Vähän vakavampi juttu

Mielipide

19.4.202102:00

Kolumni

Riikka Slunga-Poutsalo

Jos kuntavaalien äänestyspäivää ei olisi siirretty, tietäisimme tänään miten kansa äänesti. Tiesitkö muuten, että juuri tämä viikonloppu huhtikuussa on harkiten rakennettu, niin sanottu ”Kansanvallan päivä”?

Kun kuntalakia viimeksi isolla kädellä muutettiin, vaaleista puhuttiin lainvalmistelun aikana paljon. Surtiin laskevia äänestysprosentteja, haluttiin luoda uskoa äänestämällä vaikuttamiseen, haluttiin vahvistaa kansalaisten oikeutta äänestää. Silloin siirrettiin kuntavaaleja. Harkitusti, pitkän suunnittelun ja pohjustuksen pohjalta muuttaen lakia niin, että uusi laki oli voimassa jo 2 vuotta ennen kuntavaalien uutta ajankohtaa. Laki, jossa vaalipäivää siirrettiin yhdellä kertaa 6 kuukautta eteenpäin. Kaikilla oli aikaa sopeutua muutokseen. Rakennettiin kansanvallan päivä huhtikuuhun. Päivä, jolloin äänestetään. Joko eduskuntavaaleissa tai kuntavaaleissa. Se päivä olisi ollut eilen. Ei äänestetty. Haravoitiin pihaa.

Tänä keväänä kuntavaalit siirrettiin huonon valmistelun takia, heikoin perustein ja viime tipassa toiseen ajankohtaan. Enemmistöpäätöksellä asiassa, jossa perinteisesti on vaalittu laajaa yksimielisyyttä. Nyt vaalipäivä on joskus kesäkuussa. On sille oikea päivä mutta kuka muistaa? Ja ketä kiinnostaa? Alkavat nuo koronarajoitukset kiristää sen verran vahvasti vannetta pään ympärillä, että heti kun rajoituksia pikkuisenkaan helpotetaan kirmaamme joukolla vapauteen. Oli vaalipäivä tai ei.

Meidän pitäisi pitää kynsin hampain kiinni niistä periaatteista, jotka vahvistavat ja yhdistävät yhteiskuntaamme. Sen sijaan viimeisten parin vuoden aikana olemme saaneet seurata periaatteiden romukopan täyttymistä.

Minulle tulee tasavuosia täyteen tällä viikolla. Muistan hyvin, kun vanhempani täyttivät saman verran kuin minä nyt. He olivat silmissäni silloin VANHOJA. Äiti sai lahjaksi keinutuolin, isä kaiverretut hopeiset kynttilänjalat. Äiti osti ihan juhlamekon, sellaisen vanhojen rouvien leningin. Kokivatkohan he itsensä silloin oikeasti nuoriksi niin kuin minä nyt vai onko maailma oikeasti muuttunut niin, että nyt ei ole ihan niin vanha kuin 35 vuotta sitten viisikymppisenä? Vai yritänkö nyt vain huijata itseäni?

Jos äidistäni tuntui silloin siltä, että maailmasta on tulossa ihan outo, mitähän hän mahtaisi tuumata maailman menosta nyt? Että meille on syntynyt sukupolvi, joka ei ole enää pullamössöä vaan lumihiutaleita? Niin herkkiä etteivät kestä juuri edes elämää? Tai että Esson baarin kulmalla töräytetty mauttomuus sosiaaliseen mediaan vietynä aiheuttaa potkut töistä ja julkisen lynkkauksen?

Työ ei ole enää niin ruumiillista, kuin äitini aikoihin. Silloin työkyvyttömyyseläkkeelle jäätiin tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi, nyt mielen sairauksien; uupumuksen ja masennuksen. Elämästä on tullut suorittamista, tekemistä jossa arvoasi mitataan tykkäyksillä ja seuraajilla. Maailma on kutistunut, kun muotivirtaukset rynnivät ympäri maapallon vain hiiren klikkauksin, sopeutumatta. Ennen nämä erilaiset ilmiöt tulivat sulautuen pikkuhiljaa olemassa olevaan kulttuuriin, nyt ne liimataan päälle. Ottamatta huomioon sitä mitä ennen oli. Saati arvostamatta sitä. Maailma, jossa voit loukata toista tahtomattasi vain letittämällä hiuksesi väärin tai olettamalla toisen sukupuolen jommaksikummaksi.

Eipä uskoisi äitini, jos kertoisin hänelle, että viimeisen vuoden aikana moni meistä oppi parsimaan villasukat, kutomaan islantilaisen villapaidan ja hoivaamaan viherkasveja. Laittamaan kotiruokaa, viljelemään hyötykasveja ja arvostamaan aikaa. Me, jotka olemme oppineet lähinnä juoksemaan, olemme joutuneet pysähtymään. Tähän tarvittiin maailmanlaajuinen kulkutauti.

Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.)