli pari aikuista matkaseurana. Riku raportoi matkasta jäsenlehteen.
Kotitila inspiroi
Kesäloman aikaan poika osallistui navettatöihin. Hänestä maatila tarjoaa sentään aika mukavasti virikkeitä, kun nyt kerran joka tapauksessa syrjässä asutaan. Navetassa on putkilypsykone, ja Riku kertoo suoriutuvansa kuuden lehmän lypsystä iltapäivässä.
”Menen joskus lomittajankin avuksi navettaan. Siinä oppii aina uutta, koska lomittajat tekevät eri tavalla kuin mihin on tottunut. Käytännössä osaan jo tehdä kaikki perusnavettatyöt.”
Häntä kiinnostaisi saada selville, miten kauan samaa sukua on asunut kotitilalla, samoin tutkimuksen kohteena on Asikkalassa oleva äidin kotipaikka. Mielessä on ollut kotitilan pihapiirin rakentaminen pienoiskoossa, aikaisemmalla päärakennuksella. Se sai 1970-luvulla purkutuomion, kun nykyinen talo rakennettiin. Riku on jo pohtinut, miten kaikki on tontilla sijainnut.
”Siitä tulisi vähän summittainen. Joudun turvautumaan siihen, mitä vaari, mummo ja isotäti ovat muistin mukaan kertoneet. Se olisi hieno projekti toteuttaa. Toinen vaihtoehto on, että maalaan siitä taulun.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
