Vennamolaisuus on vastuunpakoilua

Suomessa poliittinen elämä on niin vaarallisessa vaiheessa, että sotaveteraanina joutuu pakosta huolestumaan, että hukataanko rauhan aikana ne itsenäisen Suomen perusarvot, joiden puolesta veteraani-ikäluokat ovat taistelleet ja valtavin uhrauksin tämän maan rakentaneet. Tämä on se syy, jonka johdosta haluan vastata Timo Soinin kirjoitukseen Vieraskolumnissa (MT 4.11.) Vennamolaisuudesta.

Veikko Vennamo valittiin maalaisliiton kansanedustajaksi 1945 ja maalaisliiton kansanedustajana hän oli aina 1959 asti.

Urho Kekkosen hallituksen toisena valtiovarainministerinä hän oli 1954-56. Varsinainen vennamolaisuus alkoi jo 1956, kun Veikko Vennamo haastoi maalaisliiton 50-vuotisjuhlakokouksessa Nivalassa V J Sukselaisen puheenjohtajavaalissa.

Puheenjohtajavaalissa V.J. Sukselainen sai 627 ääntä ja Veikko Vennamo 101 ääntä. Veikko Vennamo oli sellainen ihmisluonne, että siellä, missä hän toimi, hän itse halusi määrätä kaapin paikan.

Kun Nivalassa 1956 häntä ei valittu maalaisliiton puheenjohtajaksi hän oli heti ilmoittanut kannattajilleen, että hän perustaa oman puolueen.

Kun Urho Kekkonen valittiin 1956 ensimmäisen kerran presidentiksi, silloin katkesivat hänen suhteensa Veikko Vennamoon.

Presidentti Urho Kekkosella oli täysi työ rakentaa sodanjälkeiset rauhanomaiset ulkopoliittiset suhteet Neuvostoliittoon ja tässä työssä Vennamon mielipiteet olivat liian oikeistolaisia. Henkilökohtaisesti tutustuin Veikko Vennamoon eduskuntatyössä 21 vuoden ajan 1966-1987. Veikko Vennamo edusti silloin yksin SMP:tta.

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa SMP:n kansanedustajamäärä nousi 18:sta. Mutta sitten se vennamolaisuus paljastui.

Veikko Vennamo ei päästänyt puoluettaan hallitukseen, vaikka muut puolueet halusivat. Presidentti Kekkoselle tällainen politiikka ei sopinut ja hän valtaoikeuksillaan ennenaikaisesti hajotti eduskunnan kahdesti: 1972 ja 1975.

Tulin toisen kerran nimitetyksi ministeriksi vuoden 1975 hajotusvaalien jälkeen. Ensimmäisessä tapaamisessaan presidentti Kekkonen purki tuntojaan nimittämälleen hallitukselle yksinkertaistettuna seuraavasti: Demokratia romahtaa, jos vaaleissa kannatusta saaneet puolueet eivät halua kantaa hallitusvastuuta. Olette joutuneet vaikeana aikana hallitukseen. Jos rupeatte seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi ja putoatte eduskunnasta, älkää syyttäkö itseänne, vaan Kekkosta.

Timo Soini kirjoittaa vieraskolumnissaan ”Vennamolaisuudessa ei ole ihmisvihaa”. Taitavasti naamioitu. Timo Soinin vaalilause oli viime vaaleissa: Vanhat puolueet alas ja missä ongelma, siellä EU. Jos näitä lauseita tarkemmin miettii niin sehän tarkoittaa, että ne vanhat puolueet, jotka ovat olleet jo olemassa Suomen itsenäisyyttä hankittaessa ja raskain uhrein sitä säilyttämässä pitäisi saada alas. Ja kun Suomesta lähdetään EU:ta hajottamaan, pitäisi muistaa, että se on maailman rauhan tae, kun Saksa ja Ranska eivät välissään taistele, eikä sieltä lähde uusia maailmanvalloittajia, kuten Hitler ja Napoleon.

Vennamolaisuudessa minä näen Itsenäisen Suomen säilyttämisen suurimman huolenaiheen. Ei demokratia kestä sellaista politiikkaa, että toisia syyttävillä ohjelmilla hankitaan vaaleissa murskavoittoja, ja sitten kieltäydytään hallitusvastuusta.

sotaveteraani