Mässäily ja stressi ovat jouluperinteitä

No nyt on saatu joulu vietettyä tältä vuodelta. Tai oikeastaan, no nyt on saatu joulu syötyä tältä vuodelta. Joulu on huikean ruokakeskeinen juhla. Kolme suklaarasiaa kympillä, meiltä kinkku edullisella kilohinnalla ja piparitaikinoita pilkkahintaan, huutavat mainokset. Kauppojen hyllyt kertovat yltäkylläisyyden kyllästämästä joulusta vielä joulunpyhien jälkeenkin. Kylmähyllyt notkuvat yhä joululaatikoista ja kylmäaltaissa pötköttää sianlihaa kilotolkulla.

Ruokakeskeisyyden sijaan olisi täsmällisempää puhua huikeasta mässäilyjuhlasta, jolloin kohtuullisuus hyveenä heitetään romukoppaan. Kaikkea varataan yllin kyllin, jotta mikään ei pääse loppumaan. Ja tuskin on ehditty edes harkita jouluaterioinnin lopettamista, kun uuttera emäntä jo voivottelee, kun kaikkea on vielä niin paljon jäljellä.

Suomalaisen Työn liiton muutama vuosi sitten teettämän gallupin mukaan suomalaisessa joulussa korostuvat erityisesti perinteet. Joulustressi on varmasti monessa perheessä se vaalituin perinne. Stressataan joulun viettoon kuluvaa rahamäärää. Stressataan, että ehditäänkö tehdä kaikki ne pakolliset leipomukset ja ruuat, joita ilman joulua ei voi viettää. Stressataan joulukorttien lähettämistä. Stressilista on loputon. Stressaantuneena ja kiireisenä sitä ei välttämättä oikein ehdi syödä kunnolla. Ehkä mässäillessä vain paikataan joulustressin aiheuttamia aukkoja energiantarpeessa?

En ole kovin innostunut vaalimaan perinteitä vain perinteiden vaalimisen vuoksi. Oman lapsen myötä jouluperinteitä, joulun odotusta ja joulun viettoa on alkanut miettiä ehkä hieman uudella tavalla, tai miettimään ylipäätään. Miten meillä valmistaudutaan jouluun, entä mitä perinteitä vaalitaan, mitä haluaisin lapsemme ajattelevan joulun vietosta?

Toivottavasti joulustressi ei ole meidän kodissa hallitseva perinne. Toivottavasti minä en äitinä vaali sankarillisen marttyyriraatajaäidin perinnettä, joka loihtii perheelleen joulun, vaikka hammasta purren yötä myöten. Kunpa kohtuullisuus, joulun tunnelma ja yhdessäolo olisivat mässäilyä ja materiaa vahvemmin esillä aina.

Tänä jouluna vaalin joulustressin perinnettä yhteensä noin kahden tunnin ajan. Se alkoi siitä hetkestä, kun tajusin, että kauppareissu kesti aatonaattona hieman pitempään kuin kuvittelin. Laskeskelin mielessäni, miten kauan kestäisi selvitä kaupan parkkipaikalta kotiin, purkaa kauppakassit, syödä ja ehtiä piipahtamaan kahdessa tuttavaperheessä joulupukin hommia hoitamassa koko perheen voimin. Pientä stressiärtymystä laskelmat aiheuttivat, mutta porskutin hymyssä suin menemään. Kunnes päivällispöydässä selvisi, että vasta kaupasta ostettu noin puolen kiloinen painoinen juustokimpale oli umpihomeessa. Siinä vaiheessa, kun ajoimme takaisin kauppaan palauttamaan homeista juustoa, myönnän murjottaneeni, mököttäneeni ja tiuskineeni miehelleni.

Taas on vuosi aikaa valmistautua uuteen jouluun. Uusi mahdollisuus tehdä asioita toisin tai hyväksi havaitulla vanhalla tavalla. Heittää vähemmän ruokaa roskiin. Ennen sitä, on vuoden kuitenkin vaihduttava. Eikä se mainosten mukaan vaihdu ilman puolta kiloa nakkeja, reilua annosta perunasalaattia ja virvoitusjuomalitroja.