Hyvin menee, mutta joitakuita harmittaa
Juha Sipilän hallituksen aloittaessa maan taloudellinen tilanne oli katastrofin partaalla, työttömyysluvut ennätyslukemissa. Edellisen ”fantastisen” hallituskokoonpanon saavutuksista ei jäänyt jälkipolville hyvää kerrottavaa. Työministeri Lauri Ihalaisen suunnitelmat ja toimenpiteet eivät johtaneet luvattuihin työttömyyslukujen alenemiseen.
Sipilä hallituksen laatima talouden tervehdyttämisohjelma antoi oppositiolle yhdessä ay-liikkeen kanssa hyvän tekosyyn manipuloida mielenosoitusmarssi Helsinkiin.
Mielenosoitukseen osallistuvalla johtavan metsäfirman paikallisella pääluottamusmiehelläkin oli sanoma pääministerille. Hän vertasi pääministeri Juha Sipilää Ugandan kansanmurhaaja hirmuhallitsija Idi Aminiin.
Ihmettelin, miten voi vielä tänä päivänä pyöriä tuollaista kieleltä käyttävät ”pöllit” firman prosessissa. Varmistin kommentin antajan, ei voitu mennä lähdesuojan taakse – oli suoralähetys.
Nyt kun Sipilän hallituksen toimeenpanemien uudistusten tulokset ovat nähtävissä, se hermostuttaa ja harmittaa oppositiota. Tämän johdosta oppositio yrittää ihan mitäänsanomattomilla välikysymyksillään ja viikottaisilla televisioiduilla ”teatteritunneilla” häiritä hallituksen toimintaa.
Hallituksen lakiesitys uudeksi työttömyyslaiksi on hyvä esimerkki, miten yritetään vääristellä kaikki hallituksen esittämät toimenpiteet.
Hyvän selvityksen lain sisällöstä on antanut Kelan lakimies. Siinä selviää, mitä koskee, ketä koskee, mitä toimenpiteitä edellyttää työttömältä jne.
Näin yli viisikymmentä vuotta kymmenissä eri työtehtävissä kymmenillä eri paikkakunnilla olleena voi vain ihmetellä, mitenkä kullatuilla lautasilla tänä päivänä työtä pyritään etsimään sitä vailla oleville.
Laissa kysymyksessä ei ainakaan millään mittareilla mitattuna voi olla kysymys työttömän kyykyttämisestä. Toimenpiteet täyttävät mieluummin hyysäämisen tunnusmerkit.
Nyt ay-liikkeen kaavaileman poliittisen mielenosoituksen tarkoitus näyttää olevan vain hallituksen toiminnan horjuttaminen ja saada aikaan kymmenien miljoonien vahingot yhteiskuntaa ylläpitävälle yritystoiminnalle. Tämän päämäärän tukemiseen hyvää tukea on antanut johtavan oppositiopuolueen puheenjohtaja ”niskalaukaus”-lausunnoillaan.
Ihmettelemme ja kauhistelemme Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ja USA:n presidentin Donald Trumpin lausuntoja. Kyllä meiltä omastakin takaa ainakin kansallistason lausujia näyttää löytyvän.
Kalevi Tiihonen
metsäharrastaja
Savonlinna
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
