Rantojen piskuinen nahkasiipi

Kun vesisiippa lepäilee päiväpiilossaan, on se kovin huomaamaton. Vain viisi senttiä pitkä ja noin 10 grammaa painava olento painautuu seinänrakoon tai puunkoloon, jonne raavas mies ei työntäisi peukaloaankaan.

Vesisiippa ruokailee veden äärellä öisin. Se nappaa vesistön yllä lenteleviä surviaissääskiä ja muita hyönteisiä, joskus myös veden pinnalta. Saaliinsa se mutustaa lentäessään.

Päivät se viettää piilossa, jopa usean kilometrin päässä veden ääreltä, ellei sopivia päiväpiiloja rannassa ole.

Vesisiippa syö mielellään hyttysiä, kuten myös muut lepakkolajit. Lepakonpönttö kotipihaan päiväpiiloksi siipalle saattaakin olla hyttyssavua tai -karkotetta tehokkaampi ase sääskiä vastaan. Tämä on hyvä muistaa, jos mieleen hiipii yleinen, kenties kauhuelokuvista peräisin oleva lepakkokammo.

Lepakoista ei ole ihmiselle vähäisintäkään haittaa. Osa lepakoista kantaa toki rabiesta, mutta sen tarttuminen ihmiseen on harvinaista. Jos kuitenkin löytää maasta lepakon, on sitä syytä käsitellä hanskat kädessä.

Maassa kyhjöttävä lepakko kaipaa ihmisen pelastavaa kättä, sillä se ei pysty maasta ponnistamaan lentoon. Lepakko pääsee lentoon vain pudottautumalla alas. Siksi lepakot lepäilevät pää alaspäin, siitä niiden on helppo saada ilmaa siipiensä alle ja lehahtaa lentoon. Niiden verenkierto on sellainen, että veri ei mene päähän.

Pelastajan ei kuitenkaan tarvitse asettaa lepakkoa pää alaspäin tai roikkumaan. Riittää, että lepakon asettaa kivelle tai puunrungolle alle parin metrin korkeudelle.

Vesisiippa on kovin pienikokoinen, ja yhdessä lisääntymispaikassa voi olla parhaimmillaan jopa satojen vesisiippojen yhdyskunta.

Vesisiippa on elinvoimainen laji, mutta sopivien talvikotien väheneminen saattaa uhata sitä. Mieluisin talvihorrospaikka on kosteahko luola tai kalliohalkeama, jossa lämpötila pysyttelee noin 2–4 asteessa plussan puolella. Esimerkiksi maakellarit kelpaavat sille talvikodiksi, mutta usein muut rakennukset ovat aivan liian kuivia tai kylmiä talvehtimispaikoiksi.

Muitakin uhkia on. Tovi sitten uutisoitiin räjähtävistä lepakoista tuulivoimapuistojen läheisyydessä. Totuus ei ole aivan näin raflaava, mutta totta se on: tuulimyllyjen lapojen pyöriminen aiheuttaa muutoksen ilmanpaineessa, jota myllyjen lähellä lentävän pienen lepakon keuhkot eivät kestä. Keuhkot repeävät.

Tuulimyllyjen läheltä ei silti löydy kasoittain lepakkovainajia. Pienet ruumiit levittäytyvät kuollessaan laajalle alueelle myllyjen ympäristöön ja ne myös häviävät sieltä nopeasti petojen ja hyönteisten avittamana.

Vielä vesisiippa voi kuitenkin lajina hyvin. Näin syksyisin on vesisiippabongarilla mahdollisuus tavata otuksia, koska on lepakoiden paritteluaika. Vesisiippoja voi nähdä lentelemässä siis erityisen paljon. Vesisiippanaaras ei hedelmöity heti pariteltuaan, varsinainen raskaus alkaa vasta keväällä.

Vesisiippojen tiedetään olevan kovin tarmokkaita intiimissä kanssakäymisessään. Ne voivat talvellakin herättyään ryhtyä parittelemaan. Lepakot synnyttävät vain kerran vuodessa, tavallisesti yhden poikasen.