Pääsy sallittu luonnon ehdoilla

Luonnonrauha vallitsee satakuntalaisessa Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistossa. Alueen kävijöistä iso osa on lintuharrastajia. 

Luonnonsuojelualue ja sitä ympäröivä maaseutu voivat elää Sirpa Ellän mielestä sopusoinnussa, kunhan toiminta on avointa ja rehellistä. 

Seppo Vanhatalo myi pitkään hakkaamattomana säilyneen metsän suojelualueen jatkoksi. 

Lintukosteikon elämä avautuu retkeilijöille Pohjoismaiden suurimpiin lukeutuvasta Kärjenkallion lintutornista. 

Yhteisillä mailla

Puurakenteiden alle piilotettu kävijälaskuri rekisteröi kulkijan tilastoihinsa, kun Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelujen ympäristövastaava Sirpa Ellä astuu Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistoon.

Nyt ollaan alueella, jossa ykkösasia on suojelu. Ihminen saa täällä käydä vain kohteliaana vieraana: luontoa häiritsemättä. Polut on rakennettu lintujen pesimärauhaa kunnioittaen, eikä kaksijalkaisella kulkijalla ole asiaa poiketa polulta.

Sulan veden aikana veneellä liikkuminen on järvellä kielletty. Samoin metsästys ja kalastus ovat tässä kansallispuistossa kokonaan kiellettyjä harrastuksia.

Satakunnassa ei ole vanhastaan juurikaan ollut valtion metsiä, joten Metsähallitus oli maakunnassa uusi tuttavuus, kun kansallispuisto perustettiin Kokemäen, Huittisten ja nykyisen Sastamalan kuntien alueille vuonna 1993.

Ennen puiston perustamista ympäristöhallinto oli tehnyt yli vuosikymmenen ajan joka paikassa ristiriitoja herättävää suojelualueen pohjatyötä: maat hankittiin yksityisiltä maanomistajilta pakkolunastuksin.

Alkuperäinen suojelualue koostui isosta suoalueesta ja hyvästä lintujärvestä, joiden yhteispinta-ala oli 2600 hehtaaria.

”Loppujen lopuksi ihmiset suhtautuivat hyvin. Metsähallitus noudattaa toiminnassaan osallistavaa suunnittelua, työryhmissä on mukana paikallisia ihmisiä. Raha on luonnollisesti merkittävä tekijä, alueista maksettiin käypä hinta”, Ellä pohtii puiston perustamisprosessia.

Hänen mukaansa suoalueella ei ollut maanomistajien elinkeinotoiminnalle enää 1990-luvulla valtavaa taloudellista merkitystä. Ehkä suurin muutos maankäytössä oli monille sopeutuminen metsästys- ja kalastuskieltoon.

Ellä uskoo, että uuden tulijan, luonnonsuojelualueen, ja sen lähiympäristön tutustuminen toisiinsa voi onnistua avoimuuden ja rehellisyyden avulla.

Kokemäkeläinen Ellä aloitti työt Metsähallituksessa kansallispuiston hoitajana, kun puisto perustettiin. Nykyisin hän valvoo luontopalvelujen ympäristösertifikaatin noudattamista koko Etelä-Suomen alueella.

Puurijärven ja Isonsuon kansallispuiston lanseeraus maakunnan tietoisuuteen on hyvin pitkälti hänen käsialaansa.

”Metsähallituksella on hyvä historia ja maine. Sitä moititaan konservatiivisuudesta, mutta siitä on myös hyötyä. Metsähallitus on perinteinen ja luotettava”, Ellä vakuuttaa.

Ellä on myös osannut käsitellä mediaa. Hyvillä sanoilla on kauaskantoisia vaikutuksia.

”Hyvä mediayhteistyö on tärkeää, jotta viesti menee perille. Lehdet ottavat nykyään myös kantaa asioihin”, Ellä sanoo.

Yksi osoitus puiston saavuttamasta luottamuksesta on se, että sen pinta-ala laajenee. Eikä enää tarvita pakkolunastuksia.

Kansallispuiston naapurissa asuva Seppo Vanhatalo myi Metsähallitukselle kymmenen hehtaaria vanhaa metsää, joka hyväksyttiin Metso-suojeluohjelmaan.

