Kun totuus tiedetään, löytyvät myös todisteet – metsäkeskustelussa kaikki käyttävät itselleen sopivia numeroita
Valikoiduilla faktoilla on helppo vaikuttaa lukijan mielikuviin metsästä. Metsien näkökulmasta se ei ole paras tapa vaikuttaa.
Suojelualuiden kasvattaminen, hiilinielujen lisääminen ja kestävä metsätalous ovat kaikki tarpeen Suomen metsissä. Kuva: Jaana Kankaanpää17.10.202206:00
Suojelualueista, hiilinieluista ja metsien puuston määrästä esiintyy erilaisia tietoja riippuen siitä, keneltä kysyy. Harvemmin se johtuu asianomaisten epäpätevyydestä tai faktavirheistä. Kenties jopa päinvastoin; osaava tiedonetsijä löytää juuri omiin tarpeisiinsa sopivat luvut.
Esimerkiksi voi nostaa ympäristöjärjestö Greenpeacen, joka verkkosivuillaan kertoo, että Suomen metsistä on suojeltu vain noin kuusi prosenttia. Luku ei ole tuulesta temmattu, sillä metsämaan pinta-alasta tiukan suojelun piirissä on kuin onkin kuusi prosenttia. Tiukka suojelu kattaa kuitenkin vain osan suojelualueista. EU:n biodiversiteettistrategiakin vaatii tiukan suojelun piiriin 10 prosenttia maa- ja vesipinta-alasta.
Laajempi suojelutavoite on 30 prosenttia maa- ja vesipinta-alasta. Suomessa siihen lukeutuu 12,6 prosenttia metsä- ja kitumaasta. Jo suojelun laveammalla rajauksella pinta-alan saa tuplaantumaan.
Metsän hiilinielujen romahtaminen ja maankäyttösektorin muuttuminen päästöjen lähteeksi puolestaan herätti taivastelua luontoa ja nieluja tuhoavasta metsätaloudesta.
Todellisuudessa dramaattinen muutos hiilinieluissa ei ole aivan niin yksiselitteinen. Viime vuonna metsien hakkuut kasvoivat ja puuston kasvu väheni hieman. Suurin syyllinen kuitenkin lienee muutos kasvihuonekaasuinventaarion ja valtakunnan metsien inventoinnin tilavuuskasvun laskutavoissa.
Hiilinielujen todellisen tilanteen tietää vasta sitten, kun uutta laskutapaa on hyödynnetty myös aiempien vuosien nielujen laskemiseen.
Metsien puuston määrän tutkiminen on hieman kinkkisempi homma. Valtion metsien inventointia on tehty vasta noin sata vuotta, mutta mittaushistorian aikana puuston määrä on kasvanut noin miljardilla kuutiometrillä. Sen perusteella voi sanoa, että Suomen metsissä on nyt enemmän puuta kuin koskaan.
Niinkin varhain kuin keskiajalla Ruotsin valtakunnassa pyrittiin säästämään metsää ja riistaa lainsäädännön avulla. Ainakin 1600- ja 1800-luvuilla metsätalous herätti huolta puun riittävyydestä.
Tarkkoja kuutiomääriä tai metsien ikää on kuitenkin vaikea arvioida, sillä mittaustietoja ei ole. Lienee turvallista olettaa, että historiassa puun määrä on ollut suurempi ja yksittäisen puun ikä korkeampi. Epäselvää on, miten monta sataa vuotta taaksepäin on mentävä, jotta muutos nykyiseen on merkittävästi suurempi.
Tiedon määrää rajaamalla on helppo vaikuttaa mielikuviin metsästä. Harva jaksaa itse lähteä penkomaan esitettyjen numeroiden taustoja. Kun jokainen voi itse valita omaan arvopohjaansa sopivammat luvut, ei ole ihme, että metsäkeskustelu käy niin kuumana.
Koko totuuden paljastaminen esimerkiksi suojelupinta-alasta ei muuta sitä tosiasiaa, että tavoitteista ollaan kaukana. Voi miettiä, edistääkö tietojen kärjistäminen suojelun tärkeitä tavoitteita vai repiikö se entistä syvempää juovaa luonnonsuojelun ja metsätalouden välille.
Voisi kuvitella, että avoin ja kaikki näkökulmat huomioiva keskustelu olisi avain hyvän kompromissin saavuttamiseen. Mikään määrä kinastelua ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomessa tarvitaan sekä luonnon monimuotoisuuden ja hiilinielujen elvyttämistä että kestävää metsätaloutta.
Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
