Mikä on ihmisen osa?
Suurtiloilla tuotanto ei koskaan voi olla kovin ekologista silloin, kun tavoitellaan tehokkuutta.16.5.201602:00
Koneet ja automaatio ovat vapauttaneet ihmiset raskaista ja puuduttavan yksitoikkoisista töistä. Se kuulostaa hyvältä: ihmisille on jäänyt aikaa muihin harrastuksiin.
Vääristymiä aiheuttaa, että palkkatuloa verotetaan, mutta koneitten rakentaminen ja automatisointi tuo yrityksille vain säästöä. Ihminen kannattaa korvata koneella aina kun se vain on mahdollista.
Tietotekniikan kehitys on tehnyt sen entistä helpommaksi ja koneet – tietokoneiden ohjaamat robotit – suoriutuvat monista tehtävistä, joihin aikaisemmin tarvittiin pitkälle koulutettuja ihmisiä.
Nykyisin toteuttamiskelpoisena esimerkkinä voi kertoa jo kauan sitten ilmailualan lehdissä kiertäneen kaskun tulevaisuuden lentokoneesta. Ohjaamon miehistönä on vain kapteeni ja labradorinnoutaja. Tietokone hoitaa lentämisen, ja labradorinnoutaja vahtii, ettei kapteeni koske mihinkään.
Tämä kehitys johtaa työn vähenemiseen, työttömyyteen ja työttömyys turhautumiseen.
Toisaalta sama kehitys johtaa varallisuuden yhä suurempaan keskittymiseen: niille, joilla jo ennestään on paljon, kertyy yhä enemmän pääomatuloina, myyntituloina ja provisiona. Tavallinen ihmisen saa tyytyä siihen, mitä yhteiskunta antaa.
Valtiontalouden ongelmat johtuvat paljolti siitä, että yhä suurempi osa rahavirroista liikkuu yritysmaailman sisällä ja ulkomailla, verottajan ulottumattomissa ja niin valtion osuus rahasta pienenee. Jotkut pitävät sitä hyvänä kehityksenä, mutta sillä on hintansa.
Tämä koskee myös maataloutta. Suurtiloilla tuotanto ei koskaan voi olla kovin ekologista silloin, kun tavoitellaan tehokkuutta.
Tilojen koko kasvaa, töistä yhä suurempi osa hoidetaan koneilla ja roboteilla, ihmisen tehtävä on vain valvoa, että koneisto pyörii.
Koneitten kokoa rajoittaa vain niiden siirrettävyys. Satojen hehtaarien tila antaa työtä vain muutamalle ihmiselle, kun vielä puoli vuosisataa sitten parikymmentä hehtaaria elätti kokonaisen perheen.
Näkyvissä on tulevaisuus, jossa ihmiset asuvat suurissa kaupungeissa, kukin omassa lokerossaan. Työtä ei tarvitse tehdä, koska sitä ei ole. Valtio maksaa kaikille samansuuruisen perustuen.
Mutta miten ihminen täyttää aikansa? Mistä unelmoi, mihin pyrkii? Ovatko ajanvietteinä vain urheilu, televisio ja pelit; pieni osa kansasta nauttii kulttuurista. Mihin puretaan energia, kadulla riehumiseenko?
Jos me annamme markkinavoimien päättää tulevaisuudesta, saamme yhteiskunnan, jossa valtio maksaa tukiaisia (toimeentulotukea, kansalaispalkkaa…), jotta voisimme ostaa rihkamaa, johon käytetty raha pyörittäisi robottien ohjaamia tehtaita, joilla miljardöörit rikastuisivat entisestään.
Onko järkevää pyrkiä yhteiskuntaan, jossa suuri osa ihmisistä on yhteiskunnan elättämiä työttömiä? Olisiko toisenlainen kehitys mahdollinen?
Jos haluamme muutosta, ihmisten pitäisi olla valmiita maksamaan siitä, että lähimmäisellä, ja samalla itselläkin, on töitä. Halvan hinnan perässä juokseminen hyödyttää vain rihkaman tuottajia.
Minä näkisin mieluusti mahdollisuutena elävän maaseudun, käsityöläisyyden, pienteollisuuden ja perheviljelmien paluun. Tavoitteena olisi yhteiskunta, jossa kaikilla olisi järkevää tekemistä sekä elinkeinonaan että ajankulunaan. Koko perhe työskentelee ekologisesti omalla tilallaan käsillään ja pienillä koneilla.
Tietenkin tilat erikoistuisivat, eihän jokaisen tarvitse tuottaa kaikkea villasta viljaan Ympäröivä luonto, kosketus eläimiin ja mielekäs tekeminen tuovat mielenrauhan.
Voisiko yhteiskunta taata maaseudulla asuvalle saman taloudellisen turvan kuin laitakaupungin betoniseen sardiinipurkkiin säilötylle ihmiselle?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
