Kohtuus kaikessa, myös johtajien palkoissa

Vanhan sanonnan mukaan kohtuus on hyvä kaikessa. Se pitää varmaan edelleen paikkansa, mutta kaikkia se ei silti koske.

Viime päivinä on keskusteltu johtajien palkoista. Ne ovat kohonneet kohtuuttoman korkeiksi.

Huippuna Nokiasta väkeä ulos heittävä Stephen Elop, joka kuittasi viime vuodelta lähes kahdeksan miljoonan euron ansiot. Mihinkähän miehen palkka olisi noussut, jos Nokialla menisi hyvin ja se tekisi tulosta entiseen malliin?

Vaan osaavat sitä kotimaan johtajatkin pitää eduistaan huolta. Siinä heitä auttaa hyvien veljien verkosto, jossa johtajat istuvat toisten yhtiöiden hallituksissa ja nostavat sitten vuorotellen palkkojaan.

Ja pitävät siinä sivussa huolta muista eduista. Hyvä esimerkki on Finnairin ja Ilmarisen kummallinen asuntokauppa.

Siinä Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen teki kauppoja asunnostaan Ilmarisen kanssa yhtäaikaa, kun Finnair ja Ilmarinen neuvottelivat Finnairin uuden pääkonttorin rakentamisesta.

Vehviläinen sai asuntonsa kaupaksi muhkealla voitolla ja Ilmarinen rakennusurakan.

Eläkeyhtiöiden valta on niin suuri, että niiden toimia harva poliitikkokaan uskaltaa kyseenalaistaa.

Tai miten muuten on selitettävissä, että valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautalakin (vihr.) päätyi pienen harkinnan jälkeen vakuuttamaan, että kyseinen asuntokauppa on sujunut hyvän hallintatavan mukaisesti?

Koska kohu ei siitä laantunut, poliisi päätti lopulta tutkia asian. Hyvä niin, vaikka luultavasti kyseessä on vain jäävuoren huippu.

Mutta takaisin aiheeseen, eli yhtiöiden johdon palkitsemiseen. Siinä tähtäimen voi pitää Finnairissa.

Finnair on viime vuodet puristanut henkilökunnaltaan kovia säästöjä. Pontimena on ollut koko yhtiön tulevaisuus.

Työntekijät taipuivat palkkojen ja korvausten alentamiseen vuonna 2009. Nyt on käynyt ilmi, että henkilöstöltä paniikkisäästöjä vaatinut hallituksen puheenjohtaja Christoffer Taxell siirsikin vain rahoja taskusta toiseen.

Taxell ohjasi henkilöstön palkkasäästöt firman pelastamisen sijaan johdon superbonuksiin. Perusteluna oli johdon sitouttaminen yhtiöön.

Johdon sitouttamista on käytetty jättipalkkojen perusteena muutenkin. Se ei ole aivan pelkkää huuhaata. Ainostaan suurelta osin.

Huuhaata väite on silloin, jos ylisuuria palkkoja perustellaan niin, että muuten pätevät suomalaisjohtajat ostetaan ulkomaille.

Totuus on, että harvassa ovat suomalaisjohtajat, jotka ulkomaisia yhtiötä kiinnostavat. Suuri osa johtajan arvosta perustuu sosiaalisiin suhteisiin. Hyviin veljiin, joiden kanssa asiat hoidetaan.

Harvalla suomalaisjohtajalla on ulkomailla niin kattavaa verkostoa, että se päihittää paikallisen osaamisen. Siksi saksalaiset yhtiöt pestaavat saksalaisia johtajia ja suomalaiset suomalaisia.

Toinen palkkaperuste on johtajien suuri vastuu. Siinäkin on perää vain nimeksi.

Jos johtaja tyrii, hänet maksetaan ulos yhtiöstä suurella erorahalla. Vastuun kantavat muut.

Toki johtaja on palkkansa ansainnut, mutta ei kenenkään työpanos ole oikeasti kahdeksan miljoonan euron arvoinen.

Siksi kohtuus on edelleen kaikille paras.