Frank
Kuvan kaloista ei yksikään ole Frank, sillä Frankista ei ole säilynyt valokuvia. Samaa lajia ne kuitenkin edustavat. Kuva: Wikimedia commonsTämän tyypin olin valinnut huolella suosikkiakvaarioliikkeeni laajasta valikoimasta. Käärmekala oli niin kummallinen ilmestys, että heti sen nähtyäni tiesin, että sellainen muuttaa akvaariooni. Pitkä, sormen paksuinen luikero, jonka kiduksien takana, molemmilla poskilla heilui hassut ”evät”, joita räpytellen se luikerteli eteenpäin.
En tiedä mikä minuun oikein meni. Olin asunut jo useita vuosia Helsingissä ilman ainuttakaan eläintä ja koin, että minun on yksinkertaisesti pakko hankkia jotakin hoidettavaa. Halusin koiran, mutta koska koiran pitää olla koiran eikä rotan kokoinen, tuntui se huonolta vaihtoehdolta pieneen kerrostaloasuntoon.
Kissoille uskoin olevani liian allerginen ja kaikki pienet gerbiilit, hamsterit ja muut ovat maatalossa kasvaneelle ihmiselle rottia valenimillä. Päätin hankkia akvaarion.
Kiersin kuukausikaupalla akvaarioliikkeitä. Luin hoito-oppaita ja ystävystyin akvaarioliikkeiden myyjien kanssa. Raadoin opiskelujen lisäksi illat kahvilassa, jotta pystyin ostamaan 400 litran vesiastian minun ja nyttemmin ex-poikaystäväni yhteiseen asuntoon.
Olin kuullut, että liian pieni allas tuottaa enemmän töitä, ja niinpä satsasin kerralla kunnon altaaseen. Voi sitä pulputtimien, letkujen ja suodattimien määrää! Tarvittiin järjetön määrä työtä ja ph-liuskoja, kunnes vedenalainen pienoismaailmani oli valmis ottamaan vastaan ensimmäisen asukkaansa.
Kun poikaystäväni ja minun tiet erosivat, akvaario jäi joksikin aikaa asuntoon, vaikka minä muutin pois. Kävin säännöllisesti siivoamassa akvaariota ja moikkaamassa Frankia ja kumppaneita.
Ystäväni Inka oli paikalla, kun käärmekala kotiutui. Pidettiin pienimuotoiset ristiäiset, ja Inka alkoi Frankin kummiksi.
Minä pelkään ja vieroksun käärmeitä, mutta vaikka Frank muistutti käärmettä, se oli silti riittävän erilainen ja pidin siitä. Se oli sopuisa luikero, joka tuli toimeen kaikkien muiden kalojen kanssa. Se ei sairastunut, vaikka ph-arvot olisivat vähän heitelleetkin ja mikä ihmeellisintä: se oppi hakemaan ruokaa veden rajasta ihmisen kädestä.
Muita kaloja tuli ja meni, mutta Frank pysyi.
Kun muutimme Iittiin, myös Frank muutti mukana, mutta yhtenä päivänä jo ikääntynyt Frank löytyi kuolleena akvaarion pohjalta. Normaalisti kuolleet kalat menivät biojätteeseen, mutta Frank sai hautajaiset. Kun pihapiiriin kerääntyi käveleviä lemmikkejä, akvaarion ph-arvot kiinnostivat minua koko ajan vähemmän.
Erään vierailuni jälkeen sain puhelun alakerran naapurilta. Heidän asuntoonsa valui vettä. Juoksin takaisin asuntoon, ovi oli auki ja palomiehet kauhoivat vettä pois akvaariosta.
Olin sulkenut suodattimen huonosti ja se pumppasi vettä ulos akvaariosta, mutta palomiehet luulivat koko akvaarion vuotavan ja tyhjensivät sitä vauhdilla. Muistan aina, kuinka pelastusasuun sonnustautunut palomies yritti kauhoa kiinni vikkelästi karkuun luikertelevaa käärmekalaa.
Yhtenä päivänä eläinlääkäri istui hevosten raspauksen jälkeen tuvassa ja kehui akvaariotamme. Kysyin häneltä, haluaisiko hän sen. Akvaario kaloineen muutti pois.
En kaipaa suodattimia, leväimuria enkä hapettajia, mutta joskus kaipaan hiljaisia hetkiä akvaarion ääressä, kalojen katselua ja rauhoittavaa liplatusta. Ja Frankia.
Olga Temonen
Tällä palstalla Olga Temonen kertoo elämänsä eläimistä. Olga perheineen
asuu maatilalla Iitissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
