Ruuan alkuperä huomioon myös julkisissa hankinnoissa

Nykyään suomalaiset kuluttajat tiedostavat kotimaisuuden merkityksen entistä paremmin ruokakaupassa. Ostaja osaa arvostaa jäljitettävyyttä, makua ja tuoreutta.

Myös työllisyysvaikutukset ovat hyvin tunnistettuja, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Suomen valtio ja suurin osa kunnista eivät kuitenkaan toimi näin, vaan ainoa laatukriteeri tahtoo olla halpa hinta. Suuret, monen kunnan hankintarenkaat vähentävät toiminnallaan tunnetusti lähi- ja sesonkiruuan käyttöä.

Tähän pitäisi saada muutos, sillä emme itse halua syödä emmekä halua, että lapsemme tai vanhuksemme syövät esimerkiksi saparotonta porsasta tai nokatonta kanaa, jotka on elinaikana ympätty täyteen penisilliinillä.

Suomalaisilta elintarvikkeilta vaaditaan paljon enemmän laatua kuin ulkomaisilta elintarvikkeilta. Suomalaista ruuantuotantoa säätelevät kaikenlaiset tila-, laatu-, salmonella-, tauti-, antibiootti-, saparo-, hygienia-, ruokinta-, ilmoitus-, kuljetus- ja kirjanpitovaatimukset.

Näitä laatukriteereitä käyttämällä pystytään myös suurten hankintarenkaiden kautta ostamaan laadukkaita kotimaisia elintarvikkeita, jos tahtoa ja viitseliäisyyttä löytyy.

Onko esimerkiksi kiinalainen luomu uskottavaa? Halvempaa se saattaa olla kuin suomalainen luomu, mutta onko se todellakin sellaista, joka täyttää kotimaiset luomukriteerit? Sitä sietää miettiä.

Pitäisiköhän meidän myös lopettaa maataloustuista puhuminen ja alkaa käyttämään tuen oikeaa nimeä, joka on syöjäntuki. Tämä tukihan tarkoittaa sitä, että saadaan myytäväksi kohtuuhintaista ruokaa kuluttajille ja tuotantopanoksia korvataan viljelijöille tämän syöjäntuen kautta.

Vain sellainen ihminen, joka tuottaa kaiken ruuan itse välttyy syöjäntuelta. Tähän kuitenkin harva meistä pystyy.