Kahvimaitokriminalismi on luultua yleisempää
Kuva: MARKKU VUORIKARI
Kenen maitoa kaadat kahviisi työpaikalla? Maitovarkaudet työpaikan yhteisestä jääkaapista ovat luultua yleisempiä, paljastaa Duodecimin tuore alkuperäistutkimus.
Työpaikoilla, joilla kahvimaito ei kuulu työsuhde-etuihin, saattaa kahvihuoneen ilmapiiriä myrkyttää epäily kahvimaitokriminalismista. Työilmapiirihygienian alaan kuuluva tutkimus pyrki selvittämään ilmiön yleisyyttä ja siihen vaikuttavia seikkoja.
Tulokset olivat hätkähdyttäviä. Tutkimusmateriaalina käytetystä maidosta pöllittiin kuuden kuukauden seurantatutkimuksen aikana peräti 65 prosenttia. Maidon vohkiminen työpaikan jääkaapista on järjestäytynyttä, säännöllistä ja röyhkeää. Tutkijoiden mukaan voidaan jopa puhua tapamaitorikollisuudesta.
Kuten arvata saattaa, eniten maitoa kähvellettiin purkista, jossa ei ollut omistajan nimeä. Kaikkein vähiten maitoa kähvellettiin purkista, jossa oli työyksikön po-
mon nimi. Nämä purkit säilyivät lähes koskemattomina.
Maitopurkin sijainnilla jääkaapissa ei ollut vaikutusta näpistelyyn. Vastoin yleistä käsitystä blondin omaisuuteen ei kajottu sen useammin kuin ruskeaverikönkään.
Tutkijat uskovat, että kahvitauon pimeän puolen esiin nostaminen auttaa osaltaan maidon luvattoman haltuunoton vähentämisessä.
Lähde: Duodecim 2007; 123:2837–40
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


