Kalastuslaki meni pieleen
Kalastuksenhoitomaksu nousi, mutta samalla rajoitettiin verkkomäärää, jolloin omien kalavesien hyödyntämismahdollisuus heikkeni.
Moni miettii, miksi maksaa vähemmästä enemmän. Tämmöinen tavallinen mökkiläinen, joka kalastaa vain oman osakaskunnan vesialueelta, on suurin kärsijä.
Hyötyjiä ovat Etelä-Suomen kaupunkilaiset, jotka saavat kalastaa vapaammin ympäri maata. Monet näistä ovat niin sanottuja elämyskalastajia. Kalastetaan, ja kalat heitetään takaisin vesistöön enemmän tai vähemmän vahingoittuneena.
Oulujärvellä kalastaessani viime vuosina yhä useammin verkkoon on tarttunut hauki, jolla on katkenneita kiduskaaria. Uistin on vain repäisty irti kalan vaurioista piittaamatta. Mikähän on näin vapautettujen kalojen selviytymisprosentti?
Entinen kalastuskorttikäytäntö oli parempi. Eläkeläisetkin osallistuivat talkoisiin ja ne, jotka tarvitsivat enemmän kalastusmahdollisuuksia, saivat sen lunastamalla läänikortin.
Nyt on viranomaisten turha itkeä, kun hoitomaksuja kertyy entistä vähemmän.
Jukka Kemppainen
Ii
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

