On aika hyvittää sotaorpojen kärsimykset

Sosiologin dosentti, tutkija, tietokirjailija Sari Näre avasi ansiokkaasti pitkään vaiettua asiaa: sotaorvot ovat pitkään kärsineet paitsi henkisesti usein myös fyysisesti ja taloudellisesti siitä, että he ovat menettäneet isänsä kansakunnan puolesta (HS 24.2.2018).

Oulun Eteläisen alueella tehdyn tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, näkyvätkö sodan koettelemukset sotaorpojen elämänkulussa ja koetussa hyvinvoinnissa.

Sotaorpojen koulutus- ja työuria ei ole selvitetty eikä myöskään tämän hetkistä koettua hyvinvointia ja elämänlaatua. Olen laajentanut tutkimusta koskemaan jo aikaisemmin julkaistua kirjallisuutta ja analysoinut noin 1 400 sotaorvon tarinaa. Niissä tulee selkeästi esille isän kuoleman aiheuttamat psyykkiset traumat, jotka ovat jääneet käsittelemättä.

Miehen kaaduttua kasvatusvastuun lisäksi äitien oli hankittava lapsilleen toimeentulo. Syntyi uusi sosiaaliluokka: sotalesket lapsineen. Sotaleskien työhuoltolain mahdollisuuksista tiesivät harvat.

Sotaorpojen lapsuutta leimasi taloudellinen niukkuus. Huoltoeläkkeen suuruus määräytyi isän sotilasarvon mukaan ja sotaa edeltäneen työtulon mukaan.

Äidit upottivat surunsa työhön. Työtaakka oli kohtuuton, mutta työ auttoi myös selviytymään. Muita äitien selviytymiskeinoja olivat läheisten tuki ja uskonto. Äitien raskaan taakan takaa ei huomattu pienten lasten surua ja ahdistusta.

Sotaorpojen tarinoissa nousee keskiöön isän kaipuu. Se näkyi arjessa: ei ollut isää töitä tekemässä, perhettä elättämässä, neuvomassa tai olemassa miehen mallina. Osassa tarinoista tämä näkyy suhteessa miehiin: tytöt menivät nuorena naimisiin, etsivät isän korviketta ja ihannoidun isän kaltaista miestä. Miehet kertovat siitä, kuinka vaikea oli olla aviomies ja isä omille lapsille, kun tavallista perhe-elämää ei ollut.

Isän kuoleman lisäksi sotaorpojen tarinoissa asioina nousevat esille äidin menettämisen pelko, muiden läheisten kuolemat, pommitusten aiheuttama pelko ja evakkomatkojen rasitukset.

Sodan voi olettaa aiheuttavan traumaperäisiä stressihäiriöitä. On myös tarinoita, joissa elämä on kulkenut turvallista reittiä.

Sotaorpojen työhuoltolain tarkoituksena oli turvata lapsille sen tasoinen koulutus, jonka isä olisi eläissään pystynyt tarjoamaan. Kuntien työhuoltoviranomaisten tehtävänä oli pitää kortistoa sotaorvoista, mutta tieto koulutusmahdollisuuksista ei saavuttanut kaikkia sotaorpoja.

Lainsäädännön tavoitteena oli saada sotaorvot mahdollisimman nopeasti tuottavaan työhön. Työhuoltolain henki näyttää ohjanneen koulutusvalintoja. Nuoria ohjautui pääasiassa maatalouden, teollisuuden ja kaupan aloille, joihin jälleenrakennuksen Suomi tarvitsi työntekijöitä.

Monet sotaorvot kertovat puutteellisista mahdollisuuksista käydä koulua. Ehkä ääripäänä on sotaorpo, joka oli käynyt koulua yli 11 eri koulussa. Sodan vuoksi koulunkäynti oli välillä keskeytyksissä ja monella koulut olivat tiettömien teiden takana.

Osa sotaorvoista joutui keskeyttämään jo kansakoulun kotitöiden vuoksi tai menemään heti kansakoulun päätyttyä työhön tuodakseen rahaa yhteiseen talouteen.

Sotaorpojen tarinoissa kerrotaan kiusaamisen kokemuksista. Ne ajoittuivat pääosin kouluaikaan, mutta osalla ne jatkuivat myös työelämässä. Kiusaamistilanteita muistuttavat tilanteet aikuisuudessa voivat esimerkiksi laukaista samanlaisia paniikinomaisia reaktioita, kuin lapsena koetut tapahtumat.

Sotaorpojen tarinoista käy ilmi, että osa heistä on purkanut lapsuuden traumojaan terapian keinoin.

Maaseudulla pojat joutuivat tekemään isän työt. Tytöt olivat talous- ja navettatöissä sekä sisarusten hoitajina ja pikkupiikoina. Aikuisena he ohjautuivat fyysisesti ja psyykkisesti raskaisiin tehtäviin.

Esimerkiksi Oulun Eteläisen alueella vain puolet sotaorvoista on jaksanut olla työelämässä eläkeikään saakka. Eläkkeet ovat pieniä. Tavanomaista nousua sosiaaliluokasta toiseen sotaorpojen osalta on tapahtunut vähän.

Lapsia opetettiin työntekoon, ahkeruuteen ja rehellisyyteen. Se näkyy työelämässä tunnollisuutena ja sitoutumisena. Raskas työ näkyy tavallista runsaampina tuki- ja liikuntaelinsairauksina. Terveydentila ja kivut haittaavat sotaorpojen sosiaalista kanssakäymistä. Sotaorpojen unelmana on pysyä toimintakykyisinä ja aktiivisina kansalaisina sekä asua omissa kodeissaan kanssa.

Vanhimmat sotaorvot ovat jo yli 80-vuotiaita. On jo aika avata keskustelu, miten näiden, ehkä eniten sodasta kärsineiden sotaorpojen elämänehtoo turvataan. Aseveljen lasta ei jätetä.