Velton rahan juhlan loppu

Metsänparannuksen ja kestävän metsätalouden ajatollien kannattaa lopettaa luku tähän pisteeseen, ettei mieli pahoitu.

Metsäparannuksella on saatu paljon aikaan. Työ alkoi puupulan pelosta. Metsänparannus työllisti, kuivatti, ravitsi maita, vaihtoi lepät kuusiin, perkasi taimikot, karsi petäjistä oksat ja rakensi teitä, joita pitkin on kuljetettu vihreää kultaa rannan tehtaalle, kirkonkylän sahalle ja väkeä lämmittämään.

Mikä muu elinkeino tai yrittämisen laji on saanut yhtä pönäkät avut? Mikä muu elinkeino olisi samanlaisessa alakierteessä kuin metsätalous ja metsäteollisuus tällaisen rahan ruiskutuksen jäljiltä?

Tukikohde tulee pitää kunnossa

seuraavat 20 vuotta, sääti eduskunta jossain vaiheessa. Isäntäenemmistöiset (4/7) viranomaiset, piirimetsälautakunnat, eivät minun tietääkseni koskaan puuttuneet kunnossapidon laiminlyönteihin.

Sen sijaan maakuntien vahvat lobbarit saivat ilmeisesti MTK:n vahvalla tuella lakiin uusiksi työlajeiksi metsäautotien ja ojitusalueen kunnostuksen.

”Toimiva metsäautotie kohottaa metsäkiinteistön arvoa lisäten alueen kantorahatuloja sekä edistäen metsänhoitotöiden tehokasta toteuttamista ja alueen virkistyskäyttöä”, esittelee metsäkeskus kemeraa.

Voihan veteen hukkuva vaivaiskoivu! Eikö suomalainen talonpoika tai kaupungin metsänomistaja ymmärrä tietä ja suota tuotanto-omaisuudeksi, jota tulee vaalia ja hoitaa?

Onko niin, että veltolla rahalla tuotettua ei koeta omaksi? Usko valtion tukeen ja apuun on vankistunut metsäjuhlien puheita kuunnellessa.

Oudolta tuntuu myös metsäalan sisäänlämpiävyys, kyseenalaistajat, keskustelijat, uudistajat, missä olette? Avatkaa tytöt ja pojat jo pellit!

Aika moni onneksi osaa tehdä metsätaloudella tulosta, laajentaisikin mieluusti yritystään, jos tiloja tulisi myyntiin.

Kemeran mantra ”kohottaa metsäkiinteistön arvoa ja lisää alueen kantorahatuloja” kertoo tuen mielettömyyden.

Sahapuun saannista huolestunut yrittäjä totesi Aarre -lehdessä jokseenkin siihen tapaan, että kemera-tuen saannin ehtona tulisi olla puun myyminen. Sahoja on seissyt tukkipulassa.

Pidin aika monessa säästö- ja osuuspankin kellarissa vuosina 1974–1979 esitelmiä metsänparannusvarojen käytöstä taimikonhoitoon. Moni isäntä tokaisi viisaimmillansa olleelle nuorelle vesakonhoitajalle, ettei ole tarvinnut eikä tarvitse valtiota apuun taimikkoaan ruokkoamaan.

Mitä ovat metsäviranomainen ja valvonta? Laista poisjätetyn kunnossapidon velvollisuuden valvonta sitä kuvasi aikanaan hyvin. Ja nyt siitä saa käsityksen metsälain valvonnasta. Näsiä ja pajukin ovat tavallaan puuvartisia kasveja, monimuotoisuuttakin, ja kaikki käy.

Siis valvonta? Metsäkeskuksen tarkastuksia johtava metsänhoitaja eikä hänen kenttätarkastuksia hoitava alaisensa nuku. Siis valvoo, yhtä valvontaa kaikki ja reilusti yli 8 tuntia vuorokaudessa.

Vakavasti ottaen metsänparannuksen ja kemeran koukerot ovat työllistäneet metsänhoitoyhdistys-, metsäkeskus- ja MMM-väkeä todella paljon.

En ole 37-vuotisen metsänhoitajuuteni aikana elänyt montaa kuuta, etteikö työryhmä istu, metsänparannus- ja kemerarahoista ole pulaa, käyttämättäkin niitä jäi silloin tällöin. Kuka muu ei ota ilmaista rahaa omaisuutensa arvon nostoon ja tulojen lisäämiseen?

On korkea aika keskustella asioista asioiden oikeilla nimillä. Yksityismetsänomistajat saivat vuonna 2007 yli 2 miljardia euroa kantorahatuloja, kemeran apuja reilut 50 miljoonaa.

Verotuki oli noin 2,5 prosenttia tuloista.

Metsäntutkimuslaitoksen tilasto kertoo heikkenevästä metsänhoidosta ja kasvavista hakkuu- ja hoitorästeistä. Niistäkäämme tilastoista tuo 2,5 prosentin tukirivi ja ryhtykäämme töihin.

Taimikot kasvuun ajoissa, rehevillä mailla Roundupin avulla, yksin se kuroo kemeratuet ylittävät hyödyt lompsaan nopeasti eivätkä koneyrittäjien rangaistussiirtolat eli onkivapatiheiköt enää laajene.

Aavan ja Veetin ope joutuu lomautukseen. Kollaan kiväärimiehen vaipanvaihtoväli pitenee henkilökuntavajeessa. Ja joku kehtaa ruikuttaa rahaa pilalle päästämänsä taimikon, ojan ja tien kunnostukseen. Hävetkää!