Yksi kuuma leipuri kehiin!

Tänä aamuna ruisleipää syödessä suussa tuntuu taas kuin jyystäisi sahajauhoja. Anteeksi vaan, mutta vaikka Vaasan Ruispalat ovat Suomen suosituinta palaleipää, olen niin kyllästynyt.

Silti haen tunnollisesti paketin kolme kertaa viikossa. Jostain olen sisäistänyt, että leipää on vain syötävä.

Hyvin moni tekee täsmälleen samoin. Harva väittää kirkkain silmin nauttivansa jokapäiväisestä leivästään.

Leipää syödään, koska niin on tapana.

Onpas karmeaa. Sehän on vähän kuin kulahtanut avioliitto. Tässä ollaan, kun parempaakaan ei ole tiedossa. Kun tuohon kumppaniin on tottunut.

Pitäisikö leivän identiteetille tehdä jotain? Miksei leipä voisi olla jännittävää, nautinnollista, makuhermoja hivelevää?

Jostain syystä leipä on jämähtänyt kovin arkiseksi, kun samaan aikaan ruuanlaitto on kuuminta hottia. Jokainen ajan hermolla pysyttelevä haluaa nyt leimautua innokkaaksi kotikokiksi. Vaikka CV:hen ei olisi mitään muuta harrastusta ilmoittaa, sinne laitetaan se kokkailu.

Ruuanlaitosta on median innokkaalla avustuksella tehty kaiken kansan lempiharrastus. Lehdet pursuavat ruokaohjeita ja julkkikset kertovat innokkaasti ruuanlaittoharrastuksestaan. Marttojen ruokakursseille on tunkua.

Television kokkausohjelmat ovat ilmiön näkyvin piirre. Tavikset kisaavat huippukokkikisassa, julkkikset kokkaavat toisilleen, ammattikokit kisaavat omassa ohjelmassaan, ammattikokki käy pelastamassa tavallisia kuppiloita ja loihtimassa niistä tähtiravintoloita.

Miksei meillä ole ohjelmaa, jossa leipurit kisaisivat leivän valmistuksesta? Tai leipoisivat kakkuja? Leivoksia?

Muistan heti useammankin huippukokin nimeltä, mutta yhtään leipurin nimeä ei tule mieleen.

Tämän päivän leipureista tulee mieleen lähinnä teolliset suurleipomot ja koneet, jotka pääasiassa hoitavat varsinaisen leipomisen.

Onko se itse asiassa käsityön leima, jonka puuttuminen muuttaa leivän puuksi? Leipomisesta on tullut teollisuutta, jonka syövereihin leipurit ovat hävinneet.

Leipureista pitäisi tehdä jälleen näkyviä. Luulisi Suomesta löytyvän leipuri, joka olisi yhtä aikaa hyvä suustaan ja loistava leipuri. Joka innoittaisi kansan leipomaan ja kehittäisi uusia tapoja syödä leipää. Yksi kuuma leipuri esiin kiitos!

Toisaalta – ruuanlaittoharrastuskin tuppaa keskittymään liikaa erikoisuudentavoitteluun. Läväytetään tiskiin erikoisia meren antimia tai parasta sisäfilettä niin johan taikoo alan ammattilainen makuelämyksiä.

Tavallisen kotiruuan laitto ei ole yhtään niin mielenkiintoista.

Miksei kukaan tee realitysarjaa koulun keittiöstä? Laitettaisiin huippukokit kilpailemaan miten tehdä pienellä rahalla monipuolista, terveellistä ja kaiken kukkuraksi vielä makuhermoja hivelevää kouluruokaa.

Todelliset kouluruuan ammattilaisethan taikovat annoksen hintaan 1 euro, mutta annettaisiin ohjelman kunniaksi budjetiksi vaikka 2 euroa. Ei taitaisi tarjolle tulla kateenkorvaa tahi naudan sisäfilettä.

Sitten vielä ohjelman kestoksi yksi lukukausi. Sillä yhden kouluruokailun hoitaa varmasti moni alan ammattilainen, mutta ravintolatasoisen lounaan tarjoilu minimaalisella summalla päivästä toiseen tarjoaisikin jo todellisen haasteen.

Mahtaisi pinna kiristyä ja hiki nousta pintaan, kun gourmetkokit vääntäisivät viikosta toiseen kaaliraastetta ja tillilihaa.