Taiteilija asuu unelmiensa tornitalossa.
Valona kansalle
Joulun alla sormenpäät ovat lujilla, kun työt kasaantuvat. ”Lupaan niille, että kohta saatte levätä.”
Oksani on Elina Mäntylän rakkain työ. Mutta myös niin raskas vääntää, että hän on tehnyt niitä vain kaksi. Inspiraation työhön Elina sai Lapin kränkäpuista.
Koivusta syntyy Elinan käsissä himmeleitä ja kristalleja.
Metallilankaisia enkelinsiipiä on annettu lahjaksi tärkeisiin tilanteisiin. Ne voi kiinnittää vaikkapa kastekynttilään tai lähettää kirjeessä surevalle.Luonto, vapaus, monipuolisuus – niistä kumpuavat Elina Mäntylän valoa ja iloa tuottavat kyntteliköt ja koriste-esineet.
Tornitalo meren rannalla Porvoon Haikkoossa on kuin suoraan sadusta. Sen alakerrassa asustaa muotoilija ja taidekäsityöläinen Elina Mäntylä.
Mäntylän kodin yhteydessä on myös hänen työpajansa. Kaari-ikkunat avautuvat kolmeen suuntaan, katosta riippuu himmeleitä, sohvat ja pöydänpäälliset pursuavat messuille lähtevää tavaraa.
Joulunalus on käsityöläisen kiireisintä aikaa, kun pitää ehtiä moneen. Mäntylän tuloista suurin osa kertyy marras-joulukuussa.
”Tämän työn vaikein asia on työmäärän mitoittaminen tasaisesti. Toinen haaste on työn sirpaleisuus. On oltava samaan aikaan tuotekehittäjä, tekijä, pakkaaja, postittaja, pakkaussuunnittelija, myyjä, markkinoija ja työnantaja”, Elina Mäntylä luettelee.
”Joka aamu herään kuitenkin onnellisena ja ajattelen: Kiitos, kun saan tehdä tätä.”
Innostus rautalankaan
Kristiinankaupungista kotoisin oleva Elina on opiskeli nuorena luokanopettajaksi. ”Suomen paras rautalanganvääntäjän koulutus”, hän vitsailee.
Opettajana Elina koki olevansa oikealla alalla. Käsillä tekeminen kuitenkin houkutti.
Yhtenä kesänä täti Töysässä sanoi, että eiköhän käydä hakemassa vähän rautalankaa ja tehdään jotain. Siitä syttyi kipinä.
Koulun syyslomalla Elina alkoi vääntää pihdeillä Töysän mummun apukeittiössä rautalangasta kynttiläkruunuja. Ystävä Helsingissä pyysi tuomaan niitä näyttelyihin.
”Ihmiset olivat kosketettuja. Itselleni oli tapahtunut monenlaista uskonelämässä ja oli tarve ilmaista kokemaani. Ehkä se välittyi töissäni.”
Kaikki näyttelykruunut menivät kaupaksi.
Syksyllä kahdeksan vuotta sitten Elinan opettajansijaisuus Helsingissä päättyi samaan aikaan kuin vuokrasopimus. ”En hakenut uutta asuntoa enkä sijaisuutta. Tuli sellainen olo, että odota.”
Elina vieraili Porvoossa toisen tätinsä talossa, ja tämä sanoi miettineensä, että Elina voisi muuttaa talon alakertaan.
”Tunsin, kuinka palapelin palaset loksahtivat paikalleen.”
Sisältä löytyi yrittäjä
Elina siirtyi vapaaksi taiteilijaksi. Töistä alkoi pian tulla niin paljon tuloja, että oli pakko perustaa yritys.
”En ollut ikinä ajatellut ryhtyä yrittäjäksi. Mutta kun sen oppi, niin se sopii minulle kuin nenä päähän.”
Toiminimen perustaminen ei ollut teknisesti vaikeaa. ”Opettajana olin ollut virkamies. Yrittäjyyteen piti ylittää henkinen kynnys.”
Oli haaste muuttaa unelmat numeroiksi: laatia liiketoimintasuunnitelma, laskea eläkemaksut ja arvonlisäverot.
”Se tuntui rajulta, koska olin ollut vain kiitollinen, että sain tehdä tällaista työtä.”
Elina kiinnostui taiteesta niin paljon, että opiskeli kolmikymppisenä vielä taiteen maisteriksi.
Isältä apua mutkissa
Elinalle muotoilu on paitsi kauniiden asioiden luomista myös ongelmanratkaisua. Joihinkin juttuihin riittää oma pää, mutta toisinaan hän matkustaa vanhempien luo Pohjanmaalle ja pyytää: Ajatteletteko mun kans vähän aikaa.
”Vanhempani taitavat olla maailman kätevimpiä. Isä oli opettaja, ja hänellä on omaa puupajatoimintaa. Lapsesta asti meillä on tehty kaikkea käsillä.”
Isän apua Elina sai esimerkiksi silloin, kun hän tarvitsi joulumessuille tuotetelineitä. Telineiden piti olla laajennettavat joka suuntaan, mahtua pieneen tilaan, olla nopeita rakentaa ja vielä kauniitakin. Isä teki telineet, joissa on jopa koriste-leikkauksia puuosissa.
