Lahopuulla on korvaamaton merkitys metsäluonnossa

Päättyneen kesän kuluessa on metsänomistajia jälleen varoiteltu julkisuudessa kirjanpainajan leviämisestä Etelä-Suomessa. Liiallinen pelottelu kuolleiden puiden aiheuttamalla tuholaisriskillä kuitenkin lisää kielteistä suhtautumista lahopuuhun ja saattaa johtaa jopa tarpeettomiin ja vastentahtoisiin päätehakkuisiin. Asia on ajankohtainen eduskunnan käsittelyssä olevan metsätuholain takia.

Lahopuu on metsälajiston kannalta tärkeimpiä resursseja. Neljännes metsälajeistamme elää lahopuun varassa ja sadat lajit ovat Suomessa uhanalaisia johtuen lahopuun liian vähäisestä määrästä. Eteläisen Suomen metsissä lahopuuta on keskimäärin vain kolme kuutiota hehtaarilla, kun luonnonmetsissä määrä vaihtelee 20–120 kuutioon hehtaarilla. Lahopuun korvaamaton merkitys metsäluonnossa ja tarve sen lisäämiseen on määritetty monissa valtakunnallisissa ohjelmissa ja strategioissa.

Yhden puulajin tasaikäiset kasvatusmetsät ovat lajien välisten vuorovaikutusten suhteen pahasti häiriintyneitä, eivätkä ole puskuroituja esimerkiksi kirjanpainajan aiheuttamia metsätuhoja vastaan samalla tavoin kuin luonnontilaisen kaltaiset, eri-ikäisistä puusukupolvista ja useista eri puulajeista koostuvat metsät. Puuntuotannon näkökulmasta tuhoja aiheuttavien lajien pedot ja loiset toimivat tuholaisten luontaisina torjujina.

Käsittelyssä oleva metsätuholakiesitys on kiristämässä vahingoittuneiden kuusien korjuuvelvoitetta nykyiseen lakiin verrattuna. Esityksessä myös laajennettaisi vahingoittuneen puun käsitettä koskemaan kaikkia muita kuin selkeästi terveitä puita.

Voimassa oleva metsätuholaki velvoittaa vahingoittuneiden havupuiden korjaamiseen, mikäli niitä on enemmän kuin 10 prosenttia puuston runkoluvusta tai enemmän kuin 20 puun ryhmänä. Näistä koostuva kuutiomäärä voi olla selvästi suurempi kuin kuuselle nyt esitetty 10 kuution raja hehtaaria kohti.

Nykyinen laki on onnistunut estämään laajat ja merkittävät metsätuhot, joten sen toimivuus on osoitettu. Myös tutkimustiedon valossa 20 puun raja on osoittautunut perustelluksi. Männyn osalta korjuuvelvoite tulisi poistaa kokonaan, sillä suuretkaan kuolleiden mäntyjen määrät eivät tutkimusten mukaan aiheuta merkittäviä kasvutappioita lähialueen puissa.

Metsänomistajan näkökulmasta runkojen kappalemääristä kuutiotilavuuteen siirtyminen vaikeuttaa käytännön metsänhoitoa. Korjuuvelvoitteen laiminlyönnistä naapureille aiheutuneiden haittojen korvaamisen raja on lakiesityksessä säädetty niin alas, ettei sitä voi erottaa normaaliin metsän ekologiaan kuuluvista puukuolemista. Lakiesityksessä on näin ollen siis metsänomistajan oikeusturvan heikennyksiä. Muutoksista aiheutuisi myös voimassa olevaan lakiin nähden lisäkustannuksia metsänomistajalle.

Ymmärrämme, että lakisääteisiä toimenpiteitä ja valvontaa laajamittaisten hyönteistuhojen estämiseksi tulee olla, mutta niiden tulee olla tieteellisesti perusteltuja ja ne eivät saa olla ristiriidassa metsäluonnon tilan parantamisen kanssa.

Panu Kunttu

metsäasiantuntija

Jari Luukkonen

suojelujohtaja WWF Suomi