Metsäojituksen huippuvuodesta 50 vuotta

Viisikymmentä vuotta sitten tapahtui merkittäviä asioita. Vuoden 1969 heinäkuussa oli ensimmäinen kuukävely. Saman vuoden elokuussa ylistarolaiset juuret omaava kitaristi Jorma Kaukonen esiintyi legendaarisella Wood­stock-festivaaleilla Jefferson Airplane -yhtyeessä.

Suomessa kaivettiin 50 vuotta sitten metsäojia 294 000 hehtaarilla eli enemmän kuin koskaan Metsäntutkimuslaitoksen tilastojen mukaan. Vuonna 1969 perustettiin myös Koneyrittäjien liitto.

Nyt 50 vuotta myöhemmin muistellaan noita kaikkia, mutta samalla Suomen kansantalouden on aika kiittää metsänparantajia ja konemiehiä.

Suomessa suo-ojituksia tehtiin jo 1800-luvulla. Nälkä­vuonna 1866 Huittisten pitäjänkokous laati Lauhansuon kuivatusehdotuksen, koska tulvivat joet haittaisivat maataloutta ja Lauhansuosta saisi hyvää savipeltoa.

Sittemmin vuoden 1928 metsänparannuslaki mahdol­listi ojitusten rahoituksen yksityismetsissä. Saman vuoden yksityismetsälaki kielsi metsien hävittämisen luoden perustan maan puuvarojen kasvulle.

Sotien jälkeen Suomi menetti silloiselle Neuvostoliitolle noin kaksi miljoonaa suohehtaaria. Vielä 1960-luvulla Suomessa oli puupula. Mittavilla puuntuotanto-ohjelmilla lisättiin yksityismetsien puuvaroja ja samalla turvattiin metsäteollisuuden kotimaiset investoinnit. Myös Maailman­pankki osallistui Suomen metsänparannustoimintaan 1970-luvun alkupuolella.

Suomen suoalasta on metsäojitettu noin 4,7 miljoonaa hehtaaria. Metsänparannus­toiminta loi työtä ja hyvin­vointia. Muistelen edesmenneen professori Kullervo Kuuselan todenneen, jotta keskipohjalaisillakin oli aikanaan kaksi vaihtoehtoa; joko jättää maakunta tai ojittaa se. Suomalainen ojakaivuriteollisuus työllisti myös metallimiehiä muun muassa Vammalassa ja Säkylässä.

Metsäojitukset ja lannoi­tukset ovat olleet keskeisimmät työkalut puuvarojen lisäämisessä. Aktiivisten yksityismetsänomistajien, rahoituslakien, alan organisaatioiden ja kone­yrittäjien ansiosta Suomen metsien vuosikasvu on Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI11, 2017) mukaan noin 107 miljoonaa kuutiometriä.

Luonnonvarakeskuksen mukaan kasvullisen metsämaan pinta-ala on lisääntynyt 1950-luvun alusta lukien noin kolmella miljoonalla hehtaarilla. Samana aikana metsätalousmaan soiden määrä on vähentynyt noin miljoonalla hehtaarilla. Metsänparannustoiminnan lisäksi turvetuotanto, pellonmetsitykset, tekojärvet sekä rakennustoiminta ovat vaikuttaneet maankäyttöön. Lisäksi inventointimenetelmät ovat kehittyneet ja käsitteet muuttuneet.

Suometsien puusto on kaksinkertaistunut 1950-luvun alusta lukien. Kuluvan vuosikymmenen alkupuolella puuston määrästä oli soilla vajaa neljännes sekä puuston kasvusta ja tehdyistä hakkuista noin viidennes. Viittaan tässä tohtori Tuula Packalenin ja tohtori Kari T. Korhosen esityksiin.

Varsinkin Pohjanmaan maakuntien puuhuolto on paljolti turvemaiden metsien varassa. Äänekosken ja Pietar­saaren tehdasinvestoinnit tarvitsevat lisää puuta. Metsänparannus- ja metsänhoitotöitä tehdään vuosittain noin 300 miljoonan euron arvosta. Ala työllistää joitain satoja henkilöitä koneyrityksissä.

Toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Metsä­taloudellisesti epäonnistuneita ojituksia on valtakunnan metsien inventoinnin mukaan 13 prosenttia ojitusalasta, eikä niillä kannata enää kunnostaa. Metsänparannustoiminnan arvostelijoille on hyvä todeta, jotta päätökset tehtiin sen ajan Suomessa ja sen ajan olosuhteissa. Yhteenvetona voi kuitenkin todeta, että suomalaiset metsänparantajat ovat luoneet mittavat maanpäälliset hiilivarastot.

Suomessa on edelleen ojittamattomia soita 4,1 miljoonaa hehtaaria. Näitä arvokkaita soidensuojelualueita tarvitaan. Kaiken muun lisäksi suojelu­alueilla hiiltä sitoutuu turpeeseen.

Turvemaiden metsät ovat haastavia tutkimuskohteita, koska ne ovat ekologisesti hyvin monimuotoisia. Lisäksi paikalliset hydrologiset olot vaihtelevat eri puolilla maata. Joka tapauksessa kunnostus­ojitusten vesiensuojeluun on panostettava järkevin ja kustannustehokkain keinoin parhailla käytettävissä olevilla teknologioilla.

Suomessa riittää suometsiä, joten tutkimuksen ja käytännön yhteistyötä tarvitaan. Yhteiskunnallisesti on rakennettava kompromisseja soiden monikäytön suhteen. Osa turvemaista tarvitaan puuntuotantoon. osa suojeluun, osa hiilensidontaan, osa marjastukseen ja osa virkistykseen.

Suometsien puusto on kaksin- kertaistunut 1950-luvun alusta lukien.