Kyntöpeltojen kuninkaat

Mestarikyntäjä Matti Rautiaisen kauden ensimmäinen harjoitusavausjälki on tuomari Juhani Kivistön silmissä kynnön eliittiä, mutta ei vielä aivan täydellistä. 

Täydellisessä kyntöjäljessä viilut ovat luotisuorassa ja matalat harjat ovat tiiviisti toisiinsa painautuneina, Juhani Kivistö esittelee. 

Juhani Kivistö (vas.) ja kilpakyntäjä Matti Rautiainen tarkastelivat syksyn ensimmäisten harjoitusten jälkeä elokuun lopussa Sammatissa. Ammattilaisten tarkka silmä löytää pientä parannettavaa aina. 

Kilpailuissa kynnetään perinteisellä sarka-auralla, joka on tuunattu kilpakuntoon. 

Kilpakyntäjä Matti Rautiaisen plakkarissa on muun muassa seitsemän suomenmestaruutta ja kolme MM-mitalia. 

Kilpa-aurat ovat kuin formula-autot. Ne on rakennettu ja viilattu viimeisen päälle ja vähän vakoiltu naapureiltakin, kertoo Suomen kilpakyntötoimikunnan puheenjohtaja, kyntötuomari ja entinen kyntömestari Juhani Kivistö.

Kivistö on lupautunut Kantrille oppaaksi selvittämään, mistä kilpakynnössä on kyse ja mitä vaaditaan hyvältä kilpakyntäjältä.

Tarkastelemme kilpakaluston uusimpia virityksiä mestarikyntäjä Matti Rautiaisen tallissa Sammatissa. Vuoden aikana auraan on suunniteltu useita kilpasuoritusta helpottavia ratkaisuja, jotka seppä on toteuttanut pajalla.

Kammet on nyt rasvattu ja auran terät teroitettu – harjoituskynnöt voivat pikkuhiljaa alkaa.

Valmistautuminen traktorikynnön suomenmestaruuskilpailuihin muistuttaa hämmästyttävän paljon formuloita: tekniikan pitää olla loppuun asti hiottua, kuljettajalta vaaditaan kokemusta ja rautaisia hermoja.

Kaluston erikoisvarusteluun kulutettuja työtunteja ja euroja ei uskalla edes laskea.

Kilpakynnön pohjimmainen tarkoitus on sama kuin käytännön kynnössä. Puinnin jälkeen rikkakasvien ja viljan sängen juuret katkaistaan ja maa käännetään ympäri. Kyntäminen valmistaa maaperän tulevan kevään kylvöille kuohkeaksi.

Maanviljelyksessä on yleistynyt myös suorakylvö, jossa maata ei kynnetä lainkaan. Yksi työvaihe jää välistä, mutta rikkakasvit puskevat maasta sitkeämmin, jolloin torjunta-aineiden tarve kasvaa.

Kynnön puolesta puhuu myös se, että kevään toukotyöt voidaan aloittaa muutamaa viikkoa aikaisemmin, kun pelto on syksyllä kynnetty huolellisesti. ”Jokainen maanviljelijä tietää, että peltotöissä viikoilla on suuri merkitys”, Kivistö toteaa.

Aikanaan kyntökilpailut olivat opetus- ja esittelytilaisuuksia, joissa ammattikunnan menetelmiä jaettiin viljelijöiden kesken. Nykyään kilpailut ovat eriytyneet käytännön kyntötöistä omaksi lajikseen.

Kilpakalustoa ei arjen töissä käytetä. Taitoa ja tekniikkaa mittaavassa kilpakynnön kuninkuuslajissa kynnetään yhä kaksiteräisellä sarka-auralla. Maanviljelyksessä ovat puolestaan yleistyneet leveältä kyntävät moniteräiset paluuaurat.

Paluu- eli kääntöauroissa päällekkäiset, eri suuntiin osoittavat siivet mahdollistavat saman vaon kyntämisen edestakaisin.

Perinteinen sarka-aura kyntää vain traktorin oikeaa puolta. Kyntäminen aloitetaan lohkon keskeltä, jonka päädyt on merkitty päisteillä. Lohkoa kierretään ympäri. Uusi kynnös alkaa aina laskemalla traktorin kynnöksen puoleiset renkaat kyntövakoon.

Kilpailuissa kynnetään ihanneaikaa vastaan. Kolmessa tunnissa on kynnettävä 20 aaria.