Uutena materiaalina Elinakin on löytänyt puun. Hän on työstänyt siitä kristallin muotoa toistavia ”koivukristalleja” ja himmeleitä.
”Olen aina tykännyt puusta, mutta ajatellut sitä paksuna massana. Mun kädenjälki on ilmava. Omissa töissäni on otettu enemmän puuta pois kuin mitä on jäljellä.”
Piikkilankaan tottuu
Elina inspiroituu luonnosta ja erilaisista ympäristöistä. Mummun ja papan entinen lypsykarjatila Töysässä on hänelle erityisen rakas.
Kun Elinalta tilattiin pari vuotta sitten vanhan Porvoon uusiin jouluvaloihin sydänkoristeet risuista, hän menin mummun luo. Siellä oli aiemmin syntynyt risuvalaisin olohuoneeseen, mummun riippakoivun innoittamana.
Isovanhempien maatilalta löytyi aikoinaan myös pois kerättävää piikkilankaa. Siitä Elina taivutteli renkaan, johon kiinnitti kynttilän ja nosti lampetiksi seinälle. Tulos oli rouhea, rajukin.
Rengas toi toisille mieleen orjantappurakruunun, joillekin Amnestyn ja osalle lehmäaidat. Joku sanoi, ettei ikinä kotiin tuollaista!
”Aloitin piikkilankatyöt yhdeksän vuotta sitten. Se oli silloin uutta ja reaktiot voimakkaita. Mutta materiaali kadottaa rouheuden, kun siihen tottuu. Nyt piikkilankatöistä todetaan, että ’Oi kun söpö’.”
Yhteisöllisyys on voimaa
Vaikka Elina työskentelee yksin, hän kaipaa myös yhteisöä. Hän on mukana uudessa kolmentoista yrittäjän osuuskunnassa Made by Helsinki, jolla on 150 neliön liiketila Helsingin keskustassa.
Elina toimii osuuskunnan pajavastaavana. Tänä syksynä pajassa on kokoontunut esimerkiksi Auta neulomalla -projekti, jonne kuka tahansa on voinut tulla maanantaisin neulomaan sukkia ja lapasia SPR:n kriisikohteisiin. Novita on lahjoittanut langat.
”Käsityöt eivät ole vain itse tekemistä, vaan yhteisöllistä toimintaa”, sanoo Elina, joka jo koulun tokaluokkalaisena organisoi käsityökerhon, missä suunniteltiin ja tehtiin tuotteita ja myytiin niitä kavereille.
Uskoa ihmeisiin
Taiteilijan ja yrittäjän elämään kuuluu epävarmuus tulevasta, mutta Elina ei pelkää. Hän on opetellut elämään tässä hetkessä. Ei kadu menneitä, ei pelkää tulevia.
”Minusta on pidetty huolta, eikä ole merkkejä, että huolenpito olisi loppumassa”, hän virnistää.
Talouden pyörittämiseen on ollut pakko kasvaa. Esimerkiksi tuotteiden hinnoittelu on oma taitolajinsa. Sitä varten Elina on laatinut hillittömän kokoisen excel-taulukon, johon hän merkitsee kaikki kulut erikseen ja laskee päälle jälleenmyyjän osuuden ja 24 prosentin arvonlisäveron.
”Pitää laskea tarkasti, että saa hinnat pidetyksi kohtuullisina, kun tuote on Suomessa suunniteltu, valmistettu ja materiaalitkin ovat pääosin täältä. Näitä ostavat ihmiset, jotka arvostavat kotimaisuutta ja laatua.”
”Ihmehän se on, että pystyn elämään käsityöläisenä. Asun näin, mulla on auto alla ja kaikki, mitä tarvitsen. Mutta uskon ihmeisiin.”
Valona monelle
Yritykselle piti keksiä nimi. Ensimmäiset tuotteet Elina teki nimellä Taivaskruunuja ja -koruja. Sitten välähti mieleen Valona.
”Toivon, että kaiken tekemiseni myötä voisin vaikuttaa kaunista ja hyvää ympärilleni. Luon asioita, joilla nolla-arvosta tulee arvokasta ja lisäksi tuloa monille.”
Valonalla on jo toistasataa tuotetta, ja Elina työllistää itsensä lisäksi ajoittain muitakin. Hän suunnittelee kaikki tuotteensa itse, mutta teettää osan töistä alihankkijoilla ja kausityöntekijöillä.
”Valona saa kasvaa sellaiseksi kuin kasvaa. En laita lasikattoa päälle, vaan uskon johdatukseen. Voi tapahtua luovia käänteitä niin kuin tähänkin asti on tapahtunut.”
Kuten tornitaloon päätyminen. Elina piirsi parikymppisenä unelmatalonsa. Se oli kivitalo, jossa oli torni, koivikkoa ympärillä ja meri. Äskettäin hän tajusi, että tämähän se on. Unelma oli täyttynyt.
www.valona.fi
www.madeby.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
