Katse tänne!

Tieteen maailmasta uutisoitiin: suora katsekontakti johtaa epäitsekkääseen käytökseen. Katsekontakti on vahva yhteisöä rakentava ele. Toisen ihmisen suora katse saa ihmisen tietoisemmaksi itsestään ja käsittelemään kaikkea informaatiota suhteessa itseensä.

Tutkijoiden mukaan katseen kohteena oleminen lisää todennäköisyyttä käyttäytyä sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla. Se saa ihmisen arvioimaan katsojaa myönteisemmin. Tälle tiedolle olisi käyttöä tässä ajassa, jossa suutahdetaan ja haukutaan toisia yhä herkemmin.

Mutta mihin suuntaan kulkee yhteiskunnan juna? Ainakaan junalippuja ei voi enää helposti ostaa ihmiseltä, jolla on kasvot ja hymy. Itse täytyy koneiden kanssa sählätä ja toivoa, että pärstäkerroin miellyttää koneen henkeä.

Kerran yövyin hotellissa, jossa ei ollut lainkaan henkilökuntaa. Ovet kyllä aukenivat annetuilla koodeilla, mutta jotenkin epäviihtyisältä tuntui. Päätin etten jatkossa kannata tämmöistä kehitystä, vaan suosin palvelua kasvokkain.

Tosin ei tässäkään asiassa tarvitse olla puritaani. Verkkopankin käytöstä en mielelläni palaisi pankkitiskille jonottamaan. Vaikka ei se katastrofi olisi.

Onko jonkinasteista katastrofin käryä ilmassa, kun meneillään on intoutunut digitalisointibuumi? Yhtä ja toista palvelua muutetaan konevälitteiseksi. Altistaako se yhteisen elämänmenomme yhä suuremmalle empatiavajeelle?

Olkoot seurakunnat minun puolestani ennen muuta kasvokkain kohtaamisen paikkoja. Pieniä tulisijoja polkujen varsilla, kuten runoilija ja rukouksen opettaja Anna-Maija Raittila unelmoi. Väsyneet ihmiset saisivat istuutua tulen ympärille, silmät samalla tasolla, ja jakaa vähäiset eväänsä. Yksinkertaisuus on kaunista.

Herran siunauksessa toivotetaan ja toivotaan, että Jumala kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme. Jumala kaipaa ottaa omakseen ihmisen huolet ja rikkonaisuuden. Ihminen saa omaksua olemukseensa jumalallisen rauhan ja ilon.