Mistä saisi sosiaaliset kestoakut?

Kuva: Jarkko Sirkiä

Olen viettämässä rauhallista baari-iltaa, kun mielen perukoista kumpuaa tuttu merkkiääni. Sanat alkavat tuntua painavilta suussa ja katsekontakti vaivaannuttavalta. Hyvin alkanut keskustelu valuu hiljalleen toivottoman kyllästyttäväksi.

Vilkaisen nopeasti aivojen konepaneeliin: sosiaalinen akku on hiipinyt lähelle nollaa, vaikka vasta muutama päivä sitten latasin hökötyksen. Kuka näitä tusinalaitteita oikein rakentaa? Mistä saisi uuden? Miksi pitikin lähteä tänään oluelle?

Vääjäämättä lähestyvät kolmekymppiset ovat hiljalleen herätelleet minua julmaan todellisuuteen. Keho ja mieli eivät enää jaksa entiseen malliin, niin kuin villeinä nuoruuden päivinä (eli viisi vuotta sitten), joten kummankin huoltamiseen pitää käyttää entistä enemmän aikaa ja vaivaa.

Lenkillä alamäkeen pitää juosta varovasti polvien säästämiseksi, salilla pitää treenata enemmän tulosten perässä. Tuskin maltan odottaa, kun perinnölliset selkäviat iskevät joskus kymmenen vuoden päästä.

Keho kertoo, mitä se tarvitsee, mutta mieli onkin sitten visaisempi laite öljytä. Se ei aina ilmoita vioistaan kivulla ja säryllä, vaan paljon hienovaraisemmilla vihjeillä. Harhaileva ajatus, väsymys ja sosiaalisten tilanteiden ahdistavuus ovat oireita, jotka monesti itse tapasin laittaa fyysisten syiden, kuten huonojen yöunien, piikkiin.

Itselläni kovimmalla koetuksella ovat olleet sosiaaliset akut. Rankan työpäivän jälkeen ihmisille puhuminen voi tuntua äärettömän raskaalta, kun sitä tekee työkseen.

Sosiaalisen elämän ylläpitämisen sijaan joskus tekee vain mieli käpertyä huoneen nurkkaan lukemaan ja murista vihaisesti kaikille näkökenttään astuville. Välillä näin tuleekin toimittua, jotta seuraavana päivänä on taas työkunnossa. Syvimmät pahoittelut tästä kanssani samassa taloudessa asuville.

Mielen vanheneminen onkin ollut itselleni se kovempi pala kahdesta. Kompromissien tekeminen sosiaalisen elämän ja oman jaksamisen välillä on dilemma, jonka kanssa en uskonut joutuvani painimaan. Jotenkin sitä itse kuvittelee olevansa immuuni tällaisille asioille, ennen kuin ne sitten osuvat kohdalle.

Ikävä kyllä sosiaalisia kestoakkuja ei ainakaan vielä ole kauppojen hyllyltä saatavilla. Ehkä keski-iän kriisi seuraavan vuosikymmenen aikana tuo sitten taas kaivatun piritysruiskeen elämään.

Onneksi sitä ennen omalle mielen Vartalle ovat jo löytyneet omat huolto-ohjeet. Terveet rutiinit, kuten lyhyet päivätorkut työpäivän jälkeen ja WhatsAppin hiljentäminen pariksi tunniksi helpottavat jo kummasti maailman painetta niskassa. Tärkeimmät tropit ovat kuitenkin appelsiinimehu, tyhjä kalenteri ja tyhjä kämppä.

Kuten fundeerauksen mestari Mauno Koivisto aikanaan Ylen henkilökuvassa totesi:

”Kyllä se on hyvin tärkeätä myöskin, että saa kootuksi itseänsä välillä. Hiljaisuudessa."

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.