Eero Heinäluoma yllättää
Mahdetaanko kolumnissa antaa sivusta- tukea SDP:n vaalikampanjalle?Kansanedustaja Eero Heinä luoma (sd.) on arvostettu poliitikko, joka on toiminut muun muassa eduskunnan puhemiehenä. Olen ottanut tavakseni lukea hänen kolumnejaan, jotka ovat olleet maltillisia ja sävyltään ymmärtäviä jopa maaseudun asioita kohtaan.
Viimeisin Heinäluoman kolumni ”Hallitus on heikossa hapessa” (MT 27.1.) yllättää kuitenkin jyrkällä sävyllään. Tekstin lopussa oleva viittaus kuntavaaleihin saattaa olla selitys entisen puhemiehen aggressiiviselle suhtautumiselle nykyhallitukseen. Mahdetaanko kolumnissa antaa sivustatukea SDP:n vaalikampanjalle?
Kolumnista nousee esille väite, että kansalaisten enemmistö on ennätysmäisen tyytymätöntä, vaikka maatamme johtaa vahva enemmistöhallitus.
Mihin tietoon väite perustuu? Tuskin ainakaan tutkittuun kansalaismielipiteeseen, vaan kyseessä on pelkkä heitto, jolla pyritään heikentämään hallituksen julkista kuvaa.
Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus samalla sivulla on syvässä ristiriidassa Heinäluoman tekstin kanssa. Tulevaisuudenuskoinen pääkirjoittaja toteaa, että Suomi on yksi maailman parhaista maista ja että meillä on hyvät mahdollisuudet menestyä kilpailussa.
Optimismia tukevaa tietoa jakoi saman päivänä myös Yle, jonka mukaan työttömyys on pienentynyt ja kansalaisten usko talouden kohenemiseen sekä oman työpaikan säilymiseen on lisääntynyt.
Lehdestä löytyy toinen esimerkki vastakkaisesta asennoitumisesta ajankohtaiseen asiaan.
Siinä, missä Heinäluoma ilakoi ministeri Bernerin suurella rummutuksella tehdyn reformin lysähtämisestä kasaan, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on pahoillaan liikenneuudistuksen kaatumisesta. ”Ehdottomasti tästä olisi pitänyt käydä vastuullinen prosessi”, Marttila toteaa.
Marttila ei ole yksin mielipiteessään, vaikka kielteinen reaktio Bernerin esittelemään hankkeeseen peittää alleen sen myönteistä sisältöä pohtivien mielipiteet.
Raimo Sopo
ylimetsänhoitaja
Jyväskylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

