Hannu Katajamäki: Yhteiskunta ei ole yritys

Valtion ja kuntien johtaminen alettiin 1990-luvulla tulkita yritysjohtamisen kaltaiseksi. Suomessa omaksuttiin kansainvälisten vaikutteiden innoittamana uudenlainen hallintotapa, New Public Management. Taustalla oli talouden ensisijaisuutta korostavan uusliberalistisen katsannon läpimurto. Hyvinvointivaltio alkoi muuntua kilpailuvaltioksi.

Kilpailuvaltion läpimurron jälkeen ei enää nähty tarpeelliseksi arvioida päätöksiä paikallisyhteisöjen näkökulmasta. Palveluja alettiin tarkastella hallintokeskeisesti. Kansalaisista tuli asiakkaita.

Kiristävän kehysbudjetoinnin seurauksena ministeriöt alkoivat arvioida, kuinka suuren väestöpohjan niiden järjestämät palvelut vähintään tarvitsevat. Minimiväestöpohjat määriteltiin mielikuvien perusteella. Yhtäkkiä vain ajateltiin, että esimerkiksi terveyskeskuksen väestöpohjan on oltava vähintään 20 000.

Kukin hallinnonala teki arvioitaan itsenäisesti ja päätti rakenteidensa tehostamisesta oman logiikkansa mukaisesti. Kokonaisuudesta ei huolehtinut kukaan.

Erityisen räikeäksi tilanne repesi Jyrki Kataisen pääministerikaudella. Hän jätti hallituksensa uudistusyritykset järkyttävään tilaan paetessaan raukkamaisesti Brysseliin. Alexander Stubb joutui mahdottoman eteen.

Erillispäätöksiin perustuvaa suuruuden logiikkaa on perusteltu kustannussäästöillä. Tutkimuksilla ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan keskittämisen ja hallintoalueiden suurentamisen tähän johtavan. Sen sijaan on todennettu kansalaisten arjen vaikeutuminen, turvattomuuden lisääntyminen ja paikallisyhteisöjen orpoontuminen.

Keskittämisestä ei seuraa yhdenvertaisuus, vaan syrjintä asuinpaikanperusteella.

Julkisuudessa esiintyy pohdintoja, että julkishallintoon ajautuneiden ”liian lahjakkaiden” johtajien tulisi siirtyä yritysmaailmaan. Ilmeisesti yhteiskunnallinen johtaminen oletetaan vähemmän vaativaksi kuin yritysjohtaminen. Todellisuudessa moderni julkisjohtaminen on erittäin vaativaa. Sen kautta luodaan edellytykset kansalaisten hyvälle elämälle ja yritysten menestykselle.

Uusi aika edellyttää uusia hallinnon sisältöjä ja rakenteita. Tarvitaan hallinnollista viisautta. Uusi hallinto osaa ja haluaa asettua kansalaisten ja yritysten arjen tasalle.

Räikeät epäonnistumiset kunta- ja sote-uudistuksessa eivät olleet osoituksia pelkästään poliittisesta, vaan myös hallinnollisesta osaamattomuudesta. Kun yhteiskuntaa yritetään johtaa ylhäältä alaspäin ja kohdellaan kansalaisia kohteina, syntyy kyhäelmiä, joiden toteutumisen ainakin toistaiseksi perustuslaki kykenee estämään.

Viisas julkisjohtaminen järjestää palvelut maamme vaihtelevan maantieteen mukaisesti; paikallisyhteisöjä ei hylätä ja pienetkin hallintoyksiköt voivat olla tehokkaita.

Uusi hallinto ottaa huomioon kestävän kehityksen periaatteet: luonnon monimuotoisuutta ei uhrata talouden tehokkuusvaatimuksille, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ei tingitä, kulttuurin tärkeys on kirkas johtotähti, yhteiskunnan kehittäminen alhaalta ylöspäin on itsestäänselvyys, ja hajauttaminen on ensisijainen vaihtoehto.

Uuden vuosituhannen julkisjohtaminen edellyttää sivistystä, kokonaisuuksien hahmottamista, maailman virtojen lukutaitoa, kykyä ilmaista monimutkaisia asioita selkeästi sekä siviilirohkeutta. Yritys on rajattu kokonaisuus, johon liittyy huomattavasti vähemmän vaikutusyhteyksiä kuin yhteiskuntaan.

Yritysmaailmasta omaksutut kapean johtamisen opit eivät sovellu menestystä haluavan yhteiskunnan kehittämisvälineiksi.