KOVIEN ARVOJEN TILALLE TOISISTA HUOLEHTIMISTA

Joulun sana

Arkkipiispa Jukka Paarma mietti itsenäisyyspäivän saarnaa valmistellessaan, missä 90-vuotias Suomi menee. Kehitys on ollut huikea, Suomi on vaurastunut ja tekniikka on muuttanut arkipäivää. Kansakunta on yhtenäistynyt alkuvuosistaan.

Mutta kun tilannetta tarkastelee nykyhetken näkökulmasta, kuva muuttuu. Tuloerot ovat kasvamassa, köyhyyttä ja syrjäytymistä on paljon. ”Vaurauden keskellä ihmisten pahoinvointi on lisääntynyt. Se on toisenlaista kuin ennen. Minusta on hälyttävä merkki, että masennus ja mielenterveysongelmat ovat suurin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy.”

Masennukseen on monia syitä. Voimakas kaupungistuminen on vetänyt ihmiset pois juuriltaan, ja henkisesti ihmistä koossa pitäneet sukulaissiteet ja sukupolvien yhteydet ovat heikentyneet. Ihmiset ovat aiempaa enemmän irrallaan.

Kirkko näkee diakoniatyössään ihmisten hädän. Leipäjonot ovat kasvaneet ja yksinäisyys lisääntynyt.

Yhdeksi syyksi masennukseen Paarma nimeää yhteiskunnan nykyiset arvot.

”Eniten minua huolestuttaa yhteiskunnassa lisääntyvien kovien arvojen, kilpailumentaliteetin, tehokkuuden ja suoritusten korostaminen. Ne, jotka pärjäävät, menestyvät, mutta jotka eivät pärjää, pakenevat erilaisiin selviytymiskeinoihin, kuten alkoholiin, huumeisiin tai sairastumalla masennukseen. Tulee myös näitä tapahtumia, joista tämän vuoden aikana on saatu karmeita esimerkkejä, nuorten tekemiä erittäin raakoja väkivallan tekoja. Henkiset arvot ovat vinksahtaneet.”

Paarman mukaan nyt tarvittaisiin kovia suorituspaineita lisäävien arvojen rinnalle toinen toisistaan huolehtimista. ”Vanhassa köyhässä yhteiskunnassa oli tätä ehkä enemmän. Entisajan kyläyhteisössä pidettiin huolta lähimmäisistä.”

Arkkipiispa muistuttaa, että huolenpito läheisistä on niin yhteiskunnan, kirkon kuin yksilönkin tehtävä.

Yhteiskunnan tulee poliittisessa päätöksenteossa ottaa huomioon, että perheille ja yhteisöllisyydelle on tilaa. ”Tämän vuoksi kirkko esimerkiksi vastustaa kauppojen sunnuntaiaukioloa. Taustalla on huoli, että perheiden yhteinen vapaa-aika vähenee entisestään, kun isä tai äiti joutuvat sunnuntainakin töihin.”

Monet syyttävät liiasta työnteosta ”luterilaista työmoraaliamme”. Arkkipiispan mukaan luterilaisuus on kansan suussa käsitetty ihan väärin ahdistavana ja suorituspaineisena, sillä Luther nimenomaan korosti, että työnteossa pitää olla kohtuus. ”Luther jopa sanoi, että hyvän työnantajan tulisi varjella omia työntekijöitään liialta työltä. Työnarkomanialle ei saisi antaa sijaa. Myös lepopäivän pyhittäminen oli Lutherille tärkeä asia.”

Arkkipiispan mielestä erityisesti lapsiperheissä vanhemmilla olisi oltava riittävästi aikaa työstä irrottautumiseen ilman että siitä on kohtalokkaita seurauksia uralle. Perhe on yhteiskunnan ydinsolu ja koti ylivoimaisesti tärkein kasvattaja. ”Jos kodissa ei ole aikaa lapsille, muut kasvattajat eivät pysty täyttämään sitä aukkoa.”

Hyvinvointivaltion turvaverkot ovat hieno asia, mutta ne eivät saa johtaa siihen, että vastuu sysätään yksilöltä yhteiskunnalle, Paarma pohtii.

”Veteraanien ajatus, että veljeä ei jätetä, sopii yhtä lailla tähän aikaan. Kunpa jokainen näkisi omassa lähipiirissään, kuka on jäämässä jälkeen tai yksin, ja huomaisi hänet. Kirkollakin on tässä tehtävänsä, ja kirkon valmius toimia tulee esiin etenkin kriisitilanteissa. Me emme vain pidä siitä ääntä, kun ihanteena on vähän pidetty, että oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee. Siksi kai joku syytti kirkkoa mainostempusta, kun seurakunnan rooli tuli niin vahvana esiin Jokelan tapahtuman yhteydessä.”

Paarma näkee kirkon tehtäväksi myös muistuttaa ihmisiä omasta vastuusta.

”Lähimmäisistä huolehtiminen kuuluu kaikille ihmisille, olivatpa he kristittyjä tai eivät, mutta kristillisyys antaa motivaation ja voiman hyvän tekemiseen toiselle.”

”Mainokset puhuvat yksilöllisten tarpeiden puolesta. Ihmisiä opetetaan miettimään, mitä minä saan tästä itselle ja mikä hyödyttää minua. Kristillinen sanoma lähtee siitä, että jos ihminen saa jotain hyvää toiselta, kuten Jumalalta, lahjaksi ja armosta, ilman suorituksia, se kokemus synnyttää halun jakaa hyvyyttä ja rakkautta toiselle.”

”Jos vain moralisoidaan, että pitää rakastaa lähimmäistä, ei rakkaus synny siitä. Vain syvä armon kokemus vapauttaa ihmisen käpertymästä itseensä ja ajattelemaan toista. Näin julistus Jumalan rakkaudesta ja lähimmäisen vastuusta liittyvät toisiinsa. Tässä on myös joulun sanoma: Jeesus syntyi vapahtajaksi, vapauttamaan ihmisen itsekkyyden ja pahuuden voimista.”

TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Markku Vuorikari