Omavaraisuudesta ja varautumisesta
Agraariajan Suomessa, kun omavaraisuusaste oli täysi sata, 72 tuntia ei olisi riittänyt kovin pitkälle. Kotivaralla piti pärjätä vähintään puoli vuotta.Kun suuri ja mahtava itänaapuri päätti, ilmeisen pitkään kaavaillun suunnitelmansa mukaisesti, käynnistää sotatoimet Ukrainaa kohtaan, en ollut ensimmäisenä säntäämässä apteekkiin ostamaan joditabletteja. Enkä toisena. Ei vara venettä kaada, mutta ei niitä radioaktiiviisuuden imeytymisen estäviä pillereitä löydy vieläkään lääkekaapistani.
Pelastusalan keskusliiton julkaiseman kodin turvaoppaan mukaan, siellä ne joditabletitkin on mainittu, kotivaraa pitäisi jokaisessa kotitaloudessa olla varattuna kolmen vuorokauden tarpeiksi. Eli jos et voisi mennä 72 tuntiin ulos – vettä ei tule ja sähköt sekä lämmitys ovat poikki – oma ja huushollisi henki, eikä terveys, olisi siltikään vaarassa. Niin peruskallioon hakattu on oma luottamukseni suomalaisen yhteiskunnan toimivuuteen, etten ole katsonut aiheelliseksi tuollaista hätävaraa varastoida. Varmasti pitäisi.
Better safe than sorry. On englanninkielinen vastike kotimaiselle kansanviisaudelle. Sama saksaksi: Vorsicht ist die Mutter der Porzellankiste. Pahoihin päiviin varautuminen on yleisinhimillinen ominaisuus. Ja varmasti venäjänkielestä löytyy samansisältöinen fraasi, mutta tällä hetkellä heidän versiossaan on lievästi sanottuna epäinhimillinen sävy. Varautumista on näköjään monenlaista.
Kaverini ukki oli aikoinaan evästänyt kymmenvuotiasta pojanpoikaansa maailmalle niin, että muista poika pitää aina mopon hinnan verran käteistä mukana.
Agraariajan Suomessa, kun omavaraisuusaste oli täysi sata, 72 tuntia ei olisi riittänyt kovin pitkälle, kun kotivaralla piti pärjätä vähintään puoli vuotta – eikä viimeisiä siemenperunoita eikä -viljoja syöty kuin äärimmäisessä hädässä.
Kaverini ukki oli aikoinaan evästänyt kymmenvuotiasta pojanpoikaansa maailmalle niin, että muista poika pitää aina mopon hinnan verran käteistä mukana. Yllättäviin tilanteisiin varautumista sekin.
Jos tässä kriisissä jotain myönteistä voi nähdä, niin ei tule mieleen toista aikaa, jolloin suomalaisen alkutuotannon tärkeyttä olisi pidetty näin paljon esillä kuin nyt. Enkä tällä tarkoita sitä, miten asiantuntevasti meidän farmarit traktorikalustollaan voisivat sodan sattuessa hinailla hylättyjä tankkeja omiin varastoihin pois ruostumasta. Vaikkakin netissä vastaan tullut opetusvideo aiheesta kieltämättä hymyilytti.
Tässä maailmantilanteessa meidän on pakko järjestää ruokahuoltomme, niin että se on myös tekijöilleen mielekästä ja ennen kaikkea kannattavaa. Kyselytutkimusten mukaan iso osa alkutuotannon yrittäjistä harkitsee lopettamista. Vaikea kuvitella, että meillä olisi tässä hetkessä mahdollisuutta jättää peltopinta-alaa viljelemättä. Ihan siksikin, että olemme osa globaalia huoltovarmuutta ja tilanteessa, jossa Ukrainan mustan mullan alueen ruokatuotanto jää normaalista tasosta, meidän panoksellamme on merkitystä muillekin kuin itsellemme. Suomalaista omavaraisuutta korostaessa unohtuu helposti, että käymme ruoalla myös kauppaa poispäin omasta maasta.
Vaikea kuvitella, että meillä olisi tässä hetkessä mahdollisuutta jättää peltopinta-alaa viljelemättä.
Taidealalla työskentelevänä koen, että myös riittävä kulttuurillinen omavaraisuus on tärkeää. Oma kieli ja kulttuuri rakentaa me-henkeä ja tietoisuutta omasta oikeutuksesta olla olemassa. Suomalaiseen kulttuuriin on aina oleellisena osana kuulunut myös koko kansaa koskeva koulutus ja sitä kautta kansan sivityksen kehittäminen. Niitä on pidetty arvokkaina.
Kun suomalainen kulttuuri 1800-luvun puolenvälin jälkeen, kansallistunteen heräämisen myötä, otti ensiaskeliaan, koettiin, että koulutus, ja sen mukanaan tuoma yhteiskunnan kehitys nostaisi katajaisenkin kansan ylväästi muiden kansojen joukkoon. Samalla sen ajateltiin tuovan vaurautta ja menestystä. Näin on käynytkin.
Tämä on myös asia, jota omissa kansallisissa kriiseissämme olemme halunneet korostaa. Viime sotienkin aikaan juuri kansan sivistys ja yhteiskuntaluokkien tasavertaisuus olivat asioita, joilla oikeutimme selviytymistaisteluamme. Koimme, että nämä seikat erottavat omat vihollisista. Niin kaupan kuin kulttuurinkin saralla kansainvälisyys ja dialogi muiden maiden ja kulttuurien kanssa koetaan pääsääntöisesti kehittäviksi. Ainakin itse olen kokenut tällaisen kanssakäymisen vaikuttaneen myönteisesti omaan työhöni.
On olemassa myös henkistä omavaraisuutta, ajattelun ja mielipiteiden omavaraisuutta. Tärkeitä asioita nekin – varsinkin oikein annosteltuina. Kun viime aikoina on seurannut sosiaalista mediaa ja uutissivustojen nettikeskusteluja, niin joskus toivoisi, että voisiko ajattelun omaraisuuteen myös soveltaa jonkinlaista 72 tunnin sääntöä.
Se voisi toimia vaikka niin, että hyvän ja nasevan kommentin tultua kielen päälle, käyttäjä antaisi suosikkisomealustalleen pyynnön päivityksen tekemiseen. Heti 72 tuntia myöhemmin applikaatio avautuisi, ja käyttäjällä olisi mahdollisuus näpytellä päivityksensä linjoille. Ymmärrän toki, että kolme vuorokautta on tähän maailman aikaan pitkä viive nettikeskustelussa, mutta mielipiteiden omavaraisuuden import-export-suhteeseen se voisi hyvinkin tuoda merkittävää tasapainoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
