Lapsuusmuistoissa urakat päihittävät uimaretket

Kesälomat ovat alkaneet, ja meidän esi- ja peruskoululaiset ovat vihdoin päässeet kesälaitumille.

Kun pihalta kuuluu serkkukerhon iloinen hälinä, omatkin kesälomamuistot nousevat mieleen. Hassua kyllä, uimareissuja ja leirimuistojakin vahvempia muistijälkiä tuntuvat jättäneen kaikenlaiset työsuoritukset: kuusivuotiaana aloitetut pyörämatkat postinhakuun ja kyläkaupalle, vasikanjuotot toiskan ja myöhemmin anopin tai lankomiehen navetassa, heinäseipäiden tapinlaitot ja heinänpolkemiset ladon pölyisessä hämärässä sekä tietysti hikinen kasvimaalla kykkiminen, jurtinharvennus ja paalinkeruu.

Unohtumaton oli sekin kesä, kun Päivi-serkun kanssa oltiin pystyttämässä uutta hirsihuvilaa sedän ja muiden sukulaismiesten kanssa.

Miehet huutelivat kehikon päältä hirsien nurkkanumeroita ja kirjaimia, ja me tytöt häärimme pihamaalle levitettyjen hirsipinojen välissä etsimässä juuri oikeaa hirttä. Lyhyimmät hirret raahasimme kahdestaan oikeaan paikkaan, mutta pidempien kuljetuksiin ja nostoihin tarvittiin jo raavaita miehiä.

Siellä se seisoo vieläkin, järven rannassa koivikossa, ensimmäinen huvila, jota olen ollut rakentamassa.

Olipa lomapäivän urakka pieni tai iso, vasta kun hommat oli hoidettu, päästiin uimaan tai soutelemaan, sulkapalloa mätkimään tai lukemaan niitä vanhoja kirjoja, jotka löytyivät vinttikamarista.

Onneksi kaikki kesäiset työnantajani – vanhemmat, isovanhemmat ja muut sukulaiset, naapurit ja kylänmiehet ja -naiset – olivat sisäistäneet Tuntemattoman sotilaan komento-ohjeen: asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat. Kun päivän hommista oli sovittu etukäteen ja urakka oli saatu valmiiksi, sai luvan kanssa ja hyvällä omallatunnolla heittäytyä huvittelemaan.

Aina oli luvassa myös jokin palkka: postireissun kruunasi jäätelöpuikko ja harvennushommista sai muutaman pennin metriltä. Hirsiurakan jälkeen pääsimme muistaakseni Helsinkiin ja Linnanmäelle.

Kesälomaurakat opettivat minun sukupolvelleni keskeisiä elämäntaitoja: tekemällä oppii ja työ neuvoo tekijäänsä; hyvin suoritetun homman jälkeen on oikeus huilata ja pitää hauskaa; jätskipuikot, huvipuistoretket ja taskurahat eivät ole itsestäänselvyys vaan ne on ansaittava osallistumalla yhteisiin töihin.

Ilman näitä eväitä olisin menestynyt paljon huonommin ensimmäisissä oikeissa työpaikoissani ja näissäkin hommissa, joita yhä teen elääkseni.

Kaikki kunnia koulunkäynnille ja nettitaidoille, mutta työnteon taidot oppii vain työtä tekemällä. Nyt kun nuorten ja varsinkin varhaisnuorten kesätyöllistyminen on entistä vaikeampaa, meillä isovanhemmilla, kumminkaimoilla, naapurintädeillä ja -sedillä on entistä suurempi vastuu työnteon taidon siirtämisestä tuleville sukupolville.

Kesällä riittää huushollissa kuin huushollissa tekemistä maatiloista nyt puhumattakaan. Aina on ruohoa leikattava, nurkkia siivottava, kukkapenkkejä tai kasvimaita perattava, marjoja poimittava, seiniä tai aitoja maalattava, klapeja pinottava.

Isäni rahoitti aikoinaan pikkuveljeni kesätöitä toisen veljeni talotyömaalla, ja itsekin olen taustatukena muun muasa eräissä lapsenvahtiprojekteissa. Työn iloa kaikille!