Tiettyinä päivinä kello 11 olen aina varattu – sillä mikään ei ole tärkeämpää kuin tämä
Joka ikinen maanantai, keskiviikko ja perjantai minua on turha hätyytellä puhelimella tai pyytää tapaamista kello 11 ja 12 välillä, kirjoittaa Simo Ralli.
Kahvikupin ääressä ei suvun kesken hiljaista hetkeä tule. Kuva: Jaana KankaanpääVoit myös kuunnella kolumnin Simo Rallin kertomana:
Pyydän heti alkuun teiltä anteeksi, minulla on nyt vähän kiire. Kirjoittelen tätä maanantaina aamulla, ja tosiaankin tärkeätä menoa pukkaa.
Joka ikinen maanantai, keskiviikko ja perjantai minua on turha hätyytellä puhelimella tai pyytää tapaamista kello 11 ja 12 välillä.
En vastaa, en liity teams-kokoukseen, en huristele peltotöissä, en ota kitaraa, enkä kynääkään käteen, koska minulla on tärkeämpääkin tekemistä.
Minun pitää ehtiä kahville!
Me olemme suvun kanssa perustaneet kahviporukan. Se muodostui vuosikymmeniä sitten, vähän vahingossa.
Mammani asui yksin rintamamiestalossa puolison mentyä ajasta iäisyyteen. Saara oli tottunut keittämään itselleen kunnon pannukahvit kello 11.
Vanhamamma istui omalla paikallaan, suvun vanhimpana ja viisaimpana, antamassa hiljaista, myötätuntoista ja lämmintä elämänasennetta omalle, isolle katraalleen.
Pikkuhiljaa väki alkoi kokoontua mamman seuraksi, ettei yksin tarvitse kahvitella. Aluksi kävi omat lapset, sitten porukkaan liittyivät lapsenlapset ja lopulta pöydässä oli sukua neljässä eri polvessa.
Toki silloin keitimme itse kahvit ja tiskasimme astiat.
Vanhamamma istui omalla paikallaan, suvun vanhimpana ja viisaimpana ja oli antamassa hiljaista, myötätuntoista ja lämmintä elämänasennetta omalle, isolle katraalleen.
Se oli mamman kahviporukka!
Rakas mamma eli melkein satavuotiaaksi, ja oli vain lyhyehkön ajan hoitokodissa. Luulen, että positiivisen elämänasenteen lisäksi oli elämäniloa ja elämää tuovana seikkana myös se, että näki jatkuvasti sukuaan, nuoria ja lapsia.
Mamma oli hyvin tietoinen nuorten elämästä ja vouhotuksista ja nautti itsekin siitä, että omat tekee ja touhaa. Hän oli elämässä kiinni ja oli aina kannustamassa eteenpäin.
Tuo pieni, vajaan tunnin kahvihetki on syöpynyt ikuisesti meidän kaikkien jälkeläisten mieleen.
Muutama vuosi siinä meni mamman lähdön jälkeen ennen kuin uusi porukka muotoutui. Vanhin tytär otti ohjat ja alkoi keittää kahvia kello 11 joka maanantai ja perjantai.
Nuorin poika otti kontolleen keskiviikkokahvit. Nuo viriät eläkeläiset ovat jatkaneet hienoa perinnettä.
On mukava katko päivän askareisiin, kun piipahtaa puolen tuntia turisemassa. Aina on väkeä paikalla ja puheensorina on välillä korvia huumaava.
Sen verran on karjalaisverta suvussa, että hiljaista hetkeä ei tule. Jos joku alkaa kertomaan juttua, joka on jo kerrottu useampaan kertaan, on tavallista huutaa pöydän yli: Kuultu!
Naurunremakan saattelemana edetään seuraavaan tarinaan.
Sen verran kahviuskollisia olemme, että teenjuojat saavat juoda juomansa terassilla.
Sen verran kahviuskollisia olemme, että teenjuojat saavat juoda juomansa terassilla, mutta muuten olemme hyvinkin suvaitsevaisia.
On hienoa huomata, kuinka omatkin pojat, jotka ovat jo pesästään muuttaneet, ovat aina valmiina Railin kahvihetkeen. Siellä tapaavat vanhat ja nuoret ja se pitää meidät kaikki elämässä kiinni.
Maanviljelys ja yksin yrittäminen on yksinäistä puuhaa. On tärkeää, että mumiset ajatuksiasi myös muille, ettet niitä vain päässäsi haudo.
Paljon on naurettu huoltoasemien äijäporukoille, jotka kahvittelevat ja laittavat oman kunnan asioita järjestykseen.
Minusta nuo kokoontumiset ovat parasta henkistä hyvinvointia mitä voi olla. Jotenkin tuntuu, että miehet ovat täällä maaseudulla sosiaalisempia kuin naiset. En ole kuullut naisporukoista Esson pöydissä.
Sukupuolesta riippumatta laittakaa sumpit tulelle ja kahviporukat kunniaan!
Jaha, kello on kymmentä vaille, nyt täytyy mennä!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
