Rakastaa, ei rakasta

Häät, mikä ihana tekosyy pukeutua kauniisti ja syödä napansa täyteen kermakakkuja. Kaupan päälle saa vielä ostaa uuden mekon ja käydä kampaajalla; asioita, joita köyhyysrajan alapuolella elävälle opiskelijalle suodaan harvoin.

Harmittaa vain, että lähipiirissä häitä on aivan liian vähän. Elämään kaipaisi välillä kunnon juhlia, joissa kaikki ovat iloisia, on paljon ruokaa, juomaa ja tanssia. Valokuvissakin näyttäisi huolitellulta ja kauniilta edes kerran muutamassa vuodessa.

Luen muutamaa hääblogia säännöllisesti ja katson netistä kaikki mahdolliset hääohjelmat, koska niihin liittyy kaikkea, mistä pidän: hienoja pukuja, upeita kakkuja ja persoonallisia koristeluja.

Jostain syystä tykkään ihan älyttömästi katsella netistä tyylikkäitä kuvia kimpuista ja lukea bloginpitäjien mietintöjä ja vertailuja kauneimmista pöytäkoristeista tai uusimmista kutsuideoista.

En tosin tiedä, olisiko häiden varsinainen järjestäminen niin kamalan hauskaa puuhaa.

Merkillistä tässä kahden ihmisen parhaassa tapauksessa ikuista liittoa juhlistavassa tapahtumassa on se, miten paljon se joihinkin ihmisiin vaikuttaa.

Häiden järjestämiseen liittyvä stressi ajaa ihmisiä kummalliseen käytökseen.

Toiset huutavat jokaiselle hääjuhlaan osallistuvalle tai välillisesti sitä sivuavalle suu vaahdossa kuin raivotautiset, vaikka mitään ylitsepääsemättömän kamalaa ei olisi edes tapahtunut. Toisia tämän elämän tärkeimmäksi päiväksi kutsutun tapahtuman suunnittelu ei voisi vähempää kiinnostaa.

Miksi joistakin ihmisistä sitten tulee ”häähulluja”? Onko joillekin ihmisille syntymässä jaettu piileviä sekoamisgeenejä, jotka aktivoituvat heti kosinnan napsahdettua kohdalle?

On hämmästyttävää, kuinka aivan tavallisista ja mukavista ihmisistä tulee stressaantuneita ja kiukuttelevia hermoraunioita vain yksien juhlien takia.

Kyllä, ne ovat vain yhdet juhlat muiden joukossa. Hyvin tärkeät sellaiset, mutta silti vain juhlat.

Ehkä häät ovat joillekin eräänlainen statussymboli, minkä takia kaiken täytyy olla täydellistä. Jos päivän ottaa hieman liian vakavasti, voi stressin määrä muuttaa lampaat susiksi.

Häiden jälkeisen ajanhan pitäisi tietysti olla se tärkein asia, mutta hääjuhlalla voidaan juhlistaa muutakin kuin parin ikuista onnellisuutta.

Häiden juhlistaminen asettaa parin keskipisteeksi. Kaikki huomaavat, että nämä kaksi tässä ovat löytäneet toisensa ja aikovat olla ikuisesti yhdessä ja niin edelleen.

Valokeilassa viihtyville tämä on epäilemättä mainio tapa olla kaikkien nähtävillä ja tallentuneena kymmenien vieraiden kameroihin, parhaassa tapauksessa myös videolle. Stressiherkille ulkonäköpaineet kasaavat lisää korsia kamelin selkään.

Epäilijöille ja ikuiseksi vanhaksipiiaksi haukkuneille voi halutessaan näyttää pitkää nenää ja sitä keskimmäistä sormea.

Häät ovat eräänlainen merkkipaalu ihmisen elämässä: olet saavuttanut jotain, olet löytänyt paikkasi yhteiskunnassa, olet hyväksytty.

Ne, ketkä eivät edes halua mennä naimisiin, ovat tietenkin kummeksuttuja hylkiöitä, koska kuka nyt ei haluaisi naimisiin mennä. Avioliitto ja onnellisuus ja ihana parisuhde kun kestävät kuolemaan asti niin kuin on luvattu.

No, eihän se aina ihan putkeen mene.

Melko monen parin liitto päättyy nykypäivänä eroon. Kiitos järkevän lainsäädännön, emme elä enää keskiajalla tämänkään asian suhteen. Eron saa ottaa kuka tahansa eikä syitä sen enempää kysellä.

Jos homma ei toimi, on parempi lähteä kävelemään kuin jäädä onnettomaan suhteeseen koko loppuiäkseen.

Vihkikaavan melko sitovalta kuulostavan lauseen ”kunnes kuolema meidät erottaa” voisikin tästedes vaihtaa totuudenmukaisempaan fraasiin ”niin pitkään kuin mahdollista”.

Silloin ketään ei johdettaisi harhaan, eikä juhlapäivästä tarvitsisi ottaa niin suuria paineita. Myönnettäisiin rehellisesti se, että elämässä tulee muitakin yhtä tärkeitä päiviä, ja että naimisiinkin voi mennä useammin kuin kerran.

Voi olla että ne kaikista häähulluimmatkin rauhoittuisivat, jos he ymmärtäisivät, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä, sillä eihän elämäkään ole.

Uusi juhlamekko saattaa onneksi joskus olla.