Otanmäki ei ole entisensä

Pauli Pitkänen, Seppo Viirret ja Kaarlo Fonselius entisen työpaikkansa ovella. ”Tuosta mentiin vaihtamaan työvaatteet ja alas kaivokseen.” 

Otanmäen kaivoskylä ei ole entisessä loistossaan. Kylän alamäki on ollut pitkä ja kuoppainen. Jyrkimmät syöksyt koettiin 90-luvulla, eikä niitä tuonut kaivoksen loppuminen vaan Neuvostoliiton romahdus.

Otanmäessä kiitellään vieläkin Rautaruukin entistä johtajaa vuorineuvos Helge Haavistoa, jonka ansiosta kaivoksen sulkeminen hoidettiin mallikkaasti: Tänne perustettiin vaunutehdas, joka työllisti välillä enemmän väkeä kuin kaivos aikanaan. Kaivosmiehet koulutettiin uusiin ammatteihin, ja kaikki tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

”Jokainen sai uutta työtä tai eläkkeen”, muistelee kaivoksen talous- ja konttoripäällikkönä palvellut Seppo Viirret.

Myös pääministeri, myöhemmin presidentti Urho Kekkonen saa vanhoilta kaivoslaisilta muutaman myönteisen sanan. Hän se taustalla ohjasi niin Rautaruukkia kuin Haavistoakin.

Kun Neuvostoliiton kaatuminen romahdutti vaunumarkkinat, ei yhtiön johdossa ollut enää Haavistoa tai maan johdossa Kekkosta. Koko Suomea koetteli lama eikä Otanmäen alamäki kummastuttanut ketään, ei vaikka vaunutehtaan työntekijämäärä putosi 40:ään. Parhaina aikoina tehtaalla oli ollut yli 600 henkeä. Lisäksi alihankkijat olivat työllistäneet satoja.

Rautaruukki oli irrottanut vaunutehtaan Transtech-yhtiöksi. Se myytiin myöhemmin espanjalaiselle Talgolle, mutta entistä varmuutta työstä ei saatu kansainvälisellä avullakaan. Lomautukset ja irtisanomiset seurasivat toistaan.

”Kaksi kertaa ehdin saada siitä firmasta lopputulin. Lomautuslappuja tuli varmaan kymmeniä”, Pauli Pitkänen tuhahtaa.

Reilu vuosi sitten yritys palasi kotimaiseen omistukseen. Asiat sujuvat paremmin kuin aikoihin, mutta huippuvuosien työpaikkamääriä ei enää saavuteta. Yrityksellä on työntekijöitä 440 ja niistäkin muutama kymmenen Oulussa.

Muutenkaan työ ei hyödytä enää entiseen tapaan vanhaa kaivoskylää. Moni asui jo kaivoksen aikana muilla Vuolijoen kylillä. Kun yhtiön halpaa lainaa alkoi saada myös Kajaanista hankittuihin asuntoihin, ”hajasijoitus” sai lisää vauhtia.

Otanmäki ei ole entisensä. Kolmesta kaupasta kaksi on kadonnut. Kolmesta pankista jäljellä on yksi, ja sekin on auki vain kahtena päivänä viikossa. Lukiosta valmistuvat viimeiset ylioppilaat tänä keväänä.

1 400 asukkaasta on pudottu alle puoleen.

Kerrostaloasuntojen myyntihinnat taitavat raapia pohjia koko maassa: Yhtä 91 neliön asuntoa myydään nytkin 18 000 eurolla.

Kunta yritti asuttaa Otanmäkeä sijoittamalla sinne pakolaisia. Kaukaa tulleisiin on kylällä jo totuttu mutta: ”Eivät ne täällä pitkään viihdy, kun ei täällä ole niille töitä.”

Aivan maailmanloppua ei sentään eletä, kaukana siitä. Jäljellä on se yksi kauppa, peruskoulu, seurakuntakoti, kirjasto, kahvila, huoltoasema, hieroja... Mitä vielä?

Mainiot harrastusmahdollisuudet eivät ole kadonneet mihinkään.

”Metsästäjälle ja kalastajalle tämä on hieno paikka”, kiittää Otanmäen metsästäjien puheenjohtaja, niin kaivosta kuin vaunutehdastakin palvellut Kaarlo Fonselius.

Oulujärvi on aivan lähellä, samoin Talaskankaan laaja metsäalue. Bongarit tuntevat Otanmäen lintuvesialtaan.

Kylässä on urheilutalo, jonka hallissa voi pelata koripalloa tai nostaa puntteja kuntosalilla. Vieressä on pieni maauimala ja urheilukenttä. Pururadat ja valaistut ladut lähtevät mäkiseen metsämaastoon heti kylän kupeelta.

Jos kerrostaloasuntojen arvo onkin pudonnut, niin eipä pudonnut korkealta. Yhtiö myi 80-luvulla kunnostamattomia asuntoja 400 markalla neliö. Nelikerroksinen talo vaihtoi omistajaa runsaalla puolella miljoonalla markalla.

Pieniä asuntoja on yhdistelty suuremmiksi ja pari rivitaloa on purettukin. Yhtään taloa ei ole tyhjillään. Uusia omakotitalojakin on kylään noussut.

50-luvulla kerrostalot muurattiin tiilestä ja tehtiin muutenkin hyvin. Seitsemänkerroksisissa oli jopa hissit.

”Niissä oli monilla ihmettelemistä. Me pikkupojat ajelimme niillä välillä luvattakin”, kertoo 56 vuotta sitten Otanmäkeen muuttanut Pitkänen.

50-luvulla vesivessa ja sähköhella olivat harvinaisia isommissakin paikoissa kuin Vuolijoki. Kylällä oli yhteen aikaan eniten henkilöautoja asukasta kohden koko maassa. Täällä oli Suomen ensimmäinen valintamyymälä. Elettiin kuin pienessä kaupungissa.

Ei siis ihme, että otanmäkeläisten sanottiin kulkevan nenä pystyssä. Asenteissa taisi olla vikaa puolin ja toisin, Viirret arvelee. ”Otanmäestä ei ollut koskaan asiaa Vuolijoen kirkonkylälle.”

”Kajjaaniin päin me katselimme”, myöntää Pitkänen.

Mutta eipä ollut kunnankaan suhtautumisessa kiittämistä. Verotulot kyllä kelpasivat, mutta kaivosyhtiöt hoitivat kylän palvelut 80-luvulle asti. ”Täällä oli oma poliisikin, joka jakoi palkkapussit.”

Kunnanhallituksessa joku kuitenkin tokaisi, että ”sellaisia rautaruukkeja nyt tulee ja menee”. Kyllähän yhtiö menikin, mutta ei sen jälki vieläkään ole pois pyyhkiytynyt.

Vuolijoen kunta liitettiin vuoden alussa Kajaaniin. Sen kylät kuitenkin elävät, eikä Otanmäki ole niistä heikoin.