Venäjän uhan minimoiminen vaatii Suomen rajaseudun pitämistä elinvoimaisena
Ennen rajalla oleminen nähtiin mahdollisuutena ja voimavarana, oltiin niin henkisenä kuin fyysisenä porttina Suomen ja Venäjän välillä.7.9.202208:30
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan puoli vuotta sitten, esitettiin aitaa yhdeksi keinoksi huolehtia Suomen turvallisuudesta.
Heinäkuussa Suomen eduskunta hyväksyi uuden rajavartiolain. Laki antaa aiempaa laajemmat mahdollisuudet rajoittaa rajaliikennettä poikkeustilanteissa ja rakentaa esteitä. Yleisradio uutisoi päivä päätöksen jälkeen: ”Rajavartiolaitos: Itärajalle saattaa nousta raja-aitaa jo tänä kesänä – nyt Suomen ja Venäjän välissä ei ole juuri mitään estettä”.
Minulle tulee mieleen aidasta pussinperä. Paikka, josta idempään et enää pääse. Ennen esittelin Kuhmon mielellään kartta kallellaan. Kuhmo oli keskellä ja joka suuntaan oli liikettä. Liike on vähentynyt, mutta onneksi emme ole täällä pysähtyneet.
On kuitenkin selvää, että tilanne vaikuttaa henkiseen ilmapiiriin. On täysin erilaista olla nyt Suomen itärajalla. Ennen rajalla oleminen nähtiin mahdollisuutena ja voimavarana, oltiin niin henkisenä kuin fyysisenä porttina Suomen ja Venäjän välillä.
Mielikuvaa itseensä käpertyneestä ja näivettyvästä rajaseudusta on helppo luoda. Tätä käsitystä voidaan haluta myös vahvistaa. Siksi olen iloinen, että suomalaisten arvostama ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola otti kantaa asiaan Kainuussa järjestetyssä Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien huippukokouksessa.
Aaltolan mukaan Suomen pitää varautua turvallisuuspoliittisiin uhkiin huolehtimalla alueiden elinvoimaisuudesta. Venäjän uhan minimoiminen vaatii Itä-Suomen alueelle sotilaallisen infrastruktuurin lisäksi laajempia ratkaisuja yhteiskunnassa. Aaltola puhuikin siitä, että alueisiin täytyisi sijoittaa taloudellisesti aiempaa enemmän eikä itäisiä raja-alueita saa päästää näivettymään.
Olen samaa mieltä. On selvää, että pahinta mitä meille rajaseudun ihmisille voi tapahtua, on se, että meidät valtaa näköalattomuus nykytilanteen edessä. Siksi on tuotava esille ratkaisuja ja uusia avauksia siitä, miten navigoimme ulos epävarmuuden sumusta.
Pahinta mitä meille rajaseudun ihmisille voi tapahtua, on se, että meidät valtaa näköalattomuus nykytilanteen edessä.
Sodan alettua jäädytimme viralliset ja epäviralliset suhteet. Seurauksena on ollut pitkäaikaisten yhteistyömuotojen katkeaminen muun muassa luonnonsuojelun, kulttuurin, tutkimuksen ja ystävyyskaupunkitoiminnan taholla. Nyt suuntaamme strategiassa toisaalle. Meidän on vahvistettava rajaseudun ihmisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa sekä torjuttava näköalattomuutta. Yksi tärkeä keino vaikuttaa nopeasti ihmisten mielialoihin on vahva kansainvälisyystyö.
Rajaseudun mahdollisuudet paranevat, mikäli alueen saavutettavuus paranee. Tarvitsemme raiteet, kunnon tiet ja lentoliikenteen. Mahdollisuudet ovat työn murroksessa, digitalisaation kautta etenevässä saavutettavuudessa, monipaikkaisuuden mukana tuomissa ihmisvirroissa ja elämyksellisyyden nousussa.
Ilmastonmuutos tuo kestävän luonnonvarojen käytön ja kiertotalouden keskiöön, jonka ytimessä on maaseudun ja rajaseutujen resurssit. Suomen raja on Naton raja, sekin on mahdollisuus.
Aita rajalla on varmasti paikallaan siellä, missä se katsotaan tarpeelliseksi. Pidempiaikaista turvaa tuo elinvoimainen rajaseutu. Se on turvanamme myös silloin, kun joskus tulevaisuudessa voimme jälleen kääntää katseitamme toiveikkaina myös Venäjälle.
Kirjoittaja on Kuhmon kaupunginjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