Puustoa ei ole hakattu Vanhatalon mukaan ainakaan 70 vuoteen, sillä Karjalasta Pyhäjärveltä evakkoon lähtenyt Vanhatalon isä ei suostunut puuta kaatamaan. Sen kerran, kun hän oli sen saanut uudelta asuinpaikkakunnaltaan ostaa, metsää piti säästää.

”Tämä olisi pitänyt uudistaa, jos sitä ei olisi myyty. Tähän tarkoitukseen se on viimeisen päälle hyvä”, tyytyväinen Vanhatalo sanoo.

”Ja ostajakin oli näin lähellä.”

Metsähallitus on pokasaha- ja vielä moottorisaha-aikoinakin ollut valtava työllistäjä Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tämän työllistämisvelvoitteen vuoksi vielä 1990-luvun alussa valtion metsätöistä tehtiin konevoimin vain 20 prosenttia.

Työpaikkojen menettämisen pelko on perinteisesti ollut ja on yhä edelleen esimerkiksi Ylä-Lapissa yksi niistä perusteluista, joilla torjutaan vaatimuksia lisäsuojelusta. Tulevaisuudestaan ovat olleet huolissaan myös kunnat.

Ellän mukaan ainakin Etelä-Suomessa eletään jo uusia aikoja.

”Kunnallishallinnossa kansallispuistojen merkitys tiedetään. Tutkimusten mukaan ihmiset asuinpaikkoja valitessaan arvostavat asumisviihtyisyyttä”, itsekin parikymmentä vuotta maakunnallisissa luottamustehtävissä toiminut Ellä sanoo.

Kansallispuistojen virkistyskäyttö on lisääntynyt voimakkaasti, ja se luo matkailuun uusia yritystoiminnan mahdollisuuksia.

Rahan puutteesta Ellä ei periaatteessa valita. Hallintoihmisenä hän on sitä mieltä, että toiminta pitää sopeuttaa tuloihin.

Kansallispuistojen rahoituksessa on kuitenkin paineita, hän myöntää. Puistoissa vierailee yli miljoona kävijää vuodessa ja kävijämäärät ovat kasvussa. Uusia alueita perustetaan ja vanhat laajenevat. Alueita suojeluun siirtyy muun muassa puolustusvoimilta.

”Suojelualueilla on suuri merkitys aluetalouksille”, Ellä sanoo.

Metsähallituksen rooli luonnonsuojelijana on ollut vaiherikas ja kyseenalainenkin. Valtion virastona Metsähallitus ei pitkään itsekään tiennyt, miten suojeluun tai suojelualueiden hoitoon pitäisi suhtautua.

Tai toki se välillä tiesi; 1970-luvulla Metsähallitus itse oli uusien kansallis- ja luonnonpuistojen perustamisen tarmokas vastustaja, rinnallaan keskustapuolue, MTK ja metsäteollisuus. Vanhojenkin puistojen hoito oli tuohon aikaan sattumanvaraista.

Riidat valtion metsien käytöstä jatkuvat 2000-luvullakin, mutta puistoissa eletään kaikin puolin sovussa. Kansa näyttää olevan kohtuullisen tyytyväistä nykyisiin suojelualueisiin ja niiden hoitoon.

Satakunnassa Metsähallitus on myös tehnyt uraauurtavaa työtä luonnon hyväksi. Ellä kävi takavuosina kovan väännön Fortumin kanssa, jotta kosteikon läpi kulkenut sähkölinja saatiin kaapeloitua maan alle. Voimalinja haittasi maisemaa ja aiheutti linnuille törmäysriskin.

”Ensimmäinen asenne oli, että lintujen takiako sähkölinja pitää kaapeloida maan alle. Niin vain tehtiin, vaikka pitkään siitä puhuttiin”, Ellä hymyilee.

Toinen merkittävä hanke kansallispuiston alueella on Suomen suurin lintuvesikunnostus, joka toteutetaan Kokemäenjoki-life-hankkeessa vuosina 2007–2011.

Tässäkin hankkeessa maakunnallisen sidosryhmäyhteistyön merkitys on korvaamattoman arvokas, Ellä sanoo.

”Tärkeintä on kuitenkin ollut Puurijärven ympäristön maaomistajien suhtautuminen ja mukanaolo hankkeessa. Kunnostuksen ympäristöluvasta tuli vain yksi valitus.”

”Tämä olisi pitänyt uudistaa, jos sitä ei olisi myyty.”

”Ensimmäinen asenne oli, että lintujen takiako sähkölinja pitää kaapeloida maan alle.”