Hoitakaa itse mummonne
Vanhuksen sukulaiset voisivat katsoa peiliin ja antaa ystävänpäiviä pitkin vuotta.15.2.201901:00
"Vanhustenhoito on retuperällä", "Karu analyysi vanhusten hoidosta", "Vanhusten hoito on epäinhimillisellä tasolla".
Kuumia otsikoita, kylmää kyytiä.
Siltä ainakin näyttää. Mutta kärjistäen voidaan sanoa, että sitä saa, mitä tilaa.
Suomea pidetään maailmalla monenkin asian mallimaana. Asiat kun on meillä järjestetty tehokkaasti: naiset käyvät töissä, lapset kulkevat ihanan itsenäisesti kouluun ja harrasteisin pienestä pitäen, kaikille on paikkansa yhteiskunnan lokerikossa.
Mummoillekin. Kun ihminen vammautuu tai vanhenee, hän voi asua kotonaan, jos pärjää säädetyllä määrällä kotihoidon avustuskäyntejä. Jos niitä on kovin monta, on tehokkaampaa hoitaa ihmistä tuetussa palveluasumisessa tai suorastaan hoivakodissa.
Vaihtoehtona on kotihoito, jossa omainen on hoitaja. Tämähän on käytäntö monissa Euroopankin maissa: kunnollista eläkevakuutusta ja sosiaaliturvaa ei ole eikä tarvitsekaan olla, koska elämän luontevaan kaareen kuuluvat vanhuus ja vajavaisuus. Ja kulttuuriin, että perhe hoitaa vanhuksensa kotona.
Meillä ei, koska vanhuus on tikittävä eläkepommi, vääristyvä huoltosuhde ja vajaatila, josta Jonkun Muun on kannettava vastuu.
Usein kantaakin, vaikka kotihoidonkin vaihtoehto on, ja siitä jopa maksetaan. Peruspalkkiota noin 400 euroa, raskaasta hoidosta 800 euroa plus kaksi vapaapäivää kuukaudessa.
Käsi pystyyn: kuinka moni jättää kevyemmän ja paremmin palkatun päivätyönsä iäkkään vanhempansa hoitamiseksi? Näen vain harvoja käsiä.
Luvut on kirjattu lakiin minimimääränä, ja enemmänkin kunta voi antaa, mutta monesti ei.
Siksi voikin miettiä, onko kovaan ääneen vaadittu ammattihoitajien nuppiluku per hoidokki mikään pelastus. Jos hoitajamitoituksilla kerran kikkaillaan jo nyt, mitä isomman luvun kirjaaminen lakiin auttaa? Lipeämisille kun on aina selityksiä.
Entisenä kuntapäättäjänä ja sote-lautakunnan jäsenenä (kok.) olen kuullut, kuinka on sairauslomia, vaikeaa saada pätevää väkeä "juuri nyt", värväykset kesken, yllättävän huonokuntoisia asiakkaita "juuri nyt" ja niin edelleen.
Siinä on viranhaltija, lautakunnan jäsen ja omainen aika heikoilla.
Ja vaikka kuinka vaadittaisiin kuntaa tekemään kilpailutus kunnolla ja varaamaan rahaa ja ihmisiä ostopalvelufirman seurantaan, vastassa ovat isojen yritysten pilkuntarkat juristit. He kyllä tietävät, mitä tarjouksiin kannattaa kirjata ja mitä ei. Kuntien kilpailutusosaaminen kalpenee.
Osa vanhuksista päätyy kalliiseen laitokseen, joita nyt syytetään voittojen maksimoinnista. Ne maksimoivat, koska ovat olemassa sitä varten.
Perilliset eivät käy katsomassa, millaisissa oloissa ja yksinäisyydessä puolituntematon isotäti asustelee ja maistuuko ruoka. Mutta kun perinnönjako koittaa, kauhistellaan hoivakodille kupattuja kymppitonneja.
Kannattaisikohan katsoa peiliin? Miksi eivät palkanneet samalla rahalla kotiin hoitajaa tai hoitaneet ihan itse?
Jos ei sukulaisilla ole mahdollisuutta kotihoitoon ja osapäivätyöhön, voisivatko olla edes sen verran kiinnostuneita, että kävisivät muistelemassa, syöttämässä ja silittämässä useammin? Antaisivat ystävänpäiviä pitkin vuotta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
