Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Marin saattoi Kiurun ruotuun

    Jollakin pitäisi olla kanttia sanoa, millä tavalla suomalainen yhteiskunta avautuu nykytiedon mukaan vaikkapa maanantaina 18. lokakuuta, Päätös on vaikea, mutta pääministerin on se tehtävä.

    Kun hallitus palasi kesälomilta, ministerit olivat laajasti valmistautuneet koronatoimien höllentämiseen. Huolimatta Venäjän kisaturistien tuottamasta yllätyksestä ja uusien varianttien leviämisestä, tilanne kuitenkin näyttäisi olevan hallinnassa.

    Mutta yksi oli ymmärtänyt asian toisin. Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) pelkäsi tuoreeltaan ”hallitsematonta epidemiaa”, jos suomalaiset eivät enää jaksa sitoutua yhteisiin koronatoimiin (HS 21.8.).

    Samalla Kiuru arveli liian suuren tartuntamäärän johtavan siihen, että rokotuskattavuuden pitäisi nousta jopa yli 90 prosentin, jotta yhteiskunta voitaisiin avata.

    Kiurun avaus oli yllätys myös pääministeri Sanna Marinille (sd.), joka yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa on ollut avoimemman linjan kannalla. Marinilta vaadittiin Kiurun saattamista takaisin ruotuun. Eilen pääministeri ottikin askelia tähän suuntaan.

    Turvavälejä ollaan poistamassa ja koronapassikin on etenemässä, tosin vapaaehtoisuuden pohjalta.

    Tilanne on toki yhä ongelmallinen. Tartuntojen määrä on edelleen suuri, mutta rokotteen ottaneiden vaara sairastua koronan vakaviin muotoihin on alentunut.

    Monet nuoret myös uskovat jo yhden rokotuskerran tehoon eivätkä viranomaiset ainakaan välittömästi ole olleet yhtä huolissaan tehohoidon riittävyyden osalta kuin aiemmin.

    Marinin oli pakko ottaa asiassa johtajuus ja siirtää Kiuru syrjään, ainakin hetkeksi. Vaikka parivaljakko on epidemian hoidosta tähän saakka poliittisestikin hyötynyt, suomalaisten peukalot ovat kääntymässä alas. Tämä näkyy myös demarien kannatuksessa.

    On huomattavaa, että hallituksen tähänastinen hyvä suoritus on perustunut siihen, että myös kansalaiset ovat kokeneet harjoitetun politiikan oikeaksi.

    Kun hallitus ei ole saanut koronapassia aikaiseksi, kansa toimii asiassa itse. Itse tehtävät testit ennen muiden tapaamista ovat yleistyneet niin, ettei koepuikkoja enää tahdo lähikaupoista löytyä. Myös omakannasta kännykkään tallennetut todistukset kahdesta rokotuskerrasta ovat muuttuneet toimiviksi käytännöiksi.

    Tilanne vaatii poliittista johtajuutta, edelleen.

    Jollakin pitäisi olla kanttia sanoa, millä tavalla suomalainen yhteiskunta avautuu nykytiedon mukaan vaikkapa maanantaina 18. lokakuuta,

    Onko pääministeri Marinilla uskallusta lähteä avaamaan yhteiskuntaa tavalla, jota yhä laajemmat kaaderit myös sosialidemokraattien sisällä vaativat? Tehtävä ei ole kenellekään helppo, mutta pääministerin on tämä päätös tehtävä.

    Poliittista johtajuutta Marinilta vaaditaan myös kohta alkavassa budjettiriihessä. Erityisesti vihreiden jatkuvat irtiotot hallituksen aiemmin päättämistä ympäristötoimista kohdistuvat nyt keskustan lisäksi myös suoraan pääministeriin ja hänen puolueeseensa.

    Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on paaluttanut vahvasti reunaehdot valtion velkaantumiselle. Tämä on demareille ja vasemmistoliitolle hankalampi paikka, kun vielä arvataankaan.

    Marinilla on nyt paljon pelissä. Hallitus horjuu sisältä päin. Edes pääministerin oma puolue ei ole talous- ja ympäristöpolitiikan osalta yhtenäinen.

    Pääministerin suoritusta seuraa koko Suomi.