Kiduttavaa punnerrusta
Vapaavuori vyöryi, koska suuri enemmistö ei halua vihreiden ihannevaltakuntaa.Jan Vapaavuori (kok.) pääsi vuosikymmeniä nähtyyn tavoitteeseensa, Helsingin valtiaaksi. Suurelle Suomelle koittavat vaikeat ajat.
Vapaavuoren ohjelmana on, että Helsingin pitää kasvaa ja valtion on kasvu maksettava, koska se on Suomen etu. Vähemmän puhutaan, mitä ne uudet pääkaupunkilaiset työkseen tekevät, paitsi välittävät asumistukea suursijoittajille.
Haastetta asettaa Vapaavuoren kokemus, röyhkeä taito ja uupumattomuus. Suomen kansaa edustava hallitus punnertaa häntä vastaan koko ajan Ylitornion SM-hiihtojen loputtomia nousuja. Armahtavaa tasaista ei tule.
Vapaavuori vyöryi, koska suuri enemmistö ei halua Ville Niinistön vihreiden ihannevaltakuntaa, pakollista polkupyöräilyä ja salaatinsyöntiä. Asetelma oli sama kuin viime presidentinvaalien toisella kierroksella.
Ville Niinistö tajusi, ettei kaikkia tarvitse miellyttää. Ärhäkkä keskittyminen yliopistorahojen leikkaamiseen takasi riittävän lohkeaman.
Antti Rinteen SDP keskittyi vastustamaan sote-uudistusta pystymättä tarjoamaan omaa mallia. Taktista järjen köyhyyttä osoitti viime metrien äänestysruletti eduskunnassa taksiliikenteen vapauttamista vastaan.
Tarkoitus oli kaapata perussuomalaisten ydinvoima, taksimiesten kiukku omaan laariin. Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps.) torjui hiki otsalla väärien väitteiden tulvaa.
Jälkiviisas muistaa keskustelua nautiskellen. Jyrki Kasvin (vihr.) mielestä demarien linja on sama kuin vossikoita olisi sata vuotta sitten vaadittu pysymään hevosvoiman käytössä. Mika Kari (sd.) sanoi vihreiden pyörivän pääkaupunkiseudun hipsterikuplassa.
Eeva-Maria Maijala (kesk.) puolusti uuden lain sallimia yhdistelmäkuljetuksia. Vasemmiston on turha jauhaa maaseudun joukkoliikenteestä, koska siellä ei enää joukkoja ole.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

