Timo Kässi: Biotalous nostaa maaseudun arvoonsa

Mikä on yleisin navettatyyppi? Se on tyhjillään oleva parsinavetta, joita on Suomen maaseudulla satojatuhansia.

Vanhat navetat ovat muistomerkkejä maatalousyhteiskunnasta, biotaloudesta, jossa elettiin 1960-luvulle asti. Yhteiskunnassa nopeasti tapahtunut teollinen rakennemuutos tyhjensi maaseutua ja navetoita, pisti peltoja pakettiin ja siirsi ihmisiä kaupunkeihin teollisuuden työvoimaksi tai kansankodin rakentajaksi Ruotsiin.

Suuri muutto, joksi kansanvaellusta maalta kaupunkeihin usein kutsutaan, mursi maaseudun yhtenäiskulttuurin, hajotti suvut ja teki jo tuolloin maaseudun maisemasta rujon. Talot tyhjenivät. Jäljelle jäi paljon hiljaisia kylänraitteja, puskittuneita pakettipeltoja ja maata kohti nyökkääviä rakennuksia.

Toimiva biotalous katosi halpaan öljyyn.

Maaseudun alaskirjaus ei päättynyt nopeaan teollistumiseen ja kaupungistumiseen. Kylien elinvoimaa on riittänyt näihin päiviin saakka. Vaikka aktiivitilojen määrä on romahtanut, jäljelle jääneet viljelijät ovat jatkaneet naapurienkin peltojen viljelyä. Tämä on edellyttänyt pois lähteneiden, mutta omistusoikeuden säilyttäneiden ja kylille jääneiden sopimusta maan käytöstä. Maaseudun elinkeinorakenne on yhteiskunnan muutosvuosina monipuolistunut, moninainen yrittäjyys on voimissaan.

Paljon on kuitenkin niitä, joille menneiden sukupolvien työllä ei ole ollut mitään arvoa. Maaomaisuus ja rakennukset ovat jääneet hoitamattomiksi ulkomuseoiksi, joiden kuntoon ei sijoiteta euron euroa.

Maaseutuasuminen ei ole ollut modernin yhteiskunnan tärkeimpiä kehittämiskohteita. Kaupunkien ja kaupunkilaisten hyvinvointi on ollut valtaapitävien suojeluksessa. Meistä maaseudun eläjistä on usein tehty este hyvinvointivaltion ja metropolin kehitykselle.

Kaupunki ja maaseutu eivät uhkaa toisiaan, päin vastoin. Itse asiassa kaupungit tarvitsevat kylien väkeä palvelujen ostajiksi ja maksajiksi. Suomen kylissä lasketaan asuvan 1,3–1,6 miljoonaa ihmistä. Siksi ei ole aivan sama, miten yhteiskunta sotensa ja muut palvelunsa rakentaa.

Kaupungistuminen varmasti jatkuu, mutta yhteiskunnan kannalta on tärkeätä, ettei kyliä enää pakkotyhjennetä kaupunkeihin. Monet maaseutukylät voivat hyvin ja voisivat vielä paremmin, jos kylille rakentamista ei yhteiskunnan toimesta rajoitettaisi. Kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuisma on laskenut (Suomenmaa 2.1.), että jokainen uudistalo tuo kylille 250 000–300 000 euron investoinnit ja 7 020 euron vuotuiset kunnallisverot.

Kaikki eivät halua asua kaupungeissa tai niiden lähiöissä. Vaatimattomatkin palvelut, mielellään kauppa ja koulu, riittävät tavallisen ihmisen elämisen tarpeiksi. Paljon puhuttu biotalous ei synny kaupunkien betonierämaissa eikä asfalttikaduilla vaan suomalaisissa metsissä ja pelloilla. Ja siihen tarvitaan myös ihmisiä, jotka asuvat kylillä, maaseutumaiseman sisällä.