Yliö: Metsien ilmastotoimia voi tehdä myös ilman lisärahoitusta

Erityisesti mänty hyötyy siitä, että puustoa ei harvenneta liiaksi. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari

Metsien ilmastotoimiin, eli hiilen sidontaa lisääviin tai ilmastopäästöjä vähentäviin toimenpiteisiin käytettävissä oleva, niin julkinen kuin yksityinenkin rahoitus, on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tiukassa. Esimerkiksi talouskäytössä olevien metsäturvemaiden ennallistaminen tai hakkuumääriin vaikuttavat toimenpiteet ovat usein haastavia ilman niihin suoraan kohdistettua taloudellista tukea. Toivottavasti tulevaisuudessa näille toimenpiteille olisi rahoitusta joko tukien muodossa tai yksityisen sektorin hiilimarkkinoilta.

Kaikkiin ilmastotoimiin ei tälläkään hetkellä vaadita metsätalouskäytön lopettamista, kaivinkoneita, taloudellisia investointeja tai tuottojen alenemista pitkällä aikavälillä.

Lähivuosina useat ojitetut turvemaametsät ovat tulossa päätehakkuuikään, jossa erityisesti rehevillä turvemailla on parhaat mahdollisuudet maaperän päästövähennyksiin ja metsän luontaiseen taimettumiseen.

Turvemaametsien ojien kunnostamatta jättäminen vähentää ilmasto- ja vesistöpäästöjä. Tarpeettomia ojituksia, eli turhia kustannuksia välttämällä, voidaan myös tukea turvemaametsien sopeutumista ilmastonmuutokseen ylläpitämällä riittävää veden määrää yhä useammin esiintyville kuivuus- ja hellejaksoille.

Kunnostusojituksia harkittaessa olisi tärkeää pohtia kokonaiskustannuksia ja sijoituksen tuottoa kiertoajalla. Liian syvät olemassa olevat tai tulevat ojitukset voivat altistaa turvemaitakin kuivumiselle, jolloin jalostetunkaan taimimateriaalin hyötyjä, niin taloudellisia kuin hiilinielua, ei pystytä välttämättä realisoimaan.

Lisäksi maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi maaperäpäästöjen kurissa pitäminen olisi yhtä tärkeää, ellei pitkällä aikavälillä jopa tärkeämpää, kuin puuston kasvun ylläpitäminen ja lisääminen!

Talousmetsissä metsien kiertoajan maltillinen pidentäminen olisi nykytilanteessa hyvin vaikuttava toimenpide, erityisesti kuusikoissa. Metsän kiertoajan maltillinen pidentäminen vaatii tilanteen seurantaa mahdollisten metsätuhojen varalta. Esimerkiksi vierekkäisten kuvioiden avohakkuut, juurikäävän esiintyminen alueella tai puulajille liian kuiva kasvupaikka lisäävät laajojen metsätuhojen riskiä metsien ikääntyessä.

Kuvion sijainnista, markkinatilanteesta ja maanomistajan tavoitteista riippuen voi kiertoajan pidentäminen olla kuitenkin taloudellisesti kannattavaa. Elinvoimaisissa kuusikoissa puusto voikin kasvaa vielä hyvää tahtia, vaikka suositusten mukaiset läpimittarajat päätehakkuulle olisivat ylittyneet.

Liian voimakkaiden harvennusten määrä verrattuna metsänhoitosuosituksiin ja metsälakiinkin on Suomessa lisääntynyt 2000-luvulla.

Metsien hiilinielua voitaisiinkin myös vahvistaa kasvattamalla puustoa tiheämpänä ja maltillistamalla harvennusvoimakkuuksia. Tiheämpänä kasvattaminen olisi erityisen tärkeää männiköissä, joiden kasvu pysyy selkeästi alhaisemmalla tasolla voimakkaan harvennuksen jälkeen ja siten heikentää myös taloudellista tuottoa. Kuusikot palautuvat liian voimakkaista harvennuksista mäntyä paremmin, mutta nekin kärsivät selkeistä kasvutappioista.

Taimikonhoidonkin tulisi olla maltillista, jotta oksien karsiutuminen olisi tehokasta ja hiilinielua lisäävä latvusto mahdollisimman suuri.

Luonnonvarakeskuksen mukaan metsien ikääntyminen selittää havaitusta kasvun alenemasta vain viidesosan, joten pelkkä metsien nuorentaminen ei ole oikotie onneen. Talousmetsät ovatkin ikänsä puolesta edelleen verrattain kasvukykyisiä.

Vaikka hakkuumäärien ja metsäkadon vähentäminen olisivat nopeimpia keinoja metsämaan hiilinielujen lisäämiseksi, myös laadukkaasti toteutetuilla perusasioilla on merkitystä maankäyttösektorin tavoitteiden tukemisessa, usein ilman merkittäviä isoja muutoksia tai taloudellisia tappioita kiertoajan aikana.

Vaikka kustannustehokkaita ilmastotoimia löytyy useampia, todellisuus on kuitenkin se, että hiilinielujen lisäämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi olemassa olevat toimet eivät EU-tavoitteiden näkökulmasta riitä. Myös kansallisen hiilineutraaliustavoitteen toteutuminen kaipaisi tukea metsistä.

Puuston kasvun lisäämisen mahdollisuudet metsänhoitoa tehostamalla tai lannoittamalla ovat rajalliset, eikä 1970-luvun kaltaisen kasvupyrähdyksen aikaansaaminen ole käytännössä, eikä oikein teoriassakaan, mahdollista.

Metsänomistajien käytännön osaamista ja olosuhteiden tuntemusta vaaditaankin kaikkien toimenpiteiden toteuttamiseen, kun ollaan paikallisten ja muuttuvien luonnon olosuhteiden kanssa tekemisissä.

Pentti Linnamaa

ilmastoasiantuntija

Paula Ollila

johtava ilmastoasiantuntija

Ely-keskusten valtakunnallinen ilmastoyksikkö