Synnin palkka on kuolema
Nyt nuoret kokevat perin harvoin ikätoverinsa kuoleman ja vanhusten kuolemat on piilotettu laitoksiin.28.8.201702:00
Kun äiti kertoi lapselle mummin kuolleen, tämä kysyi heti: "Kuka sen ampu?" Tämä vitsinomainen keskustelu käytiin kolmisenkymmentä vuotta sitten tuttavaperheessä – ja luulen, että samantapainen näytelmä on toistunut monessa muussakin kodissa. Kuolema on karkotettu arkipäivästä, mutta televisiossa väkivaltainen kuolema on sekä uutisten että viihdeohjelmien keskeistä tarjontaa.
Vielä sata vuotta sitten ihmiset kuolivat useimmiten kotonaan. Joka kymmenes lapsi kuoli ensimmäisen elinvuotensa aikana ja toinen kymmenesosa ennen aikuistumista. Nyt nuoret kokevat perin harvoin ikätoverinsa kuoleman ja vanhusten kuolemat on piilotettu laitoksiin.
Raamatussa sanotaan, että synnin palkka on kuolema – että kuolema olisi seurausta syntiinlankeemuksesta, siitä että Eeva otti hedelmän väärästä puusta. Kuolema ei koske pelkästään ihmistä, vaan myös koirat, taivaan linnut ja kedon kukkaset kuolevat. Mitä syntiä ne ovat tehneet?
Tutkitaan hiukan kuoleman historiaa – milloin kuolema saapui maapallolle.
Maapallo syntyi noin 4,5 miljardia vuotta sitten. Vanhimmat elämänmerkit ovat liki neljän miljardin vuoden takaa. Kun Suomen kallioperä syntyi 1 800–2 800 miljoonaa vuotta sitten, elämä oli ollut olemassa jo miljardi vuotta – mutta kuolemaa ei ollut. Toki silloisetkin eliöt saattoivat kuolla, jos joutuivat liian kuumaan tai kuivuivat tai joutuivat toisten ravinnoksi, mutta omaehtoista ikääntymisestä johtuvaa kuolemaa ei ollut.
Elämä oli hyvin yksinkertaisesta. Kaikki oliot olivat yksisoluisia ja lisääntyivät jakaantumalla. Solu kasvoi ja kun se oli aikansa pulskistunut, se jakaantui kahdeksi soluksi. Ne ottivat ravintoa ympäristöstään, pulskistuivat ja jakaantuivat ja niin jatkui kerta toisensa jälkeen, rajattomasti.
Noin miljardi vuotta sitten tilanne alkoi muuttua. Joku bakteerisolu nielaisi toisen bakteerisolun, mutta ei sulattanut sitä ravinnokseen vaan valjasti sen energiantuottajaksi, solun voimalaitokseksi. Kummallakin oli oma perimänsä ja molemmat lisääntyivät jakaantumalla. Näin syntyivät eläimet, ja soluun kaapattua kumppania sanotaan mitokondrioksi.
Yksi tällainen solu oli ahne, ja nielaisi sisäänsä syanobakteerin eli sinilevän ja valjasti sen toiseksi soluelimeksi, viherhiukkaseksi. Oli syntynyt kasvi. Aluksi sekä kasvit että eläimet lisääntyivät bakteerien tapaan jakautumalla. Nekin olivat siis kuolemattomia – elleivät siis joutuneet tappaviin olosuhteisiin tai toisten ravinnoksi.
Eläimet hankkivat ravintonsa syömällä toisia, jolloin suuresta koosta alkoi olla etua. Yksisoluisena ei voi kasvaa juuri muutamaa millimetrin kymmenystä suuremmaksi. Ainoa mahdollisuus koon kasvattamiseen oli, että solut liittyivät toisiinsa suuremmaksi kokonaisuudeksi.
Tämä johti siihen, että solut erikoistuivat eri tehtäviin: syntyivät ravintoa hankkivat, sitä kuljettavat ja käyttävät solukot ja lisääntymisestä vastaavat elimet; syntyi suvullinen lisääntyminen ja sukupuolet – ja se avasi tien kuolemalle. Niin kauan kuin eläimet ja kasvit lisääntyivät jakaantumalla, ei kuolema ollut välttämätön. Kuolema on siis hinta, joka maksetaan monisoluisuudesta, suuresta koosta ja sukupuolisesta lisääntymisestä.
Monisoluisissa eliöissä, meissä ihmisissäkin, kuolema on jatkuva prosessi, joka on aina läsnä. Solut elävät aikansa, solutyypistä riippuen päiviä, viikkoja tai vuosia. Kuolevat solut korvautuvat uusilla, kun elimiä kasvun aikana rakennetaan aina vain uudestaan. Kun vanhoja soluja kuolee nopeammin kuin uusia syntyy, ihminen alkaa vanheta ja raihnastua. Juice Leskisen sanoin: elämä on kuolemista.
Kuolema on evoluution väline, joka seuloo sukupolvensa parhaat edelleen sukuaan jatkamaan. Vanhempien täytyy kuolla, jotta jälkeläisillä olisi tilaa elää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
