Autot kiitää kylällä

Piirros: Stiina Hovi 

Parkkeerataan helikopteri minkä tahansa suomalaisen kylän yläpuolelle ja katsotaan yhden päivän ajan, mitä autoja kylässä liikkuu.

Aamuyöstä kolmen aikoihin kylätietä kulkee maakuntalehden jakelu. Tai se voi olla paikoin Leijona-jakelun auto, joka jakaa kotimaakunnan lehden lisäksi vaikka Hesaria tai Hufvudstadsbladetia.

Sitten alkaa autoja puikahdella töihin. Osa lähtee tuntia muita aiemmin, jotta selviää ruuhkasta. Samat aikaiset linnut palaavat kotikulmille jo kolmen jälkeen, koska päivä on pulkassa.

Toiset aamun kulkijat vievät mennessään lapsiaan päivähoitoon. Ne kuljetukset voisi nähdä julkisena liikenteenä, koska ovat syöttöliikennettä palvelujen ääreen.

Jos on koulujen käynnin aika, pörähtää kylän läpi liikennöitsijän pikkubussi, tunnin välein, useina päivinä kolmesti aamulla ja kolmesti illalla. Nämä kuljetukset on hyvin suunniteltu. Sama liikennöitsijä saattaa ajan palvelubussikyytejä, joilla autoton tai kortiton ikäväki pääsee kirkonkylälle.

Mutta sitten alkaa meitä helikopterissa istuvia kiinnostavin vaihe. Autoja putkahtaa yksitellen talon kuin talon pihasta asioille: kauppaan, rautakauppaan, postiin, Alkoon, Kelaan, poliisin palvelupisteelle. Pankkiasioiden takia kylälle ei oikeastaan kukaan mene. Ei myöskään verotoimistoon, jollaista ei enää kirkonkylissä olekaan.

Kauppa-auto kylällä on museaalinen harvinaisuus, jossain päin sellainen saattaa olla. Sen sijaan kirjastoauto kuuluu kuvioon, varsinkin maalaiskunnissa. Vaikka kunnantoimistossa on laskettu, että lainakirjat kannattaisi kuljettaa vaikka taksilla kotiin niille, jotka kirjoja lainaavat ja lukevat. Mutta kirjastoauton todellinen tehtävä onkin käydä päiväkodeissa ja kouluissa ja näin opettaa lapset lukemisen tottumukseen.

Iltapäivällä liikennevirta kääntyy kohti kylää. Töistä ja asioilta tulevat palaavat koivujen alle. Hetken koko kyläkunta tankkaa keittiöissään – siis syö pöydän ääressä. Käytän tuota teonsanaa autokeskisen tarkastelun takia.

Kun on ruokailtu, alkaa uusi liikennevirta harrastuksiin, kokouksiin, vieraisille ja sitä silmäterää tapaamaan. Tiputellen takaisin, ja kohta koko kylä nukkuu. Vain koirien viestiketju kertoo kuulumisia mäeltä toiselle.

Tutkitaanpa hetki sitä, mitä helikopterista nähtiin ja tilastoitiin. Osa autolla ajamisen syistä on henkilökohtaisia perustuen tarpeeseen tavata toisia ihmisiä kasvoista kasvoihin. Siinä toteutuu yhteisöllisyys ja johonkin joukkoon kuulumisen tarve. Osa autolla kulkemisen syistä on jo poistunut: esimerkiksi pankki on lähes jokaisen tietokoneella ja on ihmisestä itsestään kiinni, perehtyykö nettipankin käyttöön. Kaikilla ei tosin ole tietokonetta.

Mutta nuo sanomalehdet, posti, paketit, kauppakassit ja rautakaupan ruuvit… Entäpä jos niiden logistiikka ajateltaisiin kokonaan uudestaan ja yhdellä ratkaisulla toimivaksi. Voi nimittäin olla, että maakuntalehdet eivät kohta enää tulekaan aamuyön jakeluna eikä posti ilman julkisen palvelun pakkoa jakaisi kirjeitä tai paketteja kuin kolmena päivänä viikossa.

Olisi kaikkien Suomen kylien edun mukaista miettiä uusi kokonaisratkaisu maaseudun logistiikkaan.

Ratkaisu on jo olemassa kirkonkylän S-marketissa. Siellä on samassa rakennuksessa ruokakauppa, posti, postin pakettiautomaatti, Alko ja naapurissa vielä kirjakauppa.

Entäpä jos joka kylällä olisi esimerkiksi kylätalon pihalla tai päädyssä kaikkien mainittujen tuotteiden jakeluteiden pääteterminaali? Jokaisella kylän taloudella olisi siellä oma lokeronsa. Sanomalehdet, paketit, kauppakassit, kirjeet ja niin edelleen tulisivat sinne yhdellä tai kahdella ajolla.

Kyläläiset sitten ratkaisisivat, kuinka kukin hakisi lähetyksensä. Näin maaseudun palvelut säilyisivät.

JUHA KUISMA