Suomi tarvitsee uuden asennon ‒ puolueiden on avoimesti kerrottava suunnitelmansa
Uuden hallituksen väistämätön tehtävä on remontoida hyvinvointiyhteiskunta velkaantuvassa, keskittyvässä ja ikääntyvässä Suomessa, kirjoittaa Seppo Kääriäinen. ”Toivo paremmasta syntyy teoista.”
Kuva: Sanne Katainen, Ville Multanen / Puolustusvoimat, Jarkko Sirkiä, koonnut: Jarkko Sirkiä7.5.202606:00
Puolueiden puheet käyvät jo kovilla vaalikierroksilla. Keskustelut hallituksen viimeisen kehysriihen tuloksista huipentuivat opposition tuttuun vaatimukseen: pääministeri, eroa!
Oppositio syyttää Petteri Orpon (kok.) hallitusta talous- ja työllisyyspolitiikan epäonnistumisesta ja vähäosaisten kurittamisesta. Hallitus puolestaan muistuttaa oppositiota Sanna Marinin (sd.) hallituksen holtittomasta velkaantumisesta.
Kaikki eduskuntapuolueet ‒ Harkimon puoluetta lukuunottamatta ‒ ovat osallistuneet 2000-luvulla hallitusvaltaan ja ovat vastuussa julkisen talouden nykytilanteesta. Syyllisten etsiminen ja keskinäinen nokittelu myrkyttävät yhteistyöedellytyksiä.
Suomessa on viimeisen neljännesvuosisadan aikana toiminut neljänlaisia hallituksia.
Porvarihallituksia on ollut kolme, Vanhanen II (2007‒2011), Sipilä (2015‒2019) ja nyt Orpo (vuodesta 2023).
Sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen akselin varaan rakentuneita sinipunahallituksia on ollut vallassa kaksi: Lipponen II (1999‒2003) ja Katainen/Stubb (2011‒2015). Vasemmiston, keskustan ja vihreiden hallitus (Rinne/Marin) toimi vuosina 2019‒2023.
Perinteinen punamulta eli demareiden ja keskustan hallitus (Jäätteenmäki/Vanhanen I) oli vallassa 2003‒2007.
Jos mielipidetutkimukset pitävät kutinsa, hallituspohja ja pääministeripuolue vaihtuvat keväällä 2027: nykyinen oikeistohallitus häviää, ja SDP:n Antti Lindtman nousee pääministeriksi.
Puolueiden on kerrottava venkoilematta suunnitelmansa siitä, miten Suomen talouden kurssi ja työllisyys käännetään nousuun.
Vuodessa voi tapahtua mitä tahansa.
Selkeää hallitusvaihtoehtoa ei ole näkyvillä. Tavoitteena on pidettävä laajapohjaista toimintakykyistä enemmistöhallitusta, joka rakentuu luottamuksen ja yhteistyön varaan ja joka ei pelkää seuraavia vaaleja.
Noiden neljän hallituskoalition lisäksi tarjolla on periaatteessa kaksi muutakin vaihtoehtoa: yhtäältä SDP:n, vasemmiston ja vihreiden hallitus ja toisaalta kolmen vanhan eli SDP:n, kokoomuksen ja keskustan hallitus. SDP on ilmoittanut, ettei se tee hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Keskusta on puolestaan kertonut, että hallituskumppanuus vasemmiston ja vihreiden kanssa vuosien 2019‒2023 tapaan ei käy.
Puolueiden on kerrottava venkoilematta suunnitelmansa siitä, miten Suomen talouden kurssi ja työllisyys käännetään nousuun. Vääntö leikkauksista ei riitä nousuun, vaikka ne onkin tehtävä. Talouskasvua on vireytettävä, työpaikkoja saatava rohevasti lisää, ja julkista taloutta sopeutettava siten, että yhteiskunta ei jakaudu eivätkä laajat alueet tyhjenny.
Uuden hallituksen väistämätön tehtävä on remontoida hyvinvointiyhteiskunta velkaantuvassa (puolustus-, sote- ja korkomenot), keskittyvässä ja ikääntyvässä Suomessa. Toivo paremmasta syntyy teoista.
Suora puhe on eri asia kuin syyttely ja nälviminen. Nyt on kysyntää kokoavalle ja yhteistyöhakuiselle politiikalle. Mutta kuka ja mikä hallitus näyttää suunnan ja kokoaa ?
Suomen politiikkaan tarvitaan uusi asento. Äänestäjä on keväällä 2027 paljon vartijana.
Kolumnin kirjoittaja on ministeri.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
