S-ryhmän outo kinkkuale
Ostin jouluviikolla potkallisen, suomalaisen tuorekinkun. Ihmettelin kinkkujen outoa hinnoittelua S-marketissa.
Muovikääreessä oleva hintalappu kertoi kinkun maksavan kahdeksan euroa kilolta. Se olisi passannut minulle mainiosti.
Kinkkualtaan viereen oli kuitenkin liimattu lappunen, jossa kerrottiin samaisen kinkun hinnaksi kuusi euroa kilolta. Piti varmistaa myyjältä, kumpi hinnoista pätee tänä aamuna. Ja kyllä, S-ryhmä todellakin myi kinkkuja 25 prosentin alennuksella kaksi päivää ennen joulua!
Mikä järki on myydä tuotetta alennuksella silloin, kun sillä on vuoden suurin kysyntä? Jos ja kun S-ryhmän myyntitaidot ovat tätä luokkaa, en yhtään ihmettele, että osuuskunnan pitää niistää katteensa lihateollisuudelta ja viime kädessä sianlihantuottajalta.
Halusin tällä kertaa ostaa nimenomaan kinkun, joka kulkee tavanomaisen lihaketjun kautta, jotta ongelmissa olevien sianlihantuottajien asema edes vähän paranisi. Ajatus ei toiminut, sillä S-ryhmä halusi lahjoittaa kyseisestä kuuden kilon kinkusta 12 euroa kuluttajalle maatalousyrittäjän sijaan.
Markku Pulkkinen
yrittäjä
Hyvinkää
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

