LÄHIRUOKA SYTYTTÄÄ TEATTERINTEKIJÄN

Jaana kankaanpää 

Saanko esitellä?

Ihmisille pitäisi tarjota mahdollisimman vähän matkustanutta ruokaa, sanoo Kantrin kolumnisti Kristiina Hurmerinta.

Hän on juuri valmistanut ateriaksi lindströminpihvejä kotikulmilla Konnevedellä kaadetusta hirvestä. Lisukkeena on naapurin punajuuria ja porkkanoita, itse metsästä poimittuja puolukoita, paikallista leipää sekä oman maan perunoita.

”Lähiruoka vaatii viitseliäisyyttä ja suunnittelua, mutta se kannattaa. Tiedät tarkkaan mitä syöt”.

Hurmerintaa harmittaa, etteivät suomalaiset arvosta sitä mitä on lähellä. Erityisen suuri arvostuksen puute kaiversi Pohjanmaalla Suomen valmistautuessa liittymään EY:n jäseneksi. ”Se oli järkyttävää. Menin ihan kananlihalle, koska pohjalaisetkin ihmiset olivat niin alamaissa”.

Siihen saumaan Hurmerinta kumppaneineen polkaisi menestyshankkeen Pidot96. Peräti noin miljoonan markan hankkeessa näyttämö- ja muun taiteen edustajat saivat pohjalaiset tuottajat innostumaan yhteistyöstä. Täysin erilaiset ihmiset kykenivät tekemään yhdessä valtavan projektin.

”Jälkikäteen olen kuullut monen sanovan, että hanke voimaannutti heitä. Se on iso asia heille, mutta myös minulle”, Hurmerinta muistelee.

Pohjalaisia pitoja esitettiin elo-syyskuussa 1996. Joka päivä oli kolme kattausta ja esitystä. Kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä.

Se oli pohjalaisen ruuan juhlaa.

Kristiina Hurmerinta asuu Konnevedellä talossa, joka on hänelle lapsuudesta rakas. Vanhempien omistamassa Konneveden Talouskaupassa lapset oppivat työn tekemisen. ”Vuonna 1965 maitoa mitattiin puolen litran ja litran mitoilla asiakkaiden astioihin. Isä osti voita ja ruisleipää lähitaloista”.

Hedelmätiskien omenat Kristiina ja muut lapset kiillottivat ennen kouluunlähtöä. ”Ranskassa näin tehdään tänäkin päivänä”, Hurmerinta todistaa.

Jouluksi kauppaan saatiin mandariineja, klementiinejä ja päärynöitä neljää eri sorttia. Tietyt tuotteet toivat oman säväyksensä eri vuodenaikoihin. Nyt kaikkea on kaikkina aikoina – paitsi lähiruokaa.

Konneveden talouskauppa työllisti aikoinaan lähes kymmenen perheen ulkopuolista henkilöä. Myymälät olivat Konnevedellä ja Hankasalmella, lisäksi oli myymäläauto.

Kristiina vietti 13-vuotiaaksi asti kaikki kesät myymäläautoapulaisena. Lapsityövoiman väärinkäytöstä ei puhuttu mitään. ”Työ voi olla kivaa ja siitä voi nauttia”, Kristiina muistelee.

Kristiina lähti maailmalle. Tampereen yliopistossa hän opiskeli yhteiskuntatieteitä. Teatterista löytyi kuitenkin se oma juttu, kun hän pääsi Puolaan nukketeatterioppiin.

Vaasan kaupunginteatterin yhteyteen Hurmerinta kumppaneineen perusti Peukalopotti-nukketeatterin vuonna 1976. Sitä kioskinpyörittämistä kesti 20 vuotta.

Katsojia riitti ja arvostusta tuli, muun muassa lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 1988. Suurimmillaan nukketeatterissa oli 5–6 vierasta vakituista työntekijää.

1980-luvun puolivälin jälkeen kustannukset kohosivat niin, ettei vierasta vakihenkilöstöä enää pystynyt pitämään. Kohta iski myös lama, jolloin kunnista siivottiin pois kulttuurisihteerit ja vietiin rahat kiertävien teattereiden esitysten ostoon.

”Sitä teatteria ei enää ole”, Kristiina Hurmerinta sanoo haikeana.

Peukalopotin jälkeen hän lähti kolmeksi vuodeksi Ranskaan. Siellä hän oppi lähiruuan, ruokaperinteen ja keittotaidon merkityksen. Ranskalaista keittotaitoa voi syystä kutsua keittotaiteeksi.

Toisin kuin suomalaiset, ranskalaiset ovat ymmärtäneet lähiruuan ja luomun merkityksen ja myös panostaneet siihen. ”Vuonna 1996 luomua ei Ranskassa juuri ollut, kolmen vuoden päästä sitä oli kaikkialla. Kuluttajat alkoivat haluta sitä”.

Nyt luomu on olennainen osa ranskalaista ruokakulttuuria. ”Se on hienoa maatalouspolitiikkaa”.

Palattuaan koti-Suomeen ja Konnevedelle Hurmerinta yllättyi kauppojen valikoimista. Perunalastuja, olutta, valmisruokia ja muuta epäterveellistä on hyllymetreittäin. Kotimaisia vihanneksia ei tahdo löytää edes elo-syyskuussa. ”Jotakin on pakko olla pielessä”.

Hurmerinnan mielestä on ehdottoman tärkeää, että roskaruuan verotusta kiristetään. Muutoin diabetes, allergiat ja muut terveyshaitat räjähtävät silmille.

”Luomua pitäisi tukea. Maailma tulee haluamaan sitä 10–20 vuoden kuluttua”, Hurmerinta sanoo. Ilmastonmuutos antaa meille mahdollisuuksia, Etelä-Euroopasta uhkaa tulla liian kuuma maanosa laaturuuan tuottamiseen.

Kotipuutarhassaan Hurmerinta opettelee tuottamaan kasviksia ja muita herkkuja. Konnevedellä on nyt koti ja ystävät. ”Jos haluan muuta, lähden hakemaan”.

Puutarhanhoidosta on tullut kuin huumetta. Siinä on myös paljon oppimista. Hurmerinta arvioi oppimisaikaa olevan vielä parikymmentä kevättä, kesää ja syksyä.