Hyvää joulumieltä kaikille metsän ystäville!

Mielipide

23.12.201901:00

Kolumni

Seppo Vuokko

Maaseudun asujaimisto saa jatkuvasti kuulla siitä, kuinka heidän elämäntapansa uhkaa luontoa. Jo harva asutus on epäekologista. Muutama vuosi sitten uutisia seuratessa tuntui siltä, että märehtijöiden ruuansulatuksessa syntyvä metaani on pääsyy ilmaston lämpenemiseen ja kiuruvetisen mummon pissa sai Itämeren levät ryöhäämään. Nyt lihansyönti uhkaa ilmastoa ja metsätalous luonnon monimuotoisuutta.

Minä rauhoitan maalaisten mieltä: syyttely johtuu kaupunkilaisten huonosta omastatunnosta. Näin he voivat unohtaa omat syntinsä; sen, että heidän talonsa lämpiävät hiilellä tai että he ajavat pensasyöpöllä katumaasturillaan viikonlopuksi maalle rauhoittumaan – siis sinne turmeltujen metsien keskelle.

Metsänomistajat voivat käydä jouluviettoon rauhallisella mielellä: maapallon pahimmat ongelmat ovat muualla kuin Suomen metsissä.

Uhanalaisten lajien listaa käytetään lyömäaseena metsäkeskustelussa. Kävisikö se kilvestäkin?

Ensiksi kerron totuuden, jonka lausui julki kasvitieteilijä Ilkka Kytövuori 1980-luvulla: jotta laji voisi päätyä uhanalaisten listalle, sen pitää olla niin yleinen, että joku on sen löytänyt. Sarkastinen lausuma osoittautui todeksi. Sen jälkeen Suomesta on löytynyt satoja uusia sieni-ja hyönteislajeja, joista huomattava osa on ollut tieteellekin uusia. Sieltä on saatu uusia lajeja uhanalaisten listalta poistettujen tilalle niin, ettei ole tarvinnut lyhentää listaa. Ja kun uhanalaisten lajien määrä ei vähene, ei metsien tilakaan ole parantunut. Loogista vai mitä?

Uhanalaisista lajeista liki kolmannes – 833 lajia – elää metsissä. Helpottava huomio on, että metsälajeista on pienempi osuus uhanalaisia kuin muissa elinympäristöissä, vain 9 prosenttia. Edellisen arvion jälkeen 23 lajia on todettu hävinneiksi, mutta toisaalta aiemmin hävinneiksi tuomituista on löytynyt 95 lajia.

Uhanalaisuuden tärkeimmiksi syiksi esitetään vanhojen metsien ja lahopuun vähenemistä sekä puulajisuhteiden muutoksia. Jos tarkastelemme talouskäytössä olevia metsiä, nämä eivät oikein pidä paikkaansa. Etelä-Suomessa sekä vanhojen metsien että järeiden puiden määrä on kasvanut, lahopuun määräkin on kasvussa eikä talousmetsien puulajisuhteissa ei ole merkittäviä muutoksia. Puulajisuhteiden muutokset viittaavat enimmäkseen jalojen lehtipuiden niukentumiseen, jota sitäkään ei liene enää viime vuosikymmeninä ole tapahtunut. Määritteet pitävät paikansa, jos verrataan nykymetsiä jonnekin vuosisadan tai useamman takaiseen tilanteeseen.

Poimin vuoden 1991 uhanalaisselvityksestä 20 ensimmäistä erittäin uhanalaista metsäkovakuoriaista ja katsoin vuoden 2019 luettelosta, mikä oli niiden tila uusimmassa listassa. Seitsemän lajin tilanne oli ennallaan, kolme lajia oli merkitty hävinneiksi, viiden lajin uhanalaisuusluokkaa oli lievennetty, kolme siirretty silmälläpidettäviin ja kaksi lajia poistettu kokonaan listalta.

Hävinneistä lajeista hammasleukakääpiäinen on tunnettu vain Ahvenanmaalta Eckerön Skagista, täplähaiskiaisen ja tammikairon keräyspaikkana on ollut Turun Ruissalo. Tammikairo on tammen rungoissa elävä lämpimien alueiden laji, joka on voinut kulkeutua meille puutavaran matkassa. Eipä voi väittää talousmetsien käsittelyn olleen näiden kovakuoriaisten katoamisen syynä!

Suuri osa uhanalaisista lajeista on näiden tapaan erikoisten, tavallisesta talousmetsästä poikkeavien ympäristöjen asukkaita. Niitä suojaavat muun muassa metsälain 10. pykälän määrittelemät ja hakkuissa varjeltavat erityisen tärkeät elinympäristöt. Tärkeitä monimuotoisuuden turvaamisessa ovat myös säästöpuuryhmät, tekopökkelöt ja kuolleet puut.

Seppo Vuokko

luontokirjailija Savitaipaleelta