PAULI HANHINIEMEN HEHKU EI HAALISTU
Perinnemusiikkiin nojaavan Hehkumon herkät laulut kertovat lemmestä ja menetetystä rakkaudesta.
Muusikko, kansantaiteilija Pauli Hanhiniemellä, 43, riittää puhtia bändihommiin vielä Kolmannen Naisen ja Perunateatterin jälkeenkin. Nyt alla on seitsenhenkinen Hehkumo-yhtye, johon kuuluu niin kokeneita rokin raatajia kuin akateemisia kansanmuusiikin huippuja.
Vuonna 2004 perustettu Hehkumo on kerännyt itselleen alati kasvavan ja innokkaan kuulijakunnan. Keikkoja on riittämiin ja keväällä ilmestynyt Aukkoja tarinassa -albumi on niittänyt kiitosta.
”Olemme löytäneet veräjälle, mutta saapa nähdä, pääsemmekö laiduntamaan aidan vihreämmälle puolelle”, Pauli Hanhiniemi pohtii.
Hehkumo nojaa perinnemusiikkiin. Hanhiniemen kynäilemät tekstit leiskuvat tuoretta lempeä, menetyn rakkauden kaipuuta ja tarkkanäköisiä arkikuvauksia.
”Bändi voi soida monella tavalla, mutta Aukkoja tarinassa -levyn laulut ovat vilpittömän kauniita ja herkkiä. Estetiikkamme ei ole tällä kertaa rajua vaan nättiä.”
Pikkupoikana merirosvon ja ralliautoilijan ammatista haaveillut Hanhiniemi on elättänyt itsensä musiikilla jo 80-luvun puolivälistä saakka. Hän on yksi Suomen arvostetuimpia lauluntekijöitä, jonka kynästä on lähtöisin useita klassikkokappaleita. Lauluja on riittänyt muillekin artisteille, kuten Yölle, Popedalle ja Anna Eriksonille.
”En ole koskaan harkinnut vakavissani tekeväni jotain muuta työtä, vaikka toisinaan pitkillä bussimatkoilla tympäsee ja väsyttää. Onneksi bändin pyörittäminen on niin monipuolista hommaa, ettei siihen kyllästy helpolla. Se on mun elämäntapa, jossa riittää ammennettavaa.”
Hanhiniemi syntyi opettajaperheeseen Alavudella, Rantatöysänjärven itärannalla. Pikku-Pauli asui kymmenvuotiaaksi saakka kyläkoululla, jonka opettajina hänen vanhempansa toimivat.
”Asuntomme sijaitsi koulun toisessa kerroksessa. Mun huoneesta avautui komea näkymä Itärannan kylän ylitse”, Hanhiniemi muistelee.
Keikkamuusikon kesä kuluu tietenkin tien päällä. Hanhiniemi tunnetaan kovana rattimiehenä. Hän on ajanut yhtyeen keikkabussia aina Kolmannen Naisen ajoista lähtien.
”Saatan hommata itselleni tuuraajan juhannuksen Lapinreissulle. Voin siten harrastaa samaa mitä suurin osa kansasta, eli ottaa vähän kuppia”, Hanhiniemi myhäilee.
20.7. Jutajaiset, Rovaniemi
21.7. Aavasaksan Juhannus, Ylitornio
2.7. Sommelo, Kuhmo
12.7. Tangomarkkinat, Seinäjoki
16.7. Iskelmäbaari, Tampere
17.7. Kaustinen Folk Music
Festival
18.7. Kihveli Soikoon, Hankasalmi
www.hehkumo.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
