Ei sijaa majatalossa
Seuraavan kauden hallituksessa ei välttämättä riitä ministerin salkkua Touko Aallolle, Pekka Alarotu pohtii.Vihreiden gallup-lukujen laskusuunnan luulisi helpottaneen puheenjohtaja Touko Aallon taakkaa.
Seuraavan vaalikauden hallitusta on yleisesti ennusteltu sinipunapohjalle vihreillä ja RKP:llä täydennettynä. Li Anderssonin vasemmistoliitto lienee tällä kertaa liian puhdasaatteinen enemmistöhallitukseen.
Vihreille lankeaisi viisaiden kuvioissa neljä salkkua. Hallituksen kolmospuolueelle tulisi ulkoministerin paikka, jolta Pekka Haavistoa olisi vaikea sivuuttaa. Ville Niinistö olisi pakko panna lunastamaan hurjia lupauksiaan opetusministeriöön.
Kun vähintään puolet vihreiden ministereistä kuuluu olla naisia, puheenjohtajalle ei jää mitään paikkaa. Toisaalta Aalto ei ole profiloitunut minkään sektorin asiantuntijaksi tai edes harrastajaksi.
Jos vihreät vaipuvat alempaan keskisarjaan, puolueelle ei tarvitse antaa lainkaan raskaita salkkuja. Sampo Terholle (sin.) muotoiltu urheilu- ja kulttuuriministerin pesti riittäisi.
Vaalikauden alkupuolen kompuroinut Antti Rinne on vihdoin palauttanut SDP:n lujasti opposition ainoaksi kärjeksi. Vihreät potevat gallup-krapulaa ja etsivät lapsellisesti syyllisiä valokuvista.
Touko Aallon sairasloma pysäytti spekulaatiot. Ei tiedetä, millainen mies lomalta palaa.
Reki kolaa varsan ja vastuullinen tehtävä taltuttaa ärhäkimmänkin oppositiopoliitikon. Ville Tavio (ps.) sai olla hetken VR:n hallintoneuvoston puheenjohtajana. Nyt hän kehuu Suomen rautateiden olevan täsmällisyydessä Euroopan huippuluokkaa.
Eteläkarjalainen Suna Kymäläinen (sd.) kelpuutettiin ministeriön liikenneverkkotyöryhmään. Jopa hän näkee rautateiden henkilöliikenteen kilpailuttamisessa muutakin kuin ehdottoman kielteistä.
Vain Paavo Väyrynen (?) on talttumaton. Hänen moittii liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) toimivan kuin suomalaisia olisi 50 miljoonaa eikä viisi miljoonaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

