Uusi-Rauvoilla osat vaihtuivat

Parkkonen-kissa seurailee Susanna Uusi-Rauvan työpäivää. Pian porsiva emakko tarjoaa töpseliään hoitajansa rapsutettavaksi. 

Aitiopaikalla. Maatalouskoneiden myyjä tuntee alan uutuudet. 

Susanna Uusi-Rauva pukee aamulla päälleen työhaalarin, lippalakin ja kumisaappaat. Jouni Uusi-Rauva sonnustautuu farkkuihin ja kauluspaitaan. Rouvan työmaa odottaa tien toisella puolella sikalassa, herran runsaan puolen tunnin automatkan päässä Tampereella maatalouskaupassa. Toisella on päivän aikana seuranaan vain siat, toisella päivää ryydittävät työyhteisö ja vaihtuvat asiakkaat.

”Minulle on erittäin tärkeää päästä päivittäin asioimaan ihmisten kanssa. Olen sosiaalinen tyyppi, haluan olla ihmisten seurassa ja tykkään jutella”, Jouni Uusi-Rauva sanoo.

Tuppisuu ei ole Susanna Uusi-Rauvakaan, päinvastoin: puhelias ja eläväinen. ”Sehän tässä koville ottaakin, että saattaa kulua päiviä ilman kontaktia ulkopuoliseen maailmaan, ellei omaa perhettä lasketa. Kun Jouni tulee illalla töistä, puhun taukoamatta. Niin kova tarve on juttelemiseen”, Susanna Uusi-Rauva sanoo.

”Ja siinä vaiheessa minulla on mitta hetkeksi täynnä sosiaalisena olemista. Haluan vain olla hiljaa ja levätä”, puolisonsa vertaa.

Viimeisen neljän vuoden ajan Uusi-Rauvojen arki on sujunut näin. Mies työskentelee konemyyjänä maatalouskaupassa, vaimo hoitaa emakko- ja lihasikalan arjen.

”Hoidan sikalan päivittäiset askareet: ruokin siat, siivoan karsinat, tarkkailen porsimista ja hoidan esimerkiksi keinosiemennykset”, Susanna selvittää.

Yhdistelmäsikala – 70 emakkoa possuineen ja 300 lihasikaa – työllistää pariskunnan laskujen mukaan puolitoista henkilöä, joten vapaa-aikaa ei Jouni Uusi-Rauvankaan myyntityöpäivän jälkeen jää.

”Minä hoidan sikalaan ruuat ja lämmön ja kastroin possut. Ja meitä molempia tarvitaan viikonloppuisin, kun sikoja lähtee teurastamoon. Sikojen lastaamisessa ei yksin pärjää”, Jouni Uusi-Rauva kertoo pariskunnan yhteistyöstä.

Kauppatyöpäivänsä jälkeen Jouni Uusi-Rauva levähtää pari tuntia ja lähtee sitten sikalaan. Iltatöissä vierähtää usein iltamyöhälle saakka. ”Joskus tulee eteen jotain, jota en osaa itse tehdä. Tekniikkaan ja koneisiin liittyvää lähinnä”, päävastuun sikojen hoidosta kantava Susanna Uusi-Rauva kertoo.

Päivisin, kun Jouni on työpaikallaan konemyymälässä, Susanna on yksin. Apua hankaliin tilanteisiin voi pyytää naapurustossa asuvilta sukulaismiehiltä, jos sattuvat olevaan kotona. Esimerkiksi kun parisataakiloinen emakko oli saanut jalkansa jumiin karsinan laitaan. Joskus fyysiset voimat vain loppuvat. Yksin uurastaminen on raskasta, kun ei ole ketään, kenen puoleen kääntyä.

”Joskus käämit palaa, jos vaikka automaattiruokkijaan tulee vika. Olen usein lennättänyt kännykän seinään, kun olen puhelimessa Jounilta koettanut kysyä apua johonkin, muttei hän työpaikaltaan käsin voi aina auttaa.”

Uusi-Rauvojen tilalla peltopinta-alaa on 145 hehtaaria eli viljeltävää riittää. Jouni Uusi-Rauvan työnantaja tietää alaisensa kaksoisroolin eikä mukise, kun tämä pitää kesälomansa kylvö- ja puintiaikaan. ”Sään mukaan mennään eli joskus soitan samana aamuna, että nyt peltotyöt kutsuvat. Työnantaja joustaa hyvin.”

Jouni Uusi-Rauva ei osaa sanoa, kumpi on hänen päätyönsä. Myyjän hommat vai tilanpito.

Vielä muutama vuosi sitten Jouni ja Susanna Uusi-Rauva hoitivat tilaansa yhdessä. Tampereen kaupungilla lastenhoitajana työskennelleen Susannan piti palata takaisin työelämään. Monen vuoden äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen.

Sitten Jounia pyydettiin töihin, hommiin, joita hän teki ennen kuin hänen sukutilansa vuonna 1997 tuli pariskunnan hoiviin. ”Tein päätöksen aika nopeasti. Olin kaivannut takaisin töihin ihmisten pariin. Ja työ maatalouskoneiden parissa antaa tilanpidollekin jotain: pysyn ainakin ajan hermolla alan kehityksestä”, Jouni sanoo. Palkka ei siis ole pääsyy siihen, miksi Jouni käy työssä.

Susannallekaan ratkaisu jäädä sikalaan töihin ei ollut vaikea. Ei, vaikka Tampereen keskustasta lähtöisin oleva nainen oli vailla maatalousalan koulutusta. ”Käytännössä olen kaiken oppinut. Lisäksi olen käynyt erilaisia kursseja esimerkiksi keinosiemennyksestä.”

Aamuaskareita voi automaattiruokinnan ansiosta siirtää hivenen myöhemmäksi, jotta Susanna ehtii katsoa jälkikasvun aamulla koulutielle. Jouni lähtee ajamaan töihin seitsemän jälkeen ja vie mennessään nelivuotiaan Oskarin hoitoon.

Susanna iloitsee siitä, että saa olla kotona, kun Sara, 9, tulee koulusta. Tyttären ei tarvitse koskaan tulla tyhjään kotiin. Aamu- ja iltapäiväaskareiden välillä äiti ehtii hieman katsoa Saran läksyjä. Iltapäivällä Saana, 6, ja Oskari, tulevat perhepäivähoidosta.

”Olisi kamalaa, jos me molemmat lähtisimme aamuseitsemältä ja palaisimme illalla viiden kuuden aikaan. Sitä paitsi olen oppinut tykkäämään kaksiosaisesta työpäivästä. On mukavaa päivällä tulla lounastamaan kotiin ja vähän rauhoittua”, Susanna Uusi-Rauva kuvailee.

Välillä Susanna Uusi-Rauva kaipaa ihmiskontakteja. ”Vaikka kyllähän nuo possutkin vastailevat, kun niille juttelen.”