Tuomarit pisteyttävät kyntöjäljen teknisen suorituksen ja ulkonäön perusteella. ”Hyvä kyntö on aina myös kaunista silmälle”, Kivistö sanoo.

Avausjäljessä viilujen pitää aueta ulospäin. Viilut sulkemalla maahan muodostuu tasainen harja.

Kyntöjäljen suoruus ja tasaisuus mitataan millintarkasti. Jos ajan kanssa uskaltaa ottaa riskin, jälkeä voi korjata vielä niin sanotulla suttauskynnöllä.

Viilujen pitää olla mahdollisimman suorat ja kääntyvän maan muodostavan harjan mahdollisimman tasainen. Palsta ei saa kiilata, jotta lopetusviilu osuisi kohdilleen.

Sarka-aurauksen kriittisimmät paikat ovatkin juuri aloituksessa ja lopetuksessa. Jos viilujen leveys ei mene kohdilleen, pellon keskelle jää helposti kyntämätöntä maata.

”Lopetuskaistan leveys on yhtä kuin auran teräluvulla jaollinen viilujen lukumäärä miinus yksi”, Kivistö tarkentaa lopetuksen teoreettista kaavaa.

Ihanneajassa kauneimman kyntöjäljen tehneelle on luvassa rutkasti kunniaa sekä edustuspaikka maailmanmestaruuskilpailussa.

Kansainvälisiä kilpailuja järjestetään ympäri maailmaa, ja oma kilpa-aura seuraa totta kai kyntäjää paikan päälle.

Vaikka kilpakynnössä tarkkuus on viety äärimmilleen, samat lainalaisuudet pätevät käytännön kynnössä. Huonossa kyntöjäljessä harjan väliin jää vako, josta rikkakasvit pian pilkistävät.

Onnistunut lopputulos varmistaa seuraavan vuoden hyvän sadon. ”Kaikki tietävät, että sokerikakun pitää olla kuohkea ja kevyt, mutta miten se saadaan aikaan, on toinen asia”, Kivistö korostaa.

Pellolla vaihteleva maa-aines, kivet, maan kaltevuus ja epätasaisuudet luovat kilpailun sudenkuopat. Suorituksen aikana terien kaltevuuksia ja syvyyttä säädellään, jotta lopputulos olisi luotisuora. Samalla taistellaan aikaa vastaan.

”Kokemuksesta on kilpailuissa hyötyä, sillä erikoistilanteet ja hermojen hallinta ratkaisevat pelin. Arvostelevien silmien alla työskentely tuo lisäpainetta”, Kivistö kuvailee.

Sillä välin kun kilpakyntäjä Rautiainen testikyntää pellolla, Kivistö selostaa tilanteita urheiluselostajan vauhdilla ja intohimolla. Viilujen viilaamiseen hän ei omien sanojensa mukaan kyllästy koskaan.

”Hyvä kyntöjälki on maaseudun tilataidetta”, Kivistö lohkaisee.

Entä millainen maanviljelijä ryhtyy kilpailemaan kyntämisessä ja kuka siinä menestyy? Kivistön mukaan kaikilla kilpakyntäjillä on kova kilpailuvietti. Lisäksi tarvitaan tarkkuutta ja rautaisia hermoja.

”Kilpakyntäjän tunnistaa yleensä siitä, että nurkat ja koneet ovat muutenkin viimeisen päälle kunnossa.”

Rautiainen löysi lajin jo nuorena veljensä jalanjäljissä. Kilpaileminen vei toden teolla mennessään vasta aikuisiällä.

Täydellistä kyntöjälkeä tavoitellessa ei voi kai koskaan tulla valmiiksi. Iso osa lajin viehätyksestä liittyy myös kilpa-auran kunnostukseen ja säätöjen viilaukseen.

”Koskaan ei ole kukaan tainnut saada kilpa-auraa valmiiksi”, Rautiainen nauraa.

Vaikeita vastustajia löytyy Amerikasta, Kanadasta, eri puolilta Eurooppaa. Erityisesti Itävallassa kilpaorganisaatioon ja valmentamiseen panostetaan paljon.

Rautiaiselle mitaleja on kertynyt Suomesta ja ulkomailta. Tulevien SM-kisojen vahvalta mitaliehdokkaalta kokoelmasta puuttuu ainoastaan se kirkkain, MM-kulta.