EU:n maatalousbudjettiesitys ei vastaa puheita

Euroopan komissio esitteli kaksi viikkoa sitten ehdotuksensa uuden ohjelmakauden 2021–2027 monivuotiseksi budjettikehykseksi. Budjetin kokonaissumma on 1 135 miljardia (vuoden 2018 rahassa), mikä vastaa 1,11:tä prosenttia EU27-maiden brutto­kansantulosta.

Ehdotuksen toteutuessa yksi suurimmista häviäjistä olisi EU:n yhteinen maatalous­politiikka (cap), jonka rahoitusta ehdotetaan supistettavan viisi prosenttia.

Komission arvio cap-­budjetin viiden prosentin leikkauksesta näyttää perustuvan laskelmaan, jossa käytetään nimellisarvoja ja verrataan keskenään ohjelmakausien 2014–2020 ja 2021–2027 ­kokonaismenoja.

Menojen kehityskulusta saa kuitenkin paremman kuvan, jos verrataan uuden ohjelmakauden viimeiselle vuodelle 2027 ja nykyisen ohjelma­kauden viimeiselle vuodelle 2020 budjetoituja summia sekä käytetään reaaliarvoja.

Maatalousyrittäjän kannaltahan merkityksellistä on tukien ”reaalimäärä” eli inflaatiokorjatut summat. Jos vertailu tehdään näin ja oletetaan kahden prosentin vuosittainen inflaatiovauhti, capin kokonais­budjetista leikkaantuu noin 15 prosenttia seuraavan rahoituskehys­kauden aikana.

Komissio on odotetusti sitoutunut jatkamaan tulevalla ohjelma­kaudella hehtaari­tukien tasoittamista jäsen­maiden välillä. Esimerkiksi Baltian maiden suorien tukien määrää on kaavailtu lisättä­väksi 12–13 prosenttia. Tämä tukee komission perusajatusta aiempaa oikeudenmukaisemmasta maataloustuki­järjestelmästä.

Tukierojen tasoittaminen jäsenmaiden välillä on tietenkin sinällään hyväksyttävä, mutta se ei poista perus­ongelmaa: tukien jako ei perustu unionissa objektiivisiin kriteereihin.

EU:n vuosille 2021–2027 luonnostelemat suunnitelmat antavat viitteitä myös pienten perhetilojen tukemisen suosimisesta suurten tilojen kustannuksella.

Tässä näkyy maatalouskomissaari Phil Hoganin ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin vahva ideologinen sitoutuminen pieniin ja keskisuuriin tiloihin sekä luonnollisesti pakottava säästötarve, joka juontaa juurensa brexitistä ja muista budjettihaasteista. Komissiolla on voimakas paine arvioida uudelleen, onko suurtilojen tukeminen nykymitassaan välttämätöntä.

Budjettia esitellessään Hogan käyttikin tilaisuuden hyväkseen vuotaakseen julkisuuteen ”virallisesti” sen, että ykköspilarin suorien tukien ylärajaksi aiotaan määritellä vuosien 2021–2027 rahoituskehyksessä 60 000 euroa.

Tämä ei sinällään ole säästö­toimenpide, sillä säästyvä raha aiotaan kohdentaa kussakin jäsenmaassa uudelleen joko pienten tilojen tukien tai kakkospilarin ohjelmien rahoituksen täydentämiseen.

Se antaa jäsenmaille kuitenkin selvän viestin. Jos maat haluavat saada säästöjä aikaan, se on syytä tehdä ensisijaisesti suurten maatalousyritysten kustannuksella, sillä niiden on – tai ainakin pitäisi olla – helpompi pärjätä pienemmillä vuosittaisilla tilisiirroilla Brysselistä.

Onkin mahdollista, että yksi brexitin seurauksista tulee olemaan erään capin suurimman epätasapainon korjaaminen; nythän 80 prosenttia tuki­rahasta päätyy 20 prosentille maatalousyrittäjistä.

Ehdotus tukimäärän tilakohtaisesta rajaamisesta on sinällään hyväksyttävä, mutta se ei vastaa kysymykseen, kuka tukia saisi ja millä kriteereillä. Mikäli tuet sidottaisiin määriteltyihin tuloksiin, niin suuret kuin pienetkin maatalous­yrittäjät saisivat tukea varsinaisten tulosten tuottamisesta, ja tukien myöntämisperusteet olisivat läpinäkyviä.

Yhteistä maatalouspolitiikkaa aiotaan jatkaa edelleen kahden pilarin varassa. Budjettiehdotuksessa ykköspilarin suorien tukien määrä vähenee reaalisesti yli 11 prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2027, ja kakkospilarin maaseudun kehittämiseen budjetoitu raha lähestulkoon 26 prosenttia.

Reaaliarvolla laskettuna ensimmäisen pilarin menot vähenevät yli 11 prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2027, ja toisen pilarin lähestulkoon 26 prosenttia. Tämä on silmiinpistävä ilmaus komission prioriteeteista. Rajuimmat leikkaukset tehdään kakkospilariin ja ykköspilarin tulotukia leikataan suhteessa vähemmän.

Kakkospilarin vähittäinen nakertaminen samalla, kun ykköspilarin suorat tuet suojataan paremmin, ei aivan vastaa komission retoriikkaa, jonka mukaan tulevan yhteisen maatalouspolitiikan pitää olla kunnianhimoisempi ympäristö- ja ilmastotavoitteissaan.

On tietenkin mahdollista, että ympäristö- ja ilmasto­toimenpiteitä pystytään viemään eteenpäin esimerkiksi asettamalla suorien tukien ehdoksi niihin liittyviä tiukempia vaatimuksia.

On silti vaikea nähdä, että komissio pyrkisi mihinkään muuhun kuin käärimään uusien ehtojen pakettiin nykyiset täydentävät ehdot ja viherryttämisvaatimukset. Tämä ei välttämättä tarkoita kunnianhimon nousua.

Jos ajatellaan EU:n budjetin olevan komission prioriteettien ilmentymä – kuten komissio tapaa jatkuvasti muistuttaa – ei viesti jää epäselväksi. Maanviljelijöiden suoria tukia halutaan suojella, vaikka se tapahtuisi kakkospilarin maaseudun kehittämiseen tehtyjen investointien kustannuksella.

Vaikka komissio mielellään puhuukin ympäristö- ja ilmasto­tavoitteiden kunnianhimon nostamisesta, kakkos­pilarista aiotaan karsia seuraavalla rahoituskaudella noin neljännes, mitä voidaan pitää jokseenkin isona leikkauksena.