Kengitysseppä Ismo Paananen laittaa Suvi Tirrosen Papu-ratsulle uudet kengät muutaman kerran vuodessa.
KENGÄT HEVOSEN MUKAAN
Tietoa, taitoa ja vaistoa, niin hyvin sujuu työskentely hevosen kanssa. Kuvassa näkyvä ”mökötyspölökky” tukee hevosen jalkaa.Suomenhevostamma Piirto-Tuli eli Papu on konstailematon kengänkäyttäjä. Sille riittävät hyvät peruskengät. Ne ovat kokoa 2 ja rautaa.
” Rakkaus hevoseen on oikea motivaatio. ”
Papu seisoo rauhallisesti paikallaan lahtelaistallin käytävällä, kun kenkää irrotetaan. Kokemus on opettanut, että tässä puuhassa ei ole mitään pelättävää. Päinvastoin: kun kengitysseppä Ismo Paananen on saanut kaviot yksi kerrallaan vuoltua ja naputeltua kengät takaisin, kulku käy taas keveästi.
Niin on hevosella kuin ihmiselläkin: hyvät kengät eivät hierrä, purista eivätkä hölsky.
”Mitä paremmin kenkä istuu, sitä paremmin se pysyy paikallaan, eivätkä naulat lähde löystymään”, Paananen selittää.
Papun kaviot vuollaan kuuden viikon välein. Joka toisella kerralla kengät vaihdetaan uusiin. Vuolu on verrattavissa kynsien leikkaamiseen. Tunnotonta kerrosta lähtee pois melko lailla saman verran kuin kuluisi luonnostaan, jos hevonen kulkisi kengittä.
Samalla kengitysseppä havainnoi kavioiden yleistä terveyttä. Hänen työkalupakistaan löytyy apuja pikkuvaivoihinkin.
”Kavion on Luoja tehnyt lujaksi, mutta se on äärettömän haavoittuvainen. Se on siitä ihmeellinen, että se korjaa aina itse herkästi pienet rikkeet.”
Papun omistaja Suvi Tirronen tietää, että hyvä kengittäjä on kullanarvoinen. Hän tottui hevosiin ja hevosasioihin jo lapsuudenkodissaan. Kengittäjää voi joskus tarvita nopeastikin, ja silloin vakituinen kengittäjä on vain tekstiviestin päässä.
Nuori nainen arvelee itsekin opettelevansa kiinnittämään irronneen kengän, muttei ainakaan vielä tartu Paanasen tarjoamiin pihteihin.
Pitkäjänteistä vastuunottoa
Ammattikengittäjän työ on paljon enemmän kuin kengänlaittoa. Hän katsoo kokonaisuutta. Hän tuntee hevosen anatomiaa ja terveysriskejä ja osaa lukea mahdollisia oireita.
”Ei tätä työtä pidä tehdä niin, että käydään lyömässä kengät, lasku perään ja näkemiin. Asiaan pitää paneutua. Rakkaus hevoseen on oikea motivaatio.”
Paanasen rakkautta ruokkivat omat hevoset. Suomenhevosillaan hän on ajanut metsästä rankoja ja vedättänyt haravakonetta, tehnyt kaikenlaisia pikkutöitä. Ensimmäisestä orivarsasta on kasvamassa ravuri. Hevosen hankinta seitsemän vuotta sitten sai hänet kiinnostumaan kengittämisestä. Se tiesi ammatinvaihtoa alalle, joka tuntui heti omalta.
Paananen on kouluttautumisen ja ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen osallistunut alan yhdistyksen järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Hyvinkään hevossairaalassa hän käy hakemassa lisäoppia. ”Hienosäätöä.”
Kengityssepille ei ole Suomessa tarjolla varsinaista ammatillista jatkokoulutusta, mitä mies pitää epäkohtana. Hänestä syvällisempi koulutus olisi paikallaan ja tarpeellista.
”Monella on motivaatiota suorittaa ammattitutkinto. Mutta silloin ei ole valmis; sittenhän se työ vasta alkaa.”
Nykypaja autossa
Hevonen on ollut kengänkuluttaja siitä pitäen kun se päätyi ihmisen kaveriksi. Kengät suojaavat kavioita kulumiselta ja loukkaantumisilta. Kengittämisellä voidaan vaikuttaa muun muassa juoksemiseen ja ryhtiin sekä korjata jalan virheasentoja.
Papun esiäitien kengät olivat kyläsepän takomat, mutta nykytamma käyttää ulkolaisia, tehdasvalmisteisia kenkiä. Paananen kutsuu niitä aihioiksi.
”Siinä vaiheessa, kun kavio on vuoltu, muokataan kenkä siihen sopivaksi.”
