Maitotyttö-kuunnelman ohjaaja vastaa maataloustuottajien arvosteluun

Laura Gustafssonin mukaan varmasti suurin osa eläinten kanssa työskentelevistä ymmärtää olevansa tekemisissä tietoisten ja tuntevien olentojen kanssa.  Kuva: Kari Salonen

Maaseudun Tulevaisuus on käsitellyt ohjaamaani Maitotyttö-kuunnelmaa. Kuten Ylen Johanna Törn-Mangs toteaa, Maitotyttö ei ole dokumentti (MT 11.2.). Se on näytelty draamasarja, joka perustuu pseudonyymi Hilja Kerimäen elämäntarinaan. Hän opiskeli maatalousalaa ja työskenteli 15 vuotta lomittajana 2000-luvulla. Teoksen kohtaukset pohjautuvat hänen kokemuksiinsa.

Draamassa käytetään draaman keinoja. Maitotytössä ihmiskuorot tuovat esiin nautojen ja sikojen näkökulmaa. Monet ovat tottuneet pitämään eläimiä alempiarvoisina. Taiteellinen ratkaisu suostuttelee kuulijaa pohtimaan, ovatko muut eläimet lopulta niin erilaisia kuin me.

Maitotyttö on saanut eläintuotantoa tuntevilta ihmisiltä palautetta, joka vahvistaa sisällön totuudellisuutta. Yksi syy Kerimäen henkilöllisyyden salaamiseen oli suojella tilallisia. Itsensä kuvauksista tunnistavat lienevät tyytyväisiä, ettei heitä pysty lomittajan nimen avulla jäljittämään. Palautteen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät Maitotytön karuimmatkaan kuvaukset ole kovin poikkeuksellisia.

Varmasti suurin osa eläinten kanssa työskentelevistä ymmärtää olevansa tekemisissä tietoisten ja tuntevien olentojen kanssa. Tuotannon realiteetit kuitenkin pakottavat toimimaan ristiriidassa ymmärryksen kanssa. Se on taatusti ahdistavaa. Kerimäki halusikin tarinansa kautta tuoda esiin entisten ja nykyisten eläintuotannossa työskentelevien kokemuksia ja tunteita.

MTK:n Juha Marttila sanoo minun ajavan ”vegaaniyhteiskuntaa” (MT 11.2.). Suojellessaan eläintuotantoa MTK toistuvasti sivuuttaa maamme kasvinviljelijät – ihmisravinnoksi jalostettavat herne, härkäpapu, hamppu ja kaura takaavat huoltovarmuutta paremmin kuin kotimaista ja tuontiviljaa syövät naudat ja siat tai broilerit, joiden vanhemmat saapuvat ulkomailta.

Marttila ei silti ole täysin hakoteillä: on totta, että uskon eläinlajien tasa-arvoon ja elämän pyhyyteen – kenties siis olen ”hihhuli”, kuten hän arvelee. Mutta olisiko todella niin kauheaa, jos voisimme elää ilman, että vangitsemme, hyväksikäytämme ja tapamme tietoisia ja tuntevia eläimiä. Vai voisimmeko yrittää luoda maailmaa, jossa niin perustava asia kuin ruuantuotanto olisi järjestetty kaikille osapuolille oikeudenmukaisemmalla tavalla?

Laura Gustafsson

kirjailija

Eläinoikeusakatemian taidevastaava