Työkalupakista löytyy monenlaista pihtiä, vasaraa ja muuta työkalua. Kengitysseppä ei jää helposti pulaan missään tilanteessa, kun autossa kulkee mukana monipuolinen paja. Perinteistä kuumakengitystäkin käytetään yhä jonkin verran, ja ammattitaitoinen kengitysseppä taitaa sen.
”Se on kuumasovitusta. Sopivasti kuumennetulla kengällä sulatetaan kavion sarveista. Silloin kengästä saadaan tiiviisti istuva. Siinä pitää tietää, mitä tekee”, Paananen sanoo.
Kenkä käytön mukaan
Jos ratsulla käytetään yleensä rautaista peruskenkää, on ravureille tarjolla sitäkin laajempi kenkävalikoima, ja niiden kenkiä vaihdetaan tiuhempaan. Työhevosen kengät puolestaan ovat vankempaa tekoa, ja niissä pitää olla pitoa raskaankin kuorman kanssa.
Menestyneen ravurin kengät herättävät kiinnostusta, mutta Paananen huomauttaa, ettei samanlainen kenkä välttämättä lainkaan käy toiselle hevoselle. Muoti ja kaupalliset intressit vaikuttavat valikoimiin. Myyjien tuoteluetteloista löytyy paljon nimikkeitä: on alumiinista rengaskenkää, kultakenkää ja rautapäärynää.
”Lahjakas ravuri mennä hiliputtaa tavallisilla rautakengillä. Mutta siinä tulee vastaan paino. Joillakin hevosilla saatetaan treenissä pitää tavallisia kenkiä, mutta vaihtaa starttiin kevyemmät”, Paananen valaisee.
”Etu- ja takajalkoihin saatetaan joskus laittaa erilaiset tai erikokoiset kengät. Kengillä saadaan lisättyä pitoa tai painoa. Kun on raskaampi kenkä, hevonen nostaa jalkaa korkeammalle; tulee näyttävämpi liike. Riippuu tapauksesta, muuttujia on paljon.”
Kengän paino voi olla jaloille myös rasite. Pitkään jatkunut virheellinen kengitys voi aiheuttaa hevoselle monenlaisia ongelmia ja vaivoja. Osaavalla kengittämisellä niitä voidaan ehkäistä ja parantaa.
”Huolellinen kengitys on kaiken a ja o, sen ympärille rakentuu kaikki. Täydellistä kengitystä ei ole kukaan vielä tehnyt, mutta siihen kannattaa pyrkiä. Siinä on haastetta.”
Hevosella herkkä luonto
Hyvältä kengittäjältä vaaditaan ymmärtämystä riimun kumpaankin päähän: yrittäjänä hän on asiakaspalvelija, mutta myös eläimen kanssa pitää tulla toimeen. Kengittämistä helpottaa, jos eläintä on varsasta asti totutettu jalannostoon. Aina parempi, jos se on oppinut luottamaan ihmiseen.
”Hevonen on äärimmäisen herkkä elukka. Sitä pitää kohdella hyvin.”
Luottamus syntyy vaistonvaraisesti. Eläin on herkkä ihmisen mielialoille, huonotuulisuus tarttuu.
”Kyllä se semmonen psykiatri on, että ensin on rauhoitettava omat tunteet.”
Hevosen pitäisi antaa olla hevonen inhimillistämättä sitä liikaa, Paananen painottaa. Hän kuvailee hevosta eläimeksi, joka toimii yksinkertaisesti, vaistonvaraisesti ja totuttujen tapojensa mukaan. Siksi se oppii reititkin helposti.
Vahvan ja herkästi reagoivan eläimen kanssa työskentelemisessä on vaaransa.
”Pieniltä loukkaantumisilta ei ole voinut välttyä, mutta ei niitä kannata muistella”, Paananen sanoo.
Ennemminkin hän miettii, mitä asioita voisi tehdä vielä paremmin.
Lakkaa kavioille
Paananen näkisi hevoset mieluiten ilman kenkiä, niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.
”Jos kavio on riittävän luja, silloin monta kertaa olisi parempi olla ilman kenkiä laitumella – enkä tarkoita louhikkoa. Se on kuitenkin nuorallatanssia: kenkä suojaa, ettei kavio kulu liikaa.”
Hevosen varustelussa ei kengityssepän mielestä tarvitse liioitella.
”Kyllähän hevoselle voi tietysti antaa leluksi pallon, mutta vanha autonrengas ajaa saman asian”, hän sanoo ja sipaisee kengitystyön päätteeksi Papu-tamman kavioille kiiltävää lakkaa.
Saahan tyttö olla huoliteltu.
Sipaus kaviolakkaa
viimeistelee kengityksen.